Monday, February 23, 2009

styling for a living.

i've been posting less lately because i was busy working on an advertising campaign. i spent all of yesterday in the studio at the shoot, and boy oh boy, the result is going to look amazing!

i work sporadically as a stylist, usually with friends (as an equal or their assistant), and i admit to really enjoying it. i've had the chance to work in music videos, in television and advertising, and i've had creative responsibilities from a completely free flow of ideas to building an exact image according to the art director's wishes. needless to say, each job has been challenging in its own right but, nevertheless, gratifying.

as a teen one of my dream jobs was a professional stylist but at the time there were no schools you could study at and the only feasible strategy was to study abroad or become part of the fashion in-crowd -- and i did not live in helsinki where the fashionistas mingled. now that some finnish schools offer a program for stylists at least some young girls can reach for their dream in a way i never could.

hence, i have been fortunate to be a part of several jobs because of people who believe in me and my skills. it's quite humbling, actually, and i feel lucky and grateful for being provided an opportunity to explore a dream of mine.

the job itself is very much less glamorous than most believe. on each job, you spend hours on end in search of clothes, accessories and props, and 70% of the time is spent just dragging heavy bags around. in finnish weather that means through slush, rain and cold. depending on the job, you may need to go through warehouses full of theater sets or search for the exactly right shaped turnip. additionally, there are deadlines and budgets to meet, and usually they are tighter than you imagined.

if flaneuring around stores is one of your favorite hobbies it shouldn't be confused with being a stylist: you're not on the lookout for your new wardrobe nor can you go for whatever you would personally want to wear. thus, being a stylist is a far cry from having a blast shopping. therefore, i have the utmost respect for fashion stylists who find the energy to plan editorials month after month.

in fact, you often run in and out of stores and showrooms with a list of things, quickly ask about or glance through the selection, and leave feeling the way everyone is familiar with when in search of exact items: disappointed and frustrated because they just don't seem to exist. but unlike the sporadic shopper in need of something to add to their wardrobe, as a stylist you need to make do with whatever you can find...

photoshoots are long and there's lots of waiting around. things go wrong: computers crash, clients are unsatisfied, schedules change and feet get sore despite everyone acting as professional as they can. after the shoot you drag the stuff back to wherever you got it from...

the perks include working with great people and having fun during shoots despite the fact that difficult personalities are not unheard of. building a photograph is a collective effort where trust meets ambition; creating an advert or a fashion image requires several professional standpoints which need to merge together in a collage of commercial and artistic achievement. sometimes it means disagreeing and making compromises. regardless of possible setbacks, more often than not it means collective glee and excitement.

ultimately, the results are often very satisfying: a completed product feels like a triumph, and realizing the client feels contentment adds to the enjoyment. can't beat the feeling, really, but i wouldn't do it on a daily basis. sporadic is just fine with me.

8 comments:

Sugar Kane said...

Hey, working as a stylist is STILL my dream, although I'm familiar with its downsides... Good luck with your projects! (And give us a hint when the results are available!)

stellagee said...

i'm totally with ya here: it's mine also as long as it remains a random job here and there. and thank you, i hope there's more to come.

will keep you posted on the pic, once it's finished...

Anna said...

Stylistin työ on varmaan jokaisen muotikulttuuria rakastavan toiveammatti, olen minäkin siitä välillä haaveillut. Mahtavaa että olet päässyt tekemään sitä, mistä moni vain haaveilee!! Muistathan olla oikeutetusti ylpeä itsestäsi?

Mä saan kanssa tehdä unelmatyötäni - mä olen aina halunnut kirjoittaa, ja nykyään elätän itseni sivutoimisesti sillä (ja lopun aikaa olen, ainakin toistaiseksi, kotiäitinä). Stylistin työssä ja toimittajan / kirjoittajan työssä on vähän se sama juttu, että molemmat on ammatteja, joista moni haaveilee, ja toisaalta itse työ on kummassakin usein paljon vähemmän glamoröösiä, kuin äkkiseltään saattaisi kuvitella. Mutta ihanaa, yhtä kaikki.

