Friday, February 20, 2009

intended consequences.

i believe wartime rape should be regarded as a weapon of mass destruction and treated accordingly by international law. planned attacks on civilian women, their bodies and sexuality injure, scar and stigmatize decades onwards; a single act of rape can destroy entire families and future generations. while many of the reasons rape results in such devastating consequences are due to our cultural and systematic views on gender and women's value in society, at the very basic level it is a brutal act of violence which often brings about an innocent, but constant, reminder: a child.

rwandan genocide in 1994 resulted in estimated twenty thousand children born from rape. the mothers struggle to sustain themselves as members of communities who shun them for raising children of hutu origin. in addition to living a life bearing the scarlet letter, these women perform their daily routines conflicted about a child they love but whose presence forces them to relive the horrors of war repeatedly.

as wartime rape remains a common form of warfare around the world -- amnesty international reports war raping at ongoing conflicts in colombia, iraq, sudan, chechnya, nepal and afganistan -- it is important to hear the voices of these women and take their experiences seriously as war crimes.

the compelling stories of rwandan women are told by jonathan torgovnik's photos at aperture gallery starting 9 march 2009 and a related book will be available.

2 comments:

Anonymous said...

Tämä on tärkeä ja loputtoman hirvittävä aihe. Raiskaus on aina kammottava rikos, ja mikäli mahdollista, etniseen konfliktiin tai muuhun sotatilanteeseen yhdistettynä vieläkin hirvittävämpi.

Huomaan muuten että olen tullut tällaisten aiheiden suhteen äärettömän herkäksi: nyt jo pelkkä postauksesi lukeminen sai kyyneleet silmiin. Mä olen aina ollut kauhea vollottaja, mutta tällaiset aiheet ovat nykyään ihan kestämättömiä. Mulla on Tyttö 1 1/2v., ja tulen tällaisen yhteydessä nykyään aina ajatelleeksi korostetummin äitiyttä ja lapsen asemaa tuollaisessa tilanteessa (aikaisemmin aihe redusoitui ehkä kuitenkin mielessäni enemmän laajassa mielessä yhteiskunnalliseksi tai kulttuuriseksi), sekä tietenkin sitä kammottavaa mahdollisuutta että oma tytär voisi joskus joutua seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Lähes jokainen nainen joutuu elämänsä aikana tavalla tai toisella omakohtaisesti tekemisiin ahdistelun tai jopa väkivallan kanssa. En voi mitenkään käsittää ettei näitä kysymyksiä useinkaan tunnuta ottavan kovin vakavasti yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tämä sinun kirjoituksesikin oli jälleen tärkeä nosto.

stellagee said...

kiitos, anna. noiden kuvien katseleminen pisti aika vakavaksi...

seksuaalisen väkivallan pelko on kai aika sukupuolittunutta eli lähinnä naisia yhdistävä asia. voin vain kuvitella millaista on äitinä pelätä ikään kuin tuplasti, omasta ja lapsensa puolesta.

vaikka sotatilanne riittää(?) oikeuttamaan toisen ihmisen tappamisen, josta äärimmäisempää rikosta ei ole, en silti käsitä sitä, miten raiskauksia vähätellään sotastrategioiden osana.