the reason is not that i find black a safe color or that i've been deemed as sporting a skin tone suitable for wearing black. even going back in my history as a member of several subcultures does not exactly support the predominance of black in my wardrobe.
the reason comes down to my idea about color signification.
we all have preconceptions about colors and what they convey. with fashion the message a color gives to a viewer is never solely the result of hue only, but regardless of the influence of shape and texture, i still experience colors loquacious in their own right.
my color connotations come equipped with my own prejudices that stem from my past with people and colors. therefore, i see each color laden with some baggage of association that tells more about yers truly than more accepted views of color.
for example, orange claims to be well-rounded and spiritual which i interpret as phony. powdery pink insinuates softness which i interpret as weakness. my biggest enemy in the color world is purple, the color of indecision.
for someone who glorifies fluidity and thinks rigidity is suspicious, my ill feelings towards the combo of red and blue seem strange. it may be explained by the fact that more than failing to see nuances and beyond expected boxes, i cannot appreciate not taking a stand – even a very simplified one. go figure.
but black, to me, is strong and rich in tone in itself. it is straightforward and unapologetic, but not brash and arrogant like red. it is serene and serious, but not grounded and self-evident like blue.
although many people see black as a color that's a little too obvious, i find navy the most uninspiring color of all.
sure, it is the color of perfect denim, but otherwise it's just tedious.
therefore, i surprised myself by buying a navy top from my trip to nyc. first and foremost, the silk epaulettes on the shoulders were an instant source of adoration.
and i loved the long and lean, but ruffleable (that ain't a word...), silhouette – you can gather the sides with strings for an asymmetric or a fuller and shorter look.
the details of the cut imply that there's more than intricately built sleeves to this boring old navy top, and that's prolly what won me over...
caught off guard. twice.this gem that made me ignore my color prejudices is from coming soon, a secondary line from yohji yamamoto, which just like most of my favorite designers' cheaper lines does not boast with brand signifiers. i have talked about my logophobia here before, and i truly appreciate principled fashion establishments that focus on creating affordable pieces that respect the design aesthetic of the house instead of just flaunting the name of the designer.
beanie by cos, top by coming soon, jeans by nudie, boots by dr martens.do you have colors you never consider wearing? do colors speak to you in ways that only make sense to yourself?
17 comments:
I agree with you on black! I'm often kind of annoyed at the way black gets smashed all the time. Its true, that many people use it as a "comfort"-colour, but that shouldn't mean that it canät be used in other ways.
Personally I have a lot of problems with pink. I actually like many shades of it, but for me it has all the wrong connotations of sweetness and softness. Although bright pink lipstick is something I actually love and use often. I suppose such a super-vibrant colour on my lips just feels strong and statementish.
I also can't wear green. I just can't. I think it's the down-to-earth-vibes and the fact, that I'm sort of bored by the total greennes of plants in the summer.
Anyway, it was a fun read :)
Musta on minulle itselleni niin turva-, kuin voimaväri. Ja visualisoin sen hyvin vahvasti 60-luvulle, joka on eräs lempivuosikymmenistäni, joten väri on siis luonnollinen osa minua ja minun visuaalista muistijälkeäni. Mustassa näkyy vaatteen leikkaus eri tavalla, kuin missään muussa värissä, se saa vaatteen näyttämään dramaattiselta, uhmaavaltakin. Musta on kaunis. Se vaan on.
Ja heh, melkein kaikki muut värit ovatkin sitten värejä, joita en voi käyttää. Eritoten kiusaannun kirkkaista väreistä itselläni, jos sellaista puen ylleni, kuulen värin kirkuvan mielessäni tavalla, joka aiheuttaa päänsärkyä. Toisaalta tykkään todella paljon utuisista väreistä, nudevärit ovat herkkiä ja hauraita, niissä on sellaista kaunista, surullistakin menneen ajan henkeä. Eli mulle on ehkä värejä enemmän ongelmana niiden sävyt, kirkkaat ovat siis poissuljetut, mutta utuiset, pastelliset sävyt taas jossain määrin ok.
Ja mahdollisuus muunnella hihan pituutta niin, että se pysyykin muunnellussa pituudessaan, on aina mahtista! ( Mä tarvitsisin joka paitaan, jonka hihoja haluaisin kääriä, tuollaisen epoletti-nappi-mahdollisuuden, ei ne muuten oikein pysy paikoillaan)
ensinkin hear hear miten nätti vaate taas..
mustassa on hyvä olla, mä olen ollu kovin musta ihminen ja huomaan et jotain mustaa tarvis asus olla vaikkei kokona mustissaa oliskaa. mulle musta on kans, niinkusalkalleki, voimaväri. siin jotenkin yhdistyy kaikki mitä väriltä haluan. se on kaunis, klassinen, hillitty ja tyylikäs ja samaan aikaan taas mustaan väriin jo kokomustaan asuun liitty niin hirvee määrä erilaisii.. määreitä ja merkityksii ja must on tavallaan kiintoisaa miten ihmiset kokee mustiin pukeutumisen.
noin yleisesti mä tykkään ihan hirveesti farkusta, denimistä ja sen kaikist sinisen sävyistä. ja ne toimii hyvin mustan kanssa.. mull on erityisen lheinen suhde burgundii ja oliiviin, oikeestaa melkee mihin vaan murrettuun sävyyn melkee mist tahansa värist.
jännää on se et mulla toi navy on ollu aina se koetinkivi.. se ei vaan oo mulle, niin paljon ku sinisest pidänkin.. tai ei,nt ku täs kirjottaessani mietin ni en pidä sinisest vaan pidän nimenomaan farkusta, farkkujen kohdalla sinisest, en niinkää muuten. aikoinaa ollessani töis oscar jacobsonilla olin aina pöllämystyny miten innoissaa miehet oli navyn värisist puvuist, mulle ne oli epävärei. liian tummii ollakseen sinisii ja liian vaalei olaksee mustii..
mut toisaalta taas jotensaki toi vaate mikä sul on pääl ei (nyt kun tääl aamun ekan kahvin voimal koitan muodostaa ajatust ja mielikuvaa..) vältsyy toimis yhtää mustana, et sen pitää olla nimenomaan navy.
ja kiitti vinkist, luhasin illal hyvän tovin coming-soonin sivuil ja tein toivelistaa miesten vaatteist (kaikki voi laitaa tuleen marttiin kiitos..).
hmm.. koitanm herätä ja sit lukee uusiks mitä tuli sepustettuu.. huomenta!
virpi, yes, exactly, and i'm glad you enjoyed! black is not necessarily easy as in a safe choice or whatever, but conveys messages well beyond those often associated with it. at least for me.
pink, for me, is also problematic. although i wear pink jeans – they're somehow blasphemous – i find it similarly too sweet and soft. but green, especially olive, is actually my favorite color and pretty much the only mixed shade i enjoy since i usually steer clear of earthy tones... strange how these work, right?
salka, mahtavaa, että sun assosiaatiot eroavat jossakin määrin mun omista. mulle musta ei ole uhmaava vaikka se onkin vahva, mutta tiedän, että moni kokee ja lukee sen sellaisena. ja olen ihan samaa mieltä, että musta värinä tekee leikkauksille paljon – moni omista jutuista näyttäisi täysin "väärältä" esim. juuri tummansinisenä.
mä kestän kirkuvia kirkkaita (jep, ne tuntuu kirkuvan, hassua!) välillä hiukan, utuisiakin, mutta yleensä en pysty kumpaankaan. menen harmaan sävyissä sitten vaan...
jaakko, on muuten hassua, että mustaan pukeutumiseen liitetään hirvittävän paljon ääneen lausuttuja määreitä, mutta esim tummansinisestä ei paljon puhuta. apropos, burgundi menee mulla violettien kanssa samaan kastiin – outoa, etten ota vihreää ollenkaan niin vakavasti päättämättömänä...
tummansininen on mulle sopeutumisväri, sen jokseenkin negatiivisessa merkityksessä. mutta vain mun omassa tyyliminän toteutuksessa. jos mulla olisi klassisempi tyyli, voisi tummansininen toimia hyvin ja viestiä täysin erilailla. tummansiniset puvut vaativat mun mielestä kantajaltaan paljon enemmän kuin mustat – miehen pitää jotenkin ylittää värin viestimä epävarmuus, tajuutko?
coming soonilla on mahtavia juttuja – kauppaan?!
Tummansininen on poliisi, viininpunainen lappuliisa. Paitsi että niillä on nykyään kans tummansiniset vaatteet.
Mullakin ei-niin-yllättäen suurin osa vaatteista on mustia. Mutta mä pidän myös voimakkaista väreistä, kuten eri punaisen sävyistä. Mä tykkään myös sellaisesta mansikkajäätelön vaaleanpunaisesta, enkä itseni päällä miellä sitä ollenkaan liian pehmeäksi. Se toimii mustan rinnalla hyvin.
Jotkut värit ovat tosi ongelmallisia - mä esimerkiksi tykkään luumunpunaisesta, mutta sen sävy muuttuu mun ihoani vasten tympeän tummanpunaiseksi, maksanväriseksi. Näin on käynyt esimerkiksi pullossa niin kauniin luumunpunaisen kynsilakan kanssa. Ihailen sitä siis muiden päällä.
Lapsen vaatettaminen on muuten melkoista väriterapiaa, pienen päälle kun voi pukea useita voimakkaita värejä yhtä aikaa, eikä se näytä yhtä kornilta kuin vastaava värisirkus aikuisen päällä.
Mulla mustan tehostevärit vaihtuvat kausittain - tällä hetkellä en siedä ollenkaan ruskeaa enkä juuri vihreääkään, vaikka joskus olen kyllä pukeutunut niihin ihan vakituisesti. Beigeä en ole sietänyt ikinä, se on mulle liian väritön.
Mulla on yht´äkkiä jotenkin sininen kausi. En ymmärrä. Ennen en voinut sietää sinistä muualla kuin farkuissa.
Mustaa olen koittanut välttää, koska jotenkin se on muuttunut kaikesta vahvuudesta heikoksi kompromissiksi. Ennen musta oli kiinnostava, nyt lähinnä turvaväri. Ehkä juuri siksi sitä yhä säännöllisesti käytän.
Ja kun pysytään väriteemassa, mielenkiintoisinta viimeaikoina ovat olleet colorblockit. Päästä varpaisiin samassa värissä. Nyt koitan keräillä värejä joista pystyn rakentamaan täydellisen kokonaisuuden. Kun olin töissä kokovioletissa, kaikki luulivat että olen tullut mielisairaaksi. Efekti oli siis aika hieno. Nyt koitan kasata koko punaista settiä. Vielä puuttuu ainakin kengät ja vyö.
anu, niin just, poliisi ja lappuliisa! lappuliisamielikuva ei ole yhtään karissut, vaikka ihan tosiaan nekin nykyisin ovat tummansinisissä...
mulla ongelmasävy on sinapinkeltainen, josta tykkään hirveästi mutta joka vetää mut vihertäväksi haamuksi.
mikko, hahaha, kokovioletti! jep, nuo "tätisiniset" sun muut, joita täälläkin kadulla pyörii, ovat ihan omaa luokkaansa värimaailmassa. samaan väriin (siis muuhun kuin mustaan tai valkoiseen) pukeutuminen päästä varpaisiin vaatii kantajaltaan paljon asennetta ja tyylitajua, mutta sulle ne ei liene ongelma.
mulle musta ei ole, kuten varmaan tekstistäkin tuli ilmi, menettänyt tasapainoaan ja voimaansa, vaikkei se ole ole mulle koskaan ollut mikään asenneväri. en tiedä mitä tekisin, jos se muuttuisi heikoksi kompromissiksi – mun värivalikoimani on aika rajallinen, vaikka menisinkin kaivelemaan kaappeja...
Joskus viime vuosisadan puolella mulla oli tapana välillä pukeutua kokopunaiseen, kenkiä myöten. Sävy ei kuitenkaan ollut ihan kirkkaanpunainen, vaan vähän tummempi, karpalonpunaiseksiko sitä sanotaan. Toimi kyllä.
anu, uskon, että toimi sulla hyvin! oliko aika sitä appelsiinikautta vai myöhempää? ihan kuin muistaisin tuon lookin...
mulla oli ysärinä tapana käyttää paljon värejä ja kuoseja, vieläpä kirkkaita, isoja kuoseja ja millenniumin vaihteessa hyödynsin sellaista "kaikki tosi jees, mutta joku häiriötekijä tuossa nyt on" -stailia värien avulla. siihen kuosijuttuun en enää pystyisi (ainakaan juuri nyt), mutta tuon everything's allright, no, wait, what? -jutun voisin kaivaa taas. missäs mun rannekorut luuraavatkaan...
Hieno paita! Mulla on menossa joku tummansinisyyskausi. Tuntuu pitkästä aikaa freesimmältä kuin ainainen luottomusta. Vaihtelua se on pienikin ja silleen :D
inke, sullahan on sitten sama kuin mikolla. mahtis! mulla oli koko päivän outo olo sinisissä...
Tulipas tästä kiinnostava keskustelu. Sininen on kyllä kieltämättä ongelmallinen. Mulla se fiilis on helposti tarkastaja, mutta se tulee lähinnä sinisistä toppa/vapaa-ajanvaatteista. Sinistä toppista en siis pystyisi pitämään.
mv, niinpä. ehkä se on tosiaan niin, että vaikka väri yksinäänkin "puhuu", niin kuitenkin sen vahvin vaikuttaja on se, missä muodossa väri tulee. sininen voi olla klassinen ja raikas tai mukautuva ja tylsä, riippuen siitä missä yhteydessä, kenen päällä ja missä vaatteessa se esiintyy.
ehkä se selittää sen, että itse vaatteita valitessani skippaan aina siniset, koska väri itsessään huokuu mulle tylsyyttä, mutta silti voin ihailla sitä muiden päällä...
Sama sinapinkeltaisen kanssa! Hieno väri, mutta kasvojen lähellä niin väärin.
En ikinä voi sanoa ei koskaan väreistä, sillä kaikki ne ovat kauniita omalla tavallaan. Ja ihan kiusallaankin tulevat välillä muotiin ja hiipivät tajuntaan. Tummansininen ja tummanpunainen ovat keski-ikäisten suosikkivärejä, joten pitkään kartoin niitä. En ikinä kyllä tummansiniseen pukeudu, vannoin. Vaan kuinkas sitten kävikään - tummansininen villa vetää minua magneetin lailla. Takeissa, mekoissa ja neuleissa, ja yllättäen musta näyttää tummansinisen kanssa kiinnostavalta. Heh heh, uutta ja kiehtovaa! Haaveilen tummansinisesta villakreppimekosta.
Tänä syksynä yritän puhua itselleni järkeä. Että jos jokin raja on, niin se on ruskea! Minulla ei ole yhtään ruskeaa vaatetta, kenkiä tai laukkua. Ja just se konjakinsävyinen näyttää niin hienolta sinisen kanssa... Identiteettikysymyksiä nämäkin.
Kokobeigeen pukeutuminen olisi painajainen. Maastonvihreät taas tuovat liikaa muistikuvia 90-luvun puolivälistä, ei pysty uudestaan. Ja suosikki-inhokkini on pastellinen lila - eiköhän siihenkin tule pian jokin outo mieltymys.
e., ymmärrän nuo itselle tehdyt lupaukset ja niiden väistämättömät rikkomukset. olen jo aikaa sitten oppinut, että jos jossakin menee pieleen, niin se alkaa sanoilla "mä en ainakaan ikinä..."
pastellilila, yök. tosin riehakoin sisustuksessa sellaisten värien kanssa, joita en päälleni laita. ehkä se helpottaa pitämään asiaa kurissa?
Hahaa, mä ostin just laventelinvärisen pitkähihaisen t-paidan, ja se on oikeastaan enemmän lila kuin sininen. Mun pastelliöverit jatkuu edelleen.
Toi mun punainen kausi oli joskus Tampereen aikoina, Appelsiini-aikana pukeuduin enimmäkseen vain mustaan ja vihreään.
Post a Comment