Myös mä olen muuten hyvin tyytyväinen siihen, että olen kirjoittajana vain sivutoiminen: en tiedä jaksaisiko sitä hommaa kuitenkaan ihan täysipäiväisesti. Mä kyllä kaiken kaikkiaan poden edelleen sitä, etten tiedä mikä musta oikeesti tulee isona. Eikä potemiselle loppua näy... Saisi jo vähän kirkastua tää homma, kun en ihan lapsi ole kuitenkaan enää. :)

Saako muuten olla utelias ja kysyä, mitä teet stylistin hommien lisäksi? Siis oletko itse jo löytänyt sen päätoimisen minäsi? :)

stellagee said...

totta, anna, kirjoittajan/toimittajan työ kantaa myös sellaista glamour-taakkaa helposti; kukapa ei haluaisi uskoa elämään carrie bradshawn kengissä? mutta uskon, että ne plussat ovat kuitenkin merkittävät ihan samoin kuin stailauksessakin...

mä olen löytänyt (ajautunut?) päätoimise(e)n minä(ä)ni jo kerran, tehnyt ihan nousujohteisen 7-vuotisen uran tutkijana, tajunnut, että en sittenkään ole tyytyväinen elämääni akateemisena ja lähtenyt sapattivapaalle pohtimaan sitä mitä oikeastaan haluan.

ehkä se selkein "sapattivalaistuminen" on ollut tajuta, että monipuolisuus on se mitä kaipaan enkä enää usko siihen, että pitää olla joku päätoiminen minuus -- ainakaan koko elämän pituista sellaista. eli olen lopettanut sen pohtimisen, mikä musta tulee isona ja keskityn olemaan minä tässä-ja-nyt ja kehittymään ilman sen tarkempaa suunnitelmaa.

konkreettisesti elätän itseni dj'nä, tuottajana sekä erilaisisia visuaalisia suunnitelmia tehden, joista toivottavasti tuottajan duuni muodostuu vähitellen semi-päätoimiseksi (lue: varmempi tulonlähde helpottaa elämää...)

Anna said...

Kiitos että vastasit noin seikkaperäisesti; ajatuksesi kuulostavat niin "omilta". Mäkin nimittäin olen alkanut yhä enemmän pohtia sitä, etten mitään päätoimista ikinä tarvitsekaan, vaan voin kirjoittaa ja opettaa vähän sitä sun tätä - kuten nytkin teen. Sun sanat jotenkin osaltaan rohkaisee uskomaan, että se voi onnistuakin! :)

Perheellisenä ja asuntovelallisena tosin freen taloudellinen epävarmuus välillä ahdistaa, ja siksi aina toisinaan pohdin sitä, pitäisikö hankkia ns. oikea työ kuukausipalkkoineen. No, eipä tällä hetkellä mitään vakituisia töitä olisi tarjolla kummiskaan...

Onnea muuten myös menestyksekkäästä akateemisesta urasta! Mä haaveilin sellaisesta tosi pitkään, mutta sitten jotenkin luovuin unelmasta ennen kuin olin kunnolla alkanut edes tavoitella sitä. Typerää ehkä, mutta mieheni ja veljeni työskentelevät (Turun) yliopistolla ja sen organisaation kammottava työilmapiiri, taistelu kaikista rahoituksista ja apurahoista jne. sai minut jänistämään. Luulen etten kestäisi niin vihamielistä ympäristöä, mä olen jotenkin niin naurettavan herkkä. Viihdyitkö sä yliopistolla (missä yliopistossa siis työskentelitkin), noin työyhteisö-mielessä, jos saa vielä kysyä? Ehkä niissäkin on eroja?

Anteeksi, nyt mä lopetan...tää kommemttiboksi menee tukkoon! :)

stellagee said...

seikkaperäisyyttä tulee helposti, kun tämä on mulle sattuneesta syystä tärkeä aihe ja pinnalla... :)

mä uskon, että monelle ihmiselle sopii hieman sekava, tai kauniimmin ilmaistuna, monipuolinen työnkuva. pidän itseäni onnekkaana, että pääsin työnsyrjään kiinni sen verran nuorena (akateemiseksi siis) ja etenin hoitamaan virkoja, joita voisin käytännössä tavoitella kymmenien vuosien päästä, että ehdin nähdä sen sopimattomuuden itselleni ennen kuin oli "myöhäistä" (koskaanhan ei siis ole liian myöhäistä!)

tutkijana ehti jotenkin jo asennoitua taloudelliseen epävarmuuteen, vaikka mulla olikin onnekseni rahoitus koko tutkijanurani ajan. en silti tiedä, miten omat lapset muuttaisivat asennettani; varmaan aika radikaalisti.

multa riittää vain kehuja entiselle laitokselleni, jossa nähtiin ihan avoimesti vaivaa siedettävän työympäristön ylläpitämiseksi. yliopistomaailman sisäisessä kilpailussa on hirveän helppoa sulkeutua omaan tutkijankammioon kyräilemään sitä naapurihuoneen "tutkijaa", joka saa trendikkään tutkimuskohteen vuoksi apurahan toisensa jälkeen, vaikka "ei oikeasti tee yhtään mitään" tai jonka julkaisut on vaan heppoista huttua -- taitaa olla sulle tuttua juttua...

mun laitoksellani juhlittiin jokaista apurahaa, julkaisua, jne. yhdessä: me tarjosimme kakkua kaikille, jos saimme menestystä. voin vain kuvitella, että monella laitoksella kakun tarjoaminen olisi otettu kettuiluna muille, mutta meillä se toimi päinvastoin.

jotenkin korostui se, että yhden menestys on meidän tutkimusalalle aina plussaa ja että se menestys on tietysti oman ahkeruuden ansiota, mutta yhtäkaikki myös onnekkuuden tulosta. ajatus siis oli se, että jokainen meistä ansaitsee työlleen jatkon, mutta koska resurssit ovat rajalliset, apurahapäätös on kuitenkin tuuripeliä. se hieman helpotti kai kateutta ja vihamielisyyttä, vaikka en osaakaan muiden puolesta puhua. ja tietysti rahoituksen puuttuminen on kauhea kriisi kenelle tahansa...

vaikka meillä oli harvinaisen ihana ilmapiiri, mun syy lähteä yliopistolta oli pitkälti rahoitusperusteinen. tunsin, etten saa keskittyä työhöni apuraharumbassa ja byrokratiassa. on mahdotonta tehdä tieteellisesti tyydyttävää tutkimusta, kun julkaisumäärän pitää pysyä korkeana ja samalla pitää opettaa ja hoitaa kaikenlaisia sivujuttuja, jotka vievät aikaa keskittymiseltä...

no joo, mä bloggaan tästä akateemisen tutkimuksen tulosvastuullisuudesta vielä, koska savu nousee päästä.

Anna said...

Ihanaa kuulla noista sun hyvistä kokemuksista yliopistolla! Ei se organisaatio sitten ehkä olekaan niin pelottava kuin luulin. :)

Luulen vain, ettei tutkijuus kuitenkaan sopisi mulle; tykkään nimittäin enemmän hieman lyhyemmistä projekteista kuin mitä tutkimushankkeet (tai väikkäri!) yleensä ovat. Olen kiinnostunut niin monista asioista, että voisi olla hankala paneutua vain muutamaan - ja toisaalta lienen myös turhan kärsimätön ja lyhytjännitteinenkin tutkijaksi. Se kun lienee sellainen persoonallisuuskysymys kanssa, tutkijuus nimittäin?

Olis kyllä kiva lukea enemmänkin sun ajatuksia akateemisesta maailmasta!!

stellagee said...

mulla taitaa olla myös hieman ongelmia tuon pitkäjänteisyyden kanssa, vaikka aika kauan sitä jaksoinkin.

joku "rant" akateemisen maailman muutoksista on varmasti tulossa...