because of this i have tried to grow my own at the garden cottage two years in a row. the first year i was late with them and ended up with two sad only slightly larger than chive growths that i enjoyed as part of a salad. i solemnly swore to make it this year.
thus, i took care to be prepared. the seeds went in very early in the spring and when the ground was defrosted enough to handle vegetation, i prepared my rows of delicate green shafts. i tended to them every week, weeding and watering, making sure they were still standing straight.
it was all good until our trip. a month away did not damage my leeks per se, but the hottest summer of the decade did. nothing grew properly and just keeping the plants alive took all the time my sweetie's brother had in his hands.
when we returned, the onions were still standing bravely, but small and stunted. there were too many of them and they hadn't been fertilized.
a sorry sight.
last weekend i dug them out because i was unsure when i'd make it to them next. at the size of spring onions they have the familiar scent and even some visible ringlets, but i cannot feel but discouraged by how small they ended up.
next year. yes, next year.
3 comments:
ah, purjokeitto. Kerran kotona käydessäni äitini teki sellaista varsin herkullisella ohjeella ja jouduin viikon päästä vierailusta soittamaan reseptin.
Hieno aikaansaannos mun mielestä tuo kasvatusprojekti! Helppoa ei ole puutarhurilla, kärsivällisyyttä pitäis löytyä aika runsaasti. Parsaakin täytyy kasvattaa ainakin se kolme vuotta ennenkuin on mitään mitä syödä. Meneekö se niin että mitä suurempi herkku, sen vaikeampaa sen kasvatus on? :D
Oi, purjo on ihanaa!!
En voi kuin kadehtien ihailla jopa tuota aikaansaannostasi: mun purjot ei taatusti kasvaisi edes tulitikun paksuisiksi.
Viljely tosiaan vaatii kärsivällisyyttä ja vuosien kokemustakin. Ainakin viherpeukaloäitini väittää, että meni varsin pitkään ennen kuin hän oppi todella tuntemaan kasvimaansa maaperän ominaislaadun ja ymmärtämään mikä siellä todella menestyy - ja mikä ei. Ja silti edelleenkin niin oikuttelevat säät kuin ahnaat vesimyyrätkin aiheuttavat yllätyksiä. Luonto tekee nöyremmäksi. :)
wikke, hyvät reseptit ovat kullanarvoisia. vielä kun ne saisi maistumaan yhtä hyviltä kuin jonkun toisen tekeminä. ihan niin kuin voileivätkin...
mutta kiitos, ja juu, opettelen kärsivällisyyttä. pinaatti tulee niin ylettömän helposti, että kuvittelin hetken olevani luonnonlahjakkuus (haha!), mutta maan tasalle palauttaa mm se, että viime vuonna saimme fenkolia (omnomnomnomnom!) runsaasti, tänä vuonna ei yhtään. olen melko varma, että tässä toimii jokin nöyryyskarma...
anna, kyllä ne kasvaa, mutta vaativat aikaa, kauheasti aikaa... oikeastaan ne voisivat olla maassa pitemmällekin syksyyn, mutta en uskaltanut ensipakkasten uhan vuoksi enää odotella. sain kolme purkkia pakkaseen eli jonkun sortin purjokeitto niistäkin kai syntyy.
meillä on joka vuonna testikasveja, joilla "opettelemme" maaperää. mitä kulloinkin löytyy luomusiemeninä. tänä vuonna testissä lanttua, niitä vielä odotellaan...
Post a Comment