Wednesday, June 2, 2010

urban spring (s)troll.

it was wear a suit day yesterday, and despite the fact that i did not wear a full-on suit, together with a discussion i had last night it inspired me to bring up a phenomenon that i've thought about sporadically.

a friend of mine noted that if you sit on a terrace in the middle of punavuori district around the time people return from work, you're bound to see a galore of style hopping off trams and biking past you. however, if you stick around for another hour or so, the same people appear in what can only be described as "comfortable home gear": usually an outfit including something that is notably a piece of exercise clothing (to be distinguished from sportswear which can be rather dapper).

and no, this is not a complaint of finns being unstylish or inappropriately dressed, far from it. it's just an observation of a distinguishing factor between us and other city dwellers, and which interests me.

the issue came up as i walked past the terrace dressed like this: i was on my evening walk with my dog and did not think twice about what i was wearing until he brought it up. simply put, i was in what i wore to work, nothing special or spectacular.

tee and blazer by cos, belt and jeans by monki, ballerinas by rizzo.

he's an adorable snob for pointing out that i did not look like a dog walker, but it does raise a question that i have thought about before: do people wear terribly uncomfortable clothes to work or do they just desire an increase of comfort no matter what the starting point is once they are off duty, so to speak?

i never had home clothes until a few years ago. don't get me wrong, i have a habit of lounging in my pj's all day and even running errands in them, but once i get into something, i just stick with it.

in other words, it just did not occur to me that i should change into something more comfy because my clothes are not generally uncomfortable to wear. if they were, i would not wear them anywhere; for me the comfort level of an outfit is dependent on other factors than properness for work and such. after i got a pair of sweatpants, i have started to wear them on days i am working from home, but i still do not habitually change into them once i'm through the door.

the most plausible explanation i have heard is the protection of office clothes from mundane scruff that's a part of normal family life. for a dog owner, who is an obsessive friend of the sticky tape roll, it makes perfect sense not only because family activities can get messy but because constantly cleaning suits and dressy outfits is both a waste of money and a strain on nature and the clothes themselves. thus, i do see the point of changing a suit into something more casual.

it does not, however, solve the issue completely. most finns do not wear dressy outfits, let alone suits, to work – quite the opposite, actually. most finnish jobs where a uniform is not required have a smart casual dresscode at most, but usually by international standards the clothes people wear fall into the category of smart sportswear or lower. therefore, to me at least, it seems the outfits should be leisure friendly and comfortable. they are also usually washable and not worn for several consecutive days.

thus, i have speculated that the reason for opting towards more comfortable clothing is not actually justified by comfort but by the need to distinguish between work and leisure. i may be completely missing the mark here, but the prosiness of training gear on our streets seems to suggest that either people are really, really into exercise or that stepping into leisure mode requires hopping that far stylistically.

thus, i ask you to contribute: do you have an alternative explanation for the phenomenon? do you change into home clothing once you're off work? if you do or don't, please explain why.

9 comments:

Frank said...

Nykyisin työni/opiskeluni ja muu elämä erottuvat toisistaan hyvin heikosti, ja erityisesti tässä tilanteessa arvostan sellaisia vaatteita, jotka helpottavat "työn" ja vapaa-ajan erottamista. Tosin, myös ideani mukavuudesta vaihtelevat - sellaisissa töissä, joissa on pitänyt kohdata ihmisiä mutta joissa työpaikan puolelta ei ole määrättyjä työvaatteita tai edes kovin tiukkaa pukukoodia, olen tuntenut oloni mukavaksi vaatteissa, joita en kokisi mukaviksi enää kotona sohvalla lojuessa. Vähän samalla tavalla kuin korkokengät voivat olla mukavat tietyissä tilanteissa mutta epämukavat pitkällä lenkillä.

inke / issues said...

Vaihdan vaatteet aina päästyäni kotiin. Miksikö? Sotken syödessäni. :D

Parasta vetää suosiolla päälle virttynyt t-paita ja reikäiset leggingsit eikä yrittää kokkailla tai ruokailla valkoinen silkkipaita päällä.

Veikkaan, että muille yli viisivuotiaille tämä ei ole ongelma.

Mulla on muuten jokseenkin samanlaisia ajatelmia kuin Frankilla - eri vaatteet ovat eri tavalla mukavia eri paikoissa. Esim. löysiin, siisteihin ja mielestäni tyylikkäisiin silkkihousuihin jouduin tosissaan opettelemaan - ne tuntuivat jalassa aluksi liian mukavilta että olisin tuntenut oloni niissä töissä tarpeeksi skarpiksi tai päteväksi.

anckaa said...

Mä luulisin että ihan oikeassa olet että kyse on siitä että asun vaihdolla halutaan erottaa työ ja vapaa-aika toisistaan.

Kumppanillani on vapaa-ajallaan tapana pukeutua pikkutakkiin, farkkuihin ja t-paitaan. Tässä samassa asussa voisi hyvin mennä työpaikallekin, ainakin jos jalassa on muuta kuin tennarit. Jostain syystä mies kuitenkin lähtee töihin puvussa ja valkoisessa kauluspaidassa (kravattia ei sentään enää), vaikka useimmat muut samassa työpaikassa olevat ovat selkeästi enemmän casual, etenkin perjantaisin. Ihmettelin tätä vähän aikaa sitten törmättyämme lounastauolla kollegaansa jolla oli päällä jotain huomattavasti epävirallisempaa kuin kumppanini vapaa-ajanhabitus.

Vastaus oli, että on tärkeää rituaalisesti erottaa työ- ja vapaa-aika. Koska vapaa-ajan tyylistä tinkiminen ei ole vaihtoehto, on töihin siis pakko ylipukeutua.

Anu said...

Koska mulla on edelleen meneillään permanent vacation, ei mun tarvitse erotella työtä ja vapaa-aikaa toisistaan. Vaihdan kuitenkin vaatteet tultuani kotiin, jotta ne eivät sotkeentuisi ruoanlaitossa, lasten kanssa touhutessa tai muuten kotona askarrellessa.

stellagee said...

frank, hassua, että mä reagoin aivan toisin tuohon elämän ja työn saumattomuuteen eli silloin, kun elin työtäni paljon vahvemmin kuin nykyisin, koin täysin irrelevantiksi erotella niitä myöskään vaattein. mutta yhdistäviä tekijöitä löytyy myös: juuri tuo mukavuuden tilannekohtaisuutta yritin hiukan sivulauseessa vihjata: mulle mukavuus ei ole pelkästään vaatteen ominaisuus itsessään, vaan sen sopivuus tilanteeseen ja sen vaatimuksiin.

inke, mä koitan kuvitella sua virttyneessä paidassa, jossa on viikon ruokalista framilla, ja jotenkin, ahem, hihityttää. mahtavaa! mutta olen kyllä samanlainen sohlo, joka ei tosin rajoitu kotiin, joten valkoiset silkkipaidat ovat vähän no-no kaikkialla...

anckaa, hauska kuulla, että erottelu toimii myös noin päin. mäkään en ole valmis tinkimään vapaa-ajasta (vaikka olenkin helposti todella rennoissa, joskaan en sporttisissa), joten kai se erottelu ilmenisi mullakin noin, skaalaten ylöspäin. mietin tässä, että millainen työ vaatisi multa rituaalista erottelua, mutta varmaan se selviäisi nopeasti tilanteen tullen...

anu, pienen lapsen kanssa touhutessa vaatteieden vaihto tuntuu järkevältä, mutta ilmeisesti sulla on permanent vacationinkin aikana ns. kaupunkivaatteita ja kotivaatteita?

Anna said...

Tää on minusta hirvittävän kiehtova ja kiinnostava teema - olen pyöritellyt aihetta sivuavia mietteitä mielessäni jo pidempään, ja nyt tämän postauksesi ansiosta sain minäkin kirjattua muutamia aatoksia omalle tontilleni. Joten kiitos inspiksestä! :)

Mä tosiaan käytännössä käytän kotivaatteita (lapsen kanssa se on kätevämpää...), mutta periaatteessa haluaisin vastustