Wednesday, January 14, 2009
confession of a corpse bride.
i have a confession to make: i sometimes wear fur. i own three coats in total and only wear one i bought over four years ago from uff; the other two i've owned for over 12 years, they're vintage and stored at my parents' storage room. additionally, i have a hat from three years ago. i am not sure what animal they are made of, but i am pretty sure nothing endangered is involved.
i've x-ened my coat tuija which discloses three things about how i relate to this piece of clothing. first, i think even a corpse deserves a name to retain dignity. second, the name and the coat's date of origin coincide -- they both enjoyed their prime in the eighties -- and third, they are both at the same level (i.e. quite low) on the unofficial, but intuitive attraction scale. (and i forward my humblest apologies to all you beautiful tuijas out there; this is not personal.)
i know there are various arguments against wearing tuija that i fail at giving comprehensive answers to. then again, there are a myriad of other actions on my part which i cannot explain convincingly, but still believe i have a decent enough explanatory path securing my back. for example, if i acted in concordance with my deepest beliefs i'd be vegan instead of following a pseudo-vegetarian diet containing dairy, eggs and fish which i can only defend with my taste buds and the amenity of having more choices. the main reason for wearing tuija is unsurpassed warmth, and if you were to describe me wearing the coat with pride, it could only be derived from defending the poor ruglike debris.
because tuija is not a luxurious fur coat, but more of a wreck, i don't believe it would allure anyone to buy fur. thus, it is a broad shouldered or, ultimately, a square carcass with bygone days of glory that i take out and expose to the brutal cold of city life. needless to say, my relationship with my coat is filled with tensions. so be it.
Tunnisteet:
fashion,
me myself and i,
thoughts
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
7 comments:
I just wanted to say that I really like your blog. It is sooooo well written and you always find interesting topics.
Furs are not my personal favourite, but I have one (second-hand!) myself. I think your comparison to veganism / pseudovegaism works really well in this context. We are not, after all, always very coherent in everything we do, so I think that if one eats meat (like I do) or fish, one could just as well wear second-hand fur.
By the way: would it be ok to comment in Finnish here? Since my English is FAR from what I wanted it to be, it would be so much easier to comment in Finnish. I could be so much more specific and analytical that way in my comments. :)
thanks! ja kiitos! kiva kuulla. ja mukavaa, että laitoit kommentin.
ristiriitaisuus on kai asia, josta pitäisi ainakin jossakin ideaalimaailmassa pyrkiä eroon. mä en oikein usko täyteen ehdottomuuteen missään, mutta en myöskään siihen, että jos tekee jotain moraalisesti epäilyttävää, niin sitten voi tehdä mitä tahansa muutakin. jokainen teko on valinta jostain mahdollisesta joukosta tekoja ja ihminen joutuu itselleen perustelemaan, mitä tekee. niin kauan kuin se selitys tyydyttää omat vaatimukset, niin se riittää.
löytyy multa taustalta se vegaanisen julistamisen kausikin, jolloin parisuhteessa keittoastiat oli kosher ja jääkaapissa ei saanut olla ruumiita. mä olen aikalailla pehmentynyt sen jälkeen ja se suurin oivallus on kai ollut se, että mun lailla myös muilla ihmisillä on oikeus ottaa omasta elämästään vastuu eikä mulla ole siihen nokan koputtamista, jos ne valitsee toisin kuin minä. luonnollisena jatkumona vanha vegaani seurusteli sitten pihviravintoloitsijan kanssa, kiäh kiäh...
mä olen nykyisin aika anteeksiantavainen itseäni kohtaan. tai koitan olla. silti se omatunto kolkuttelee turkisten kanssa ja huomaan välillä häpeäväni se päällä kävelemistä vaikka se on tollanen raato.
***
kommentoida saa todellakin suomeksi!
mun syy kirjoittaa blogia englanniksi on se, että yritän ylläpitää mun katoavaa kielitaitoa. englanti on joskus ollut vähintään yhtä korkeatasoista (?) kuin suomikin, mutta ikävä kyllä se aktiivikäytön puutteen vuoksi haparoituu... lisäksi mulla on muutamia ystäviä vanhoissa asuinkaupungeissa ulkomailla, jotka lukee mun horinaa ja kuulumisia täältä.
oho, mä innostuin oikeen sepittelemään, kun tuli kommenttia...
Heh, suomeksi siis...
Ristiriitaisuus on asia, jota mä olen vasta vähitellen (kolmeakymppiä lähestyessä :)) alkanut paremmin sietää omissa touhuissani. Siis olen tietysti aina ollut kamalan ristiriitainen, mutta siedin sitä huonommin ennen.
Kyllä mäkin toki pyrin olemaan mahdollsimman johdonmukainen siinä mitä teen ja miten ajattelen, mutta samalla kanssa pyristelen eroon tuosta ehdottomuudesta. Joidenkin turkisten kohdallahan on vielä aika helppoa tuo ehdottomuuskin: voi vaan kieltäytyä niistä kokonaan, ja kuvio on aika hyvin hanskassa. Mut kun mennään vaikka kuluttamiseen ja sen eettisiin probleemeihin laajemmin, niin johan sitä puhuu itsensä pussiin vähän väliä. (Tästähän on ollut puhetta viime aikoina tuolla Anun Iltapäivässäkin: onko siis ok ostaa vain koska haluaa jne. jne.) Mä kanssa vaan oon koittanut tulla anteeksiantavaisemmaksi itselleni.
Sorry, mä taas jaarittelen ihan asian vierestä. Mulla on se paha tapa...sen voi todistaa pari muutakin onnetonta bloginpitäjää! :)
asian vierestä, liipaten, tangentiaalisesti, ihan miten vaan. saa jaaritella.
juu, on hassua, miten täydellisyydentavoittelu (vaikka tuossa ristiriidattomuusasiassa) muuttuu: tulee sinuiksi omien paradoksiensa kanssa, vaikka se ei tarkoitakaan, että vain menisi miten sattuu. mun mielestä niillä on vissi ero. musta kulutuskeskustelu anun blogissa tuosta asiasta valottaa asian monimutkaisuutta aika hyvin. ja mun mielestä halu on yksinään pätevä ja järkevä syy. siihen voi rinnalle keksiä muita syitä, jos tuntuu siltä tai sitten ei, mutta musta halu riittää. ehkä mä en ole pohjimmiltani uskonut tarveselityksiin enää pitkään aikaan.
ja silti musta on oikeus sanoa toiselle(kin), että sen valinta voisi olla parempi (esim. vaikka tässä turkisasiassa mulle voi sanoa, että se on yksinkertaisesti väärin. ja mä olisin samaa mieltä.) eikä mun mielestä sitä voi kumota sillä, että "no ite teet vaikka mitä epäeettistä".
mun "iän myötä tullut" muutokseni on se, että mä hyväksyn oman mielipiteeni esittämisen jälkeen sen, että se toinen ei ehkä siitä vaikutu riittävästi tehdäkseen toisin. tai että se tekee erilailla toisin kuin mun mielestä pitäisi jonkun asian ymmärtämisen jälkeen.
tai siis mä yritän hyväksyä. se, että ymmärränkö sitä, on ihan eri juttu kokonaan tietysti...
Hyvää keskustelua, kiva kun Annakin on löytänyt tänne :)
Jokaisella meistä on oma tuijamme kaapissa... Mä käytin muutama vuosi sitten kirppikseltä ostettua hiton rumaa en-tiedä-kenen turkkia, sellaista lyhyttä ruskeaa, jossa oli jonkun itse kutomat villaresorit! Käytin sen niin loppuun (ja mun pakkomielle oli pukea se aina reggae-klubeille, joilla kävin paljon. Lapsellista, mutta totta), että lopulta luovuin siitä. Tavallaan mulla on ikävä lyhyttä, lämmintä turkkia, vaikka jaan sun tavoin hyvin vahvat mielipiteet turkisten käyttöä vastaan.
Mua myös ihan esteettisesti jotenkin viehättää sellainen kassi-Almamainen vanhan turkiksen käyttö: jokin superelegantti ja älytön ylellisyystuote resuisen pukeutumisen kanssa. Pidän myös kieltämättä turkin tunnusta ja niistä sävyistä. Just tuollaisen Tuijannäköisen olen monesti meinannut pelastaa kirpputorilta, mutta kun en oikein vaan sit voi.
Turkisten käyttämättömyys on periaatteessa niin helppo periaate toteuttaa, mutta tosiaan kun tässä "vanhemmiten" muutenkin jotenkin hyväksyy ristiriitaisuudet entistää paremmin, en mä voi sanoa että en ikinä... Etenkin kun vanhempieni luona odottaa muutama perintöturkis.
Mä syön toisinaan lihaakin, ja kenkäni ovat poikkeuksetta nahkaa, ja niitä ostan uusinakin, enkä mä tiedä tarkkaan, mistä se nahka tulee. Silti koen olevani kohtuullisen eettinen näissä. On tää välillä vaikeaa.
Kiitos tosiaan mahtavasta blogista, sulla on niin hyviä juttuja, että lähinnä nyökyttelen täällä, tarvii muistaa kommentoidakin!
tuo kenkien materiaalidilemma on mullakin välillä mielessä: halpis tekonahkakengillä en jalkojani kiduta, mutta eihän mulla ole aavistustakaan mistä se nahka tulee. kai se perinteinen argumentti on se, että ainakin nahkavaatteen alkuperäeläin on todennäköisesti käytetty hyödyksi muiltakin osin. ihan kuin se sitten olisi pätevä argumentti sen puolesta, että eläimen huono(?) kohtelu ja tappaminen hyödyksi on ok.
mutta jotenkin vaihdoehdot eivät vakuuta. stella mccartney tekee laukut ja kengät tekonahasta ja sen vakuutetaan olevan hyvälaatuista, mutta jotenkin tuntuu vaikealta uskoa... hengittävyys puuttuu joka tapauksessa.
kestävyydestä mun on ehkä turha hurskastella tällä kenkien ostotahdilla, mutta koskaan ei tiedä mikä kenkäpari muodostuu ultimate-lemppariksi ja silloin kyllä kyrsii, jos ne sattuvat olemaan huonolaatuiset...
Post a Comment