Wednesday, August 18, 2010

biting deep.

well, i have a brief contribution to a discussion of late about it-bags/ it-shoes, bags vs. shoes, etc.

disclaimer: this is not directed at or inspired by the above linked blog posts alone, but more of a follow-up on what i have gathered from reading a lot of fashion/style blogs late this summer and their comments sections and other discussions.

what i love about fashion talk is to share the passion. it helps to have like-minded individuals to talk with. sometimes it's great to disagree or just debate for debate's sake. but sharing the joy and analysis – telling people about the great things i found, wondering about the inner workings of the industry, explaining how i interpret my own style in reference to others – is what keeps me going.

as you might have noted, my love for fashion is not about fretting whether i've got the look of the season, whether i seem to have ignored to update myself for the current demands of the trend police or whether i can wear something i think is hideous just because it is fashion. i know that for some it seems to be and i find the sort of trend anxiety exhausting. following lists that editors comprise is not original and not an interesting topic of conversation to me.

nevertheless, i also realize that my knowledge about the history of fashion that is the result of years of keen interest does not mean that i am somehow above those who follow trends, have better reasons for wearing certain designers or have the right to claim ownership of certain looks.

naturally, i recognize also in myself the conceited thought that just because i know (or care?) more, i am somehow more entitled to what i know about, but also think it's extremely important to understand that the reasoning comes down to our neverending vanity. and not the sensible kind of vain.

i find it a tragic simplification about personal style to hear that a single recognizable item could make or break a look. style is more than a sum of its parts; a great bag or a pair of shoes does not a dazzling lady make, nor does it bring her down. that is, an it-bag (or it-shoes or cousin it) does not lift one's look above blase, but is not a sign of a dimwit either.

i cannot help but recognize fashion talk that is about credibility and credibility only. it's a form of competitiveness and because there isn't a combative cell in my body, i have to admit to finding it troubling because ultimately it is a discourse of fake exclusivity, shutting others outside. in fact, shoving beneath oneself.

no, i have no interest in talking to people who have nothing remotely informative to say to me, and sure, i love to rant about stuff i find worthy of judgment (q.e.d.). but to deem those who choose to spend 1500€ on a chanel bag less worthy than those who choose to spend the same amount on an owens jacket seems, to me, snotty and stupid if the only argument given is an insinuation that the former trend is less intellectual or whatnot.

to take it further, i just think it's ridiculous and pompous to frown upon people who like a designer or an item for "the wrong reasons" or for less than some prerequisite time. could someone just send me a list of the right reasons and the time one needs to like a designer or an item to be credible enough to like it?

nah, didn't think so.

i find people who judge others based on how trendy they succeed to look very tedious – whether they appreciate trendiness or think trendy looking people are mindless buffoons. but equally tedious are those who think that because they are so into fashion that they are above mundane trends they have the right to look down on those who are not in head'n'shoulders deep or have a different take on what they choose to adopt from the multitude of fashion choices offered around us.

sound too saintly for my own good? well, bite me. criticism is hard, but it is quite a different story to say that you don't think an alexa would compliment your look because it seems too obvious or you just do not like it than to say that women who carry them around sport a sign of below-average intelligence and slavery to some fad that took over all womankind by storm (except those who were above it all... or broke).

biting my own itch to keep on being critical, i'll just keep on chewing on my it-bag from 2005(?), the mulberry elgin. i bought it because i loved the color (olive), the very un-mulberry-like (i.e. few) details and simple shape. i love it still because of the same reasons, but also for the heavy leather that has aged gracefully despite, for example, acting as the ball of a very drunken soccer game at tavastia.

bag by mulberry, coat by vero moda, shirt by zara, jeans by nudie, booties by prada, accessories by tag heuer, bless, efva attling, chanel and h&m.

we don't need to share the same objects of fancy, we don't need to understand the choices others make and we can even talk critically about choices we believe are reasonably unhealthy. but i just don't see why we should have the need to hoist our own egos up by insinuating that our subjective preferences are somehow truer, better or more real than those of others in cases where we really only want to say: i like this, i do not like that.

oh, the irony of living a life so cool one must fear it goes unrecognized. do you, like i do, listen to bands that do not even exist yet?

19 comments:

Sugar Kane said...

(kirjoitan suomeksi, koska en tänään osaa englantia senkään vertaa.)
Hmm. Tapasi mukaan tuot esille hyviä näkökulmia, ja toivon, ettei alkuperäisestä postauksestani saa mielikuvaa, että erityisesti halveksisin ihmisiä, jotka perustavat tyylinsä ja olemuksensa tiettyjen, "kaikkien" (=jokaisen muotia seuraavan) tunnistamiin elementteihin. Minulla nyt ei ole varaa halveksia ketään, ja toisaalta, miksi minun ja parin samoin tuntevan pienessä blogissani harrastama kyseenalaistaminen hetkauttaisi kenenkään valitsemaa stailia tai tavaraonnea?

Tässä keskustelussa on nyt joku perspektiiviharha, joka häiritsee mua. Mä en näe, että olisi jotain voimakasta "muotitietoisten" falangia, joka dissaisi it-laukkuja, -kenkiä, -takkeja, -viittoja, tms tunnistettavia asioita JA niiden käyttäjiä. Päinvastoin, kun lukee lehtiä ja blogeja meillä ja mualimmalla, juuri niiden "oikeiden" tuotteiden tunnistaminen ja omistaminen ja "omaksi tekeminen" on edelleen yksi muodissa kiinni olemisen ytimiä. EIKÄ SIINÄ OLE MITÄÄN VIKAA.

Omalla kohdallani tässä kassi-asiassa menee sillä tavalla puuro vellin kanssa sekaisin, että mua ei yksinkertaisesti kiinnosta laukut kaupassa ja kuvissa ollenkaan, ne kiinnostavat silloin, kun huomaan että multa puuttuu laukku, joka pisteyttäisi i:n asukokonaisuuksissani. Siksi mun on lähes mahdoton ymmärtää, miten toiset näkevät laukuissa niin paljon asioita, niin paljon, että kiva laukku riittää tekemään "farkuista ja t-paidasta ja tennareista" jutun.

(Hassuista hinnoista puheenollen, mä ehkä ajattelen enempi semmoisia usean kymppitonnin hintoja, mitä ainakin Jenkeissä "erikoisista" Birkin-malleista pydetään. Mikäs niitä on miljardöörittären maksellessa, mutta jos tavallinen frouva velkaantuu korviaan myöten laukun, edes alligaattorinnahkaisen, takia, on se mun mielestä lähinnä traagista. Ja mainittakoon, että Birkin on semmoinen laukku, jonka päälle ymmärrän itsekin - vähän niinkuin saisi (muka) rahalleen vastineeksi Janen ja tyttärien karisman.)

Mut joo, hieno kassi sulla (for reals)!

Nimim. "Dissasin tätä bändii jo sillon kun ne oli undergroundii"

Sugar Kane said...

Äh, ja nyt tuosta tuli kauhea puolustuspuhe. Pointtinani oli, että olen enimmäkseen samaa mieltä kirjoittamasi kanssa, mutta halusin tähdentää paria näkökohtaa.

All work no play makes Sugar Kane a crabby blogger...

stellagee said...

sugar kane, mähän olen all for kyseenalaistaminen, ja kiitos laukkukehusta, mäki siitä tykkään vaikka metalliosien sävy mua hiukan ahistaakin. tough.

mä olen törmännyt useinkin ihmsiiin, jotka dissaavat it-juttuja, ja vielä enemmän niitä, jotka dissavat niitä erityisesti "väärien" ihmisten päällä ja vielä enemmän niihin, jotka dissaavat niitä niiden päällä, jotka löysivät ne liian myöhään. se, että omaksi tekeminen (josta olen täs-mäl-leen samaa mieltä) on muodin ydin, ei tunnu estävän monia esittämään näkemyksiä, että toisilla on enemmän oikeus tehdä asioista omiaan kuin toisilla. mut juu, ehkä mun silmälasit on vinossa tai kerään tässä vaan vuosien aikana kertynyttä saldoa saman katon alle.

mutta sitten: oon allergisoitunut tietyn tyyppiselle dissaukselle, jota muotikeskustelussa ryöstöviljellään vähän turhan heppoisesti ja välillä jopa mun fiksuina pitämilläni foorumeilla.

ensinnäkin, yhdistelmä yksinkertainen teeppis, klassiset farkut, tennarit/korkkarit ja tunnistettava merkkilaukku on muodin historiaa lähietäisyydeltä tarkastellen 2000-luvun alun yksi – ylisanan väärinkäytön uhallakin – ikonisin ja tavistenkin seuraan laajimmin levinnyt tyyli. ihan niin kuin 60-luvun minari, polkkatukka ja ballerinat. toiset teki sen hyvin, toiset ei niinkään, ihan niin kuin 60-luvulla. ja mun mielestä muoti-ilmiönä ihan hemmetin kiinnostava toisin kuin esim. anna-kaarinkin tähdenlennoksi kuvaama balmainin rokkarilook (jolle mä tosin lämpenin kyllä, juu).

toiseksi, tennarit-teeppis-farkut yhdistelmän oletusarvoinen tylsyys on mun näkökulmastani vähän sama kuin sanoisi, että nainen jakkupuvussa ja korkkareissa näyttää sihteeriköltä sujuvasti unohtaen, että jakkupukuja on suunniteltu alaïasta yves saint laurentiin ja korkkareita on joka niemennotko täynnä.

kolmanneksi, lisätäämpä sihteerikölle nuttura ja tulkitaan, että nyt se yrittää näyttää tiukalta näyttääkseen, ettei ole miesten vokottelija, ja avot lähestymme ajatusta siitä, että teeppis-farkut-tennarit ja it-laukku saa naisen näyttämään siltä, että se näyttää statustaan tai osti tyylitajun viimeisillä pennosillaan. eli puhutaan nyt sitten siitä itsestään, joka mua alunperin jaakon nerokasta termiä lainatakseni sylettää. eli "voi pikku pissistä joka laittoi viimeiset rahansa vuiskaan ja pukeutuu muuten h&m:n vaatteisiin" jota sitten heitetään huolettomasti jokasen it-laukkua kanniskelevan niskaan.

see my point? näetkö miksi mun mielestä (ja ontuvista vertauksista huolimatta) nuo keskustelut ovat sukua?

stellagee said...

ja jatkuu...


miksi ne nyanssit pääsee jopa proosallisiin korkeuksiin jakkupuku-korkkari -keskustelussa, mutta eivät teeppis-tennari-farkut -keskustelussa? ei niistä tarvii pitää, mutta mulle vannoutuneena teeppis-tennari-farkku -tyttönä, jolle kokonaisuuden onnistuminen on niin monen nyanssin summa, tuntuu kummalliselta kuulla, että muissa perusyhdistelmissä nyansseja näkevät eivät nyt yhtäkkiä kykenekään (tai halua kyetä) siihen.

joo, munkaan mielestä laukku ei tee yksinään asua. eikä kengät. ja on traagista, jos joku kuvittelee jonkun laukun avaavan taivaspaikan ja hankkiutuu sen takia maalliseen helvettiin. ja munkin mielestä on surkuhupaisaa, jos joku kuvittelee, että sarjatuotettujen laukkujen keräily on sijoittamista (vaikkei keräily itsessään olekaan merkki mielenviasta, kaiketi), ja vieläpä munkin mielestä usein tuo 2000-luvun alun ikonisin look on tylsä ihmisten toteuttamana, huokaus ja haukotus.

(ja tässä vaiheessa, jos joku "sijoittaja" kiinnostui asiasta, niin multa löytyisi tasan kerran käytetty pieni guccin vaalea monogrammilaukku, jonka avulla koitin luoda tuota ikonista lookkia. ei onnannut, en osannut ja eipä ole logo-gucci käteen sen jälkeen eksynyt. kuitteja sun muita ei tiettykään ole (mähän en osta mitään jälleenmyyntiä ajatellen), mutta aito se nyt vaan on ja dustbagin saa mukaan. meiliä inboxiin vaan rohkeesti...)

mutta mun mielestä olkiukkoilu on aina olkiukkoilua. vaikka se olisikin vaan tapa ilmaista, että "en tajuu miks toi tekee noin ku mä en osaa". ja en mä ihmettele, jos joku olkiukotuksen kohteeksi joutunut vaikka loukkaantuu siitä – mä nyt en ainakaan diggaile, kun mua yksinkertaistetaan.

Sugar Kane said...

Ok, esimerkkisi selvensivät ajatteluasi. Näen pointin, jota en kyllä osannut ajatella laisinkaan.

Ehkä johtuu siitä, etten tunne niin hirveästi muotitietoisia ihmisiä, että tätä dissausta olisin kuullut ylenmäärin. Tai ehkä olen köyhänä aikuisena vain rakentanut harhamaailmani suojaksi jonkinlaiset kilvet: MINUSTA statuksen esittely tavaran kautta ja ostettu identiteetti on epäkiinnostava - vaikka toki kaikki ostaa identiteetin palasiaan ja esittää statustaan, vaikka sitten UFFista. Mutta todellakin, se lienee minun ongelmani, ei heidän, jotka sijoittavat käsilaukkuihinsa.

En tykkää dissauksesta millään elämänalueella, ja musta on ikävää, että tää pohdinta, joka tällä kertaa alkoi mun tontilta, mun pohtiessani sekavasti omaa ongelmallista laukkusuhdettani, näyttää ryöpsähtäneen sellaiseksi, puolin ja toisin. Vaate- ja asustehankintojen perusteella kukaan ei ole toista parempi ihminen, tietenkään, mutta sekä "too kool for skool"-disauttajien että toisaalta "ostan Vuiskaa, siis olen jotain" -puolella näin ajattelevia varmasti on.

Mun mielestä sitäkään puolta asiasta ei voi kieltää, että statussymboleita ostetaan maailmalla (ehkä ei puhtoisessa, tasa-arvoisessa onnelassamme sitten?) myös puhtaasti omaa/puolison asemaa ympäristölle viestimisen vuoksi, itse esineen esteettisen miellyttävyyden ollessa toisarvoinen. Tää on musta ihan keittiö-sosiologisesti kiinnostavaa, ja toisaalta osa sellaista maailmaa, jossa en halua olla mukana.

Käytin farkut, t-paita, tennarit -kliseetä melko ajattelematta, se voisi olla mikä vaan vaatteiden kombo. Olen samaa mieltä, että tuollaisesta luettelosta ei voi tietää, miten "kiinnostava" homma kulloinkin on päällä.

Sugar Kane said...

Ja siis, itse rakastan farkut-teepaita-tennarit -tyyliä niillä, jotka sen osaavat, ja sehän on nimenomaan kiinni noiden osatekijöiden itsensä "hienoudesta" ja toisaalta niiden summasta. Koska mun tapa käydä muotikeskustelua näyttää nykyään olevan luetella, mitä kaikkea en osaa, niin enpä osaa tuotakaan taiteenlajia. Itselle oikeiden tennarien metsästys esimerkiksi... äh.

Anteeksi nyt vaan vielä kaikille olkiukoille, -akoille ja käsilaukkuteollisuudelle, eiköhän tää oo mun osalta tässä.

stellagee said...

niin, mun mielestäni ihmisen ulkoisesta olemuksesta yksinään on hyvin vaikeaa päätellä statuksen esittelemismotiiveja. niitä oikeasti it-laukkutyyliä kaikkein hienoimpana ja tyylikkäimpänä pitäviä on tässä maailmassa varmasti sellaisiakin, jotka eivät toista sitä vain osoittaakseen maailmalle varakkuuttaan eikä heidän identiteettinsä ole välttämättä yhtään sen ostetumpi kuin bloggarin, joka juuri tällä hetkellä haaveilee etäisesti owensista tai maailman hienoimmasta kirppariflanellipaidasta.

kuten säkin, mä viihdyn ihmisten (kuten sun) seurassa, jotka jakavat mun näkemyksen estetiikan kiinnostavuudesta muunkin kuin tunnistettavan statusarvon kautta enkä tunne oloani kotoisaksi seurassa, jossa vuiska tarkoittaa automaattisesti "oooh, saanko vähän hiplata."

tuo statussymbolien ostaminen niiden itsensä takia miellyttävyydestä välittämättä menee mun luokittelussani lähelle sitä samaa kuin trendien orjallinen toteuttaminen ja sen kutsuminen muotiharrastukseksi. kuten blogissasi jo taisin kommentoidakin. esimerkkinä vaikka sellainen, että toteaa ääneen inhoavansa kitten heeliä, mutta kun se on muotia, niin sellaiset pitää hankkia. kiinnostava ilmiö kaiketi sekin (sosiologisesti, ei muodillisesti), mutta myös mulle sellainen, josta haluan pysyä kaukana ja jota pidän epäkiinnostavana (kuten tuossa postauksessa alussa kirjoitin).

Sugar Kane said...

Oon viimeisimmän kommenttisi kanssa hyvin samaa mieltä. Oman bloginikin kommenttiboksissa, elävästä elämästä puhumattakaan, tuli esiin jengiä, joille it-laukkutyyli (paremman termin puutteessa) on juuri se oma ja oikea.

Täytyy vielä lisätä, että mun karvat nousee pystyyn oletuksesta, että kun esittää mielipiteitä "toisten" tyylistä, samalla toisi esiin itse olevansa (tyyleineen) "more worthy". Tää on mun mielestä todella rankka oletus, mutta varmaan selitys siihen, miksi puolin ja toisin helposti ryntäämme puolustamaan "omaa" tyylikäsitystä, tai "omaa" tapaa ymmärtää fäshön juuri oikeana. Ja voi olla hyvinkin, että esimerkiksi minun kärjistävä puhetapani antaa aihetta tuollaiselle tulkinnalle.

Ja juu, olen törmännyt myös "toisen puolen" edustajien ajatuksiin siitä, että on suorastaan hölmöä olla sijoittamatta tunnettuun laukkuun (etenkin "tässä iässä", joka alkaa kai suunnilleen 24-vuotiaana), tai että "klassiseen, ajattomaan laatuun" pukeutuva olisi automaattisesti fiksumpi kuin .. no ne/me muut.

stellagee said...

ehkä osasyy mun näkemykseen tulee siitä, että mulla on sattunut aikoinaan olemaan lähipiirissä kaksi hyvin samantyylistä henkilöä, joille it- tai ehkä ennemminkin merkkilaukkutyyli on se ainoa oikea, mutta täysin erilailla motivoitu ja toteutettu.

toinen ei voisi vähää välittää siitä tajuaako joku sen vuittonin olemassaolon eikä sitä epäileekö joku sen aitoutta, hän vaan tykkää siitä ja se sopii siihen tyyliin, jota hän konsistentisti noudattaa. superklassinen tyyli on hänen juttunsa ja siihen tuntuu kuuluvan it-laukku jos toinenkin.

toinen taas ihan kummempia funtsimatta heittelee nootteja, joita lainasit edellisen kommenttisi loppuun ja jotka ovat ihan yhtä yksinkertaistavia yleistyksiä kuin sanoa, että merkkilaukkuilijat ovat automaattisesti tyhmiä tai tyylittömiä. hän myös pitää varmasti laukun esillä, jotta kaikki huomaavat (ja uskoo, että kaikki huomaavat). kuitit ja aitoustodistuksen yöpöydän laatikossa, että varmasti saa "sijoituksestaan" hyvän hinnan, kun on aika luopua siitä jonkun muun laukun vuoksi. yllättäen shoppaushullumpi (ja enemmän kertakäyttöistä halpakamaa osteleva) on tämä laatuun satsaamisen puolesta puhuja, joka sijoittaa aika usein siihen kaikkein tunnistettavimpaan laukkuun.

kadulla kävellessä heistä ei voisi heitä tuntematon havaita välttämättä mitään eroa. ja arvaapa kenen seurassa viihdyn paremmin, noin muotimielessä? en jaksa sitä, että kehut tulevat merkin perusteella – en tosin jaksa sitä, jos ne tulevat wangin tai owensinkaan perusteella.

sekin mua on lähiaikoina jurppinut, että ne kehut blogeissa lisääntyy eksponentiaalisesti, jos kuvassa näkyy iso brändi. krhm.

ja ei varmaan tule yllätyksenä, että painiskelen kärkevien ilmaisumuotojen kanssa itsekin...

juu, hei muutkin, saa puhua!

Anna said...

Heh, mä olen siinä määrin yksinkertainen tyttöparka, etten taida osata lisätä tähän enää juuri mitään. Mutta IHANAA kun näin intohimoista keskustelua käydään joskus jossakin!!!!

Ja joo, mä itse kuulun niihin tyyppeihin, jotka eivät periaatteessa ymmärrä tätä it-meininkiä. Ja toisaalta - nyt kun olen asiaa näiden viime aikoina lukemieni postausten myötä enemmän ajatellut - ymmärränkin ehkä vähän enemmän. (Lukeminen kannattaa aina!) Mä ymmärrän todellakin, että syyt ostaa se it-bag (onks se nyt sit Celine, vai?) ovat aivan yhtä moninaiset ja eri tavoin motivoituvat kuin minkä tahansa kulutuspäätöksen syyt. Ja oli se syy sitten mieltymys tietynlaiseen estetiikkaan, johonkin joukkoon kuulumisen tarve, ymmäryksen ja tietämyksen osoittaminen etc., etc., ne on kaikki ihan valideja, hyviä syitä.

Koska oman navan ympärillä on niin helppo pyöriä, valitsen taas tämän tien. Mä tosiaan en haluaisi itselleni it-bagia, ja syy on seuraava: lähes hysteriaa lähentelevä julkkisidentifioitumiskammoisuus. It-bagin muodostuminen it-bagiksi kun tahtoo tapahtua niin, että joku (minusta!!) turhaakin turhempi seurapiiripimu tai näyttelijä (tai usein ne molemmat ja pari muutakin) hommaavat jonkin tietyn veskan - ja siitä tulee "it". Ja mä olen jotenkin ihan kreisin allerginen sille ajatukselle, että jollekin tulisi mieleen että mä ehkä jotenkin haluan identifioitua johonkin sellaiseen ihmiseen. (Mä tiedän, tää on naurettavaa, mutta juuri tää julkkisaspekti on syynä siihen että en lämpene näille kamoille.) Sen sijaan se, että jotakin näkyy katukuvassa paljon, on mulle varsin ongelmatonta - jokainen nyt kuitenkin tekee lookin omannäköisekseen ja samat kengät tai sama laukku näyttää jokaisella kuitenkin erilaiselta. Mutta julkkikset = ongelma. Siksipä, nyt asiaa pohdittuani, mä oikeastaan ihailenkin niitä, jotka kaikesta tästä painolastista huolimatta kykenevät nauttimaan it-kamoistaan; eritoten niitä, jotka valitsevat jonkin it-tuotteen sillä rakastavat sen estetiikkaa, ja paskat välittävät kellä muulla se on tai ei ole.

Ja sit vielä vähän yleisemmällä tasolla: mä olen, kuten kaikki muutkin kai, tietynlaisten luksuskamojen perään, mutta ihan vilpittömästi ajattelen kyllä myös niin, että vähemmän on enemmän. Omistan siis kyllä status-kamoiksi luokiteltavia juttuja (ja iloitsen niistä), mutta en toivoisi koskaan kykeneväni shoppaamaan sellaisia mielin määrin. Kuten omalla tontilla postasinkin, niistä katoaa silloin erityisyys ja harvinaisen herkun hohto (ja kyllä, tämän argumenttini perusteella uskallan todellakin arvostella kerskakulutusta! Määrään ja brändeihin perustuva "Tavaraonni" on tavallaan ihan jees, mutta kyllä pakonomaisesta tavaran haalimisesta on riemu kaukana - uskoakseni vähän kaikilla mittareilla mitattuna. Skaala ja määrä sen ratkaisee.) Mulla on omat suosikkini, ja esim. taannoinen laukkuhankintani menee ilman muuta luksuksen piikkiin - eikä se ole sen parempaa luksusta kuin se että olisin ostanut minkä vaan "it-tuotteen". Se vaan on enemmän mua.

Hmm. En koe oikein kykeneväni täsmällisesti ilmaisemaan mitään. Mutta toisaalta kyse on kyllä myös hankalasta, moniulotteisesta kysymyksestä. Eräs asia, jota en halua tavarakritiikin kohdalla unohtaa, on se, että hyvin helposti tässä tulee sorruttua tekopyhyyteen. Senkin uhalla keskustelua on silti hauska käydä.

stellagee said...

anna, kiitos osallistumisesta. ja hauskaa, jos mun ärhäkäs (?) tekstini ja meidän keskustelumme avasi hiukan sitä moninaisuutta, jota tähän(kin) muoti-ilmiöön liittyy.

mä ymmärrän tuon julkkisidentifioitumiskammon. hassusti mun kohdalla en ole pitänyt asiaa oikeastaan edes pohtimisen arvoisena, koska mun habitus on muuten niin ei-julkimomainen (eli identifioitumispyrkimyksiä tuskin muina merkkeinä olisi havaittavissa) – tai siis enhän mä sitä tiedä, koska tosiasiassa en tiedä julkkismaailmasta juuri mitään. olen siinä suhteessa aidosti sivistymätön, vaikka seiskapäivän selaankin, jos sihen törmään.

mitä tulee mun ainoaan it-laukkukokemukseeni (muita merkkilaukkuja mulla kyllä on...), niin ei sitä ole koko omistushistoriani aikana tunnustanut tunnistaneensa kuin pari henkilöä. se oli kai mallien suosiossa silloin, mutta en mä tunnista mallejakaan...

luksuksen kaipuu on asia, jota ymmärrän syvästi. ja myös sen, miksi se säilyy arvokkaana eli niiden omien helmien erityislaadun arvostamisena. luksus ei ole kuitenkaan palautettavissa merkkeihin tai brändeihin, vaan siihen kauhean vaikeasti tavoitettavaan laatuun ja kertomuksellisuuteen (ja mitä muuta ihanaa demeulemeester sanoi muodin puhuttelevuudesta) eli mä en ymmärrä luksuksen kaipuuta statuksen vuoksi ihan kuten sugar kanekaan ei. mutta en mä kiellä ettenkö olisi tietoinen siitä statuksesta, joka mun luksukseksi laskettaviin hankintoihin liitetään jossakin jonkun päässä. ja ei siitä ole kauan kun pohdin mun omaa taipumustani sellaiseen pienen piirin snobbailuun esim. martin margielan pikkutikkien kautta.

ja allekirjoitan kulutushysteriakritiikin täysin validina. mua tän tekstin kirjoittamiseen inspiroi/desparoi myös (vaikka se nyt varmaan kävikin jo selväksi) erityisen paljon se ilon ja onnen puute, johon törmäsin tyyliblogeissa kesän lopussa. stressiä trendeistä ja päivityksistä syksyyn ja ainoat hetket, jolloin oltiin edes pikkaisen tyytyväisiä oli se, kun postipaketti kolahti lattialle tai sai ostoskassin auki ja tavarat kuvaan. se tuntui musta lukijana hirveän painostavalta ja ahdistavalta, ja niin kaukana siitä ilosta, jota pukeutuminen mulle tuo parhaimmillaan.

on vaikeaa kirjoittaa jeesustelematta aiheista, joissa itsekin rämpii. mutta joskus pointin esille tuominen vaatii hiukan asioiden ylä/ulkopuolelle asettumista vaikka se olisikin jossakin mielessä valheellista.

Lady Dada said...

Tämä nyt tietysti toistaa jo teidän keskustelemianne juttuja, mutta tuunpa nyt esittämään omankin asiani.

Se, mikä mua ahdistaa näissä it-asioissa (mikä tää ois suomeksi, pakkominunkinsaada- eli pms-kassi, haha), on se joukkohysterian lietsominen. Tehdään jostain esineestä jollain tapaa tavoiteltava asia, aivan kuin onnellisuus. Annetaan ymmärtää, että “juuri tässä laukussa” on kynnyskysymys nimenomaan muotiuskottavuuden edessä. Ja kun ei aivan jokaisella tavan rivi-riitalla ole varaa siihen kassiin, siitä tehdään öljynhajuisia kopioita halpahallit pullolleen. Tarkennan, että mua ei kopiotuote sinänsä karsastuta, vaan jotenkin se alentamisprosessi, jonka korea, hyväntuoksuinen ja –tuntuinen nahkalaukku kuvaannollisesti käy läpi, kun se puristetaan high street -volyymituotteeksi. Yritän sanoa, että muotilehtien ja –väen ja –blogien hehkuttamat it-ilmiöt vetää perässään siksi karmeaa lieveilmiövanaa, että sen takia mä mielelläni pysyttelen kauempana. Mä en juuri mauttomammasta tiedä, kuin henkilö pyrkimässä muoviasusteissaan näyttämään Sienna Milleriltä, tuolta iki-it -tyttöjen iki-it -tytöltä. Kun liian paljon halutaan olla sitä jotain. Mitä ne muutkin on, ne hyvät tyypit.

Sen sijaan mä ymmärrän hyvin yhdistelmää tennarit-farkut-paita ja kallis laukku. Se on minusta, tapauskohtaisesti tietenkin, hienoa, oikeasti stailia; senhenkistä, että tyypillä on oikeastikin ollut varaa hankkia laadukas, kestävä ja hyvännäköinen kassi huolettomaan arkikäyttöön sen sijaan, että kassukka ois puljattu kaupasta viimeisillä visainahduksilla blogissakeulimisvälineeksi. Ai, ei se ole ihme, että osa jengistä ahdistuu ja stressaantuu, kun kaikkee pitäs saada, mutta ei sitte rahat riitä mihinkään. Itteenikin se välillä mietityttää, että jos mä mitään muotiblogia tai edes tyyliblogia haluaisin ylläpitää, niin pitäiskö mulla olla varaa tai halua ostaa yleisesti muotihyväksyttyjä juttuja. Ei, ei ole todellakaan kumpaakaan, tyydyn etsimään tyylitäyttymykset muualta, mistä saatan löytää jotain omaa ilman väkinäisyyttä tai päälleliimaamisen tuntua, mitä jonkun it-asian tavoitteleminen minussa itsessäni aiheuttaisi.

Mulla kesti muuten oman blogin aloittamisen kanssa tosi pitkään sen takia, kun ajattelin, ettei mun yhden naisen miniliksatalous kestä sellasta elämää. Hah, kunnes tajusin, mikä mun lempi- ja toisaalta ärsykkiblogeja tahoillaan yhdistää.

En tiedä. Ihmisten tavaranhankkimismotiiveja on niin vaikea arvioida. Aivan yhtä hyvin voisi sanoa, että tällanen tekniikkauuvatti kuin minäkin olen, on hankkinut iPhonen vain sen taianomaisen Apple-sädekehän ja puhelimen “vaikutuksentekemisarvon” takia, vaikka mä hankin sen just siksi kun se oli käyttikseltään helpompi ja simppelimpi kuin muut markkinoilla silloin olleet vastaavan teknologian vermeet. Ja nätimmin muotoiltu, haha!

stellagee said...

lady dada, kiitos kun tuli/et!

kai se on niin, että trendien vaihtelussa aallonharjalla heiluu se it (tai pms, hah!)-tuote, joka puree niihin, joille trendit sanelee sen, mitä on olla muodikas ja tyylikäs. koko trenditouhuhan perustuu massiiviseen kopiointiin: kerrotaan, mitä "pitää" hankkia, ja sitten jokainen kauppa tekee juuri sitä sen miljardi kappaletta eri hintaluokissa ja toivoo, että ne saadaan myytyä ennen kuin uusi pms-tuote tulee listoille. lieveilmiö, joka koskettaa mun näkemyksen mukaan koko muotiteollisuutta, mutta kulminoituu it-tuotteissa.

tuo trendien vaihtelua vahvasti (joo, mehän kaikki seurataan väistämättä jotenkin ja ollaan vaikutuksille alttiita) seuraavien prosessi kummeksuttaa ja karmaisee muakin, eli mulle asioiden hankkiminen sesonkia varten tietäen, että ne ovat vain sitä varten, ottaa päähän, ketuttaa.

hutiostokset ovat erikseen, mutta "tämän syksyn trendien päivitys" on mulle hemmetinmoinen kirosana juuri tällä hetkellä, koska se yleensä pitää sisällään myös sen, että sesongin jälkeen niillä hankinnoilla ei ole arvoa, ellei ne sovi seuraavaan sesonkiin. ja it-tuotteethan ovat trendiharja-asemansa vuoksi niitä, joita surutta hankitaan ja heitetään kirpparille/koitetaan myydä, kun ne on passé. sugar kane ilmaisi muistaakseni oman tekstinsä kommenttiloorassa, että enemmän kuin it-tuotteiden hankkimisprosessi häntä ärsyttää it-tuotteista luopumisprosessi. se on juuri se juttu, joka mua korpeaa trendielossa.

silti mä en ihan tajua sitä, että miten helppoa on unohtaa, että jengistä osa ihan aidosti tykkää niistä satunnaisista tuotteista, jotka nousee it-asemaan. osa ostaa niitä kopioitakin tajuamatta, että nyt lähtee halvalla it-laukku – keskimäärin mun mielestä suomalaisten asustekenttää leimaa muovisuus ja laaduttomuus. (ja 80% ostaa vaattensa prismasta ja citymarketista, joiden laadusta en kyllä paljon tiedä, kun en käy niissä ihan periaatesyistä, mutta osaan katukuvan perusteella kuvitella...) ja mikä pahinta kai trendin ylipapittarien mielestä, jotkut ostaa niitä it-tuotteitakin myöhässä joko siksi, että "heräävät" myöhään tai siksi, että tykkäävät ja käyttävät niitä tietoisena tai tiedottomina siitä, että ne ovat so last season. mä varmaan hankin ps1:n sitten, kun sen asema on vähän laskenut. se on hemmetin kaunis laukku.

olen huomannut, että mitä paremmin itse olen perillä siitä, mikä on nyt virallisesti in, sitä kärkkäämmin huomaan arvioivani, onko jonkun look nyt ajan hermolla vai ei ja sitä kärkkäämmin spottaan myös kopiot. tieto lisää tuskaa. ehkä jos tietäisin miltä miss miller näyttää tällä hetkellä (mä muistan sen 2000-luvun alun boho-jutun), niin mä ehkä tunnistaisin sienna-kopiot mauttomiksi. pyrin olemaan tietämättä niin pitkälle kuin pystyn ihan vaan välttääkseni kyynisyyttä, ja se tuntuu toimivan.

tajuan tuon oman bloggaajaoikeutuksen pohtimisen oikein hyvin: ehkä mun virallinen trenditiedottomuuteni tekee mun tyyliblogistani yhdentekevän monella tasolla, mutta toisaalta se tekee siitä mun oman juttuni. ei se silti ihan helppo asia ole hyväksyä...

(ja vannoutunut "appletheist" toteaa, että omenalla on sädekehä, kiäh kiäh!)

Anna-Kaari said...

Hei ja kiitos hyvästä keskustelusta! Paljon hyviä huomioita, jotka ovat saaneet pohtimaan omaa käyttäytymistä. Mulla ehkä tämä it-ongelma kiteytyy siihen, että en pidä jos vaatteeni menevät minun ohi (Stellagee taisit kommentoida juuri näin blogissani). Eli kyse ei ole niinkään erikoisuudentavoittelusta (mitä varmasti sitäkin on aimo annos seassa), vaan siitä, että en pidä liian "äänekkäistä" vaatteista, jotka vievät minulta huomion ja puheenvuoron - ja tätä liian tunnistettavat vaatekapistukset ovat. Haluaisin, että tyylini olisi niin osa minua, ettei sitä edes huomaisi. Että se olisi samalla tavalla persoonani osa kuin vaikkapa hirnuva nauruni, eikä sitä pystyisi pilkkoa nimiin ja referensseihin. Hitto, onpa taas vaikea saa sanoja tottelemaan.

stellagee said...

anna-kaari, kiitos itsellesi osallistumisesta ja mukavaa, että keskustelu on herättänyt ajatuksia puolin ja toisin.

joo, vaatteiden nouseminen persoonan yli korpeaa mua, ja tässä asiassa ehkä it-tuotteet ovat helpommin riskialttiita. tosin vaikka mun elämänpiirissä liikkuu paljon muodista tietäviä (sitten kuitenkin ilmeisesti), niin loppujen lopuksi sitä jengiä, joka tunnistaa on aika vähän. se helpottaa ainakin mua.

toisaalta ihan samoin vaate, joka ei ole mikään it-juttu, voi peitota persoonan – on mut muistettu räikeästä vintagemekostakin ja hulluista hiustyyleistä. osa mun kaljusta luopumisen syistä tuli siitä, että musta tuli yhtäkkiä "se kalju nainen", yksi asia sai liian suuren merkityksen. toisaalta se taisi olla vain mulle liian iso asia, muille olin minä ja mulla oli kalju. kai.

eli tajuan kai mitä tarkoitat sillä, että saisi olla kokonaisuus, jota ei hallitse mikään tietty, ainakaan ostettu osanen.

mitä tulee tuohon erikoisuudentavoittelu vs massa -keskusteluun, niin se karkaa multa lähtökohtaisesti. mun on ihan yhtä vaikeaa kuvitella tietäväni ihmisen erikoisuudentavoittelumotiiveja kuin hänen statustavoitteitaan ulkonäön perusteella. ainoa mitä voi tietää, on se tapa, jolla asioista keskustellaan, joka tietysti voi avata noita motiiveja itse kullekin.

Anna-Kaari said...

Mua taas ei kiinnosta, mistä syistä muut ostavat juttujaan. Mulle on ihan sama mihin jengi pistää rahansa ja heittääkö it-juttunsa heti sesongin päätyttyä roskiin. En halua arvostella kenenkään motiiveja, siis muiden kuin itseni. Ja sitä saa ja pitää tehdä sillä vaatteet erinomainen tapa harrastaa itsetutkiskelua ja bongata omia mustia pisteitä.
Ja kyllä, mikä tahansa vaate voi mennä persoonan yli. Mutta se, että musta tulis "nainen, joka käyttää isän vanhaa reikästä takkia", ei ole yhtä harmillista kuin se, että vaatteeni huutais mun nimen yli jonkun suunnittelijan tai trendin nimeä.

stellagee said...

anna-kaari, sama juttu, mua ei kiinnosta myöskään ne motiivit – jos tuosta vahingossa sai kuvan, että kiinnostaisi siis muuten kuin jossain etäisessä sosiologisessa mielessä.

mutta mua mitä suurimmassa määrin kiinnostaa se, miten ihmiset toimivat ja kuluttavat (motiiveista viis) ihan vaan siksi, että me kaikki kannetaan röyhkäkulutuksen taakka. itseen voi vaikuttaa ja itsetutkiskelulla on suuri arvo, mutta mä en millään tasolla usko, etteikö esimerkiksi sekopäisiä kulutustottumuksia voisi syystä ja perusteiden kera arvostella.

mä en ole varma onko suunnittelijan vaatteen kautta tunnistettavuus pahempi kuin jokin muun, ei toisen nimeä kantavan vaatteen tai asian kautta tunnistettavuus pahempi vai parempi. omalla kohdalla se, että pari ihmistä tunnisti nimeltä mun kengät, tuntui oudolta, mutta kovempi pala oli tajuta, että jotkut eivät tunnista mua ihmisenä, kun mulla on tukka. monimutkaisia nämä...

Anna-Kaari said...

Voi herra isä tää täällä säätää, kirjoitin juuri pitkän kommentin, mutta onnistuin jotenkin deletoimaan sen. Flunssaräkäinen pää ei nyt näköjään ymmärrä tätä aateekoota. Mutta siis, sitä tulin vielä sanomaan, että totta: kannamme kaikki röyhkäkulutuksen taakkaa harteillamme. Mutta mua henkilökohtaisesti kirpaisee vielä enemmän se, kun kuulen jonkun tutun muuttaneen "hitaamman ja ekologisemman elämän perässä" Porvooseen omakotitaloon, josta niiden pitää miehensä kanssa ajaa kahdella autolla Helsinkiin joka päivä töihin. Ja koko perhe lentää talvisin "Thaikkuihin" retriittilomalle. Tossa liikutaan jo sen verran suurissa hiilidioksidipäästöissä, että huh. Jos asuisivat keskustassa ja käyttäisivät julkisia ja lähtisivät Thaimaan sijasta junalla Naantaliin, saisivat ostaa vaatteita suht rauhallisin mielin ja olisivat silti "ekologisempia" kuin nykyisillä valinnoillaan. Näissä asioissa tuntuu olevan järkyttäviä mittakaavaharhoja. Mutta siis kauheen helpolla en lähde sanomaan kenellekään. Vihaan osoittelua. Parempi tapa musta yrittää itse toimia oikein ja mahdollisesti inspiroida muita. Ja tietty naistenlehdellä mahdollisuus yrittää tehdä oikeista ja kestävistä valinnoista "haluttavia". Ja tämä mun mielestä tehokkaampaa näyttämällä kuin saarnaamalla.
Menipäs ohi aiheen. Sitä vielä, että ymmärrän hyvin, että toi tukkajuttu tuntuu todella häiritsevältä. Pistää miettimään.

stellagee said...

anna-kaari, epä-älyllinen sekoilu kismittää mua myös, samoin itselle valehtelu. ekologisuus ja kuluttaminen ovat hemmetin monimutkainen soppa, jossa kukaan tuskin pystyy tekemään oikein. (aiheesta löytyy tästäkin blogista kymmenittäin kirjoituksia...)

mutta saarnaamisen ja oman esimerkin näyttämisen väliltä löytyy myös ihan rehellinen keskustelu, jossa toki helposti nähdään saarnaavuutta jos homma osuu ns. liian lähelle, mutta samoin ainakin mä koen itseni sen verran "epäihailtavaksi" ihmiseksi, etten usko mun esimerkin niiltä osin kuin sitä kannattaisi seurata toimivan kovinkaan monelle kannustimena. luotan aika paljon suoraan puheeseen ja räimin siinä sivussa tietysti myös itseäni, kun aihetta kyllä riittää.

mitä tulee osoitteluun ja esim. naistenlehtien vaikutukseen, mä tietysti iloitsen, kun tuodaan esiin parempia tapoja kuluttaa, mutta peräänkuulutan kyllä lukijoiden oman älyn ja tahdonvoiman käyttöä. kukaan suomalaisen pisa-testeissä loistavia tuloksia niittävän koulun käynyt ei voi väittää, että media pakottaa tai aivopesee ostamaan tms, vaikka muotilehtiä lukeekin. mä en vältä siinä mielessä osoittelua, jos joku jatkuvasti pakenee vastuuta esimerkiksi media-mörön taakse.

mutta esimerkin voima on joskus todella tehokas hyvin onnistuessaan: sun kirjoitukset esimerkiksi kesällä teidän lomareissusta olivat inspiroivia ehkä puhtaimmillaan – houkuttelevat kuvat ja tunnelmat saavat helposti haaveilemaan lähilomailusta. isot peukut sille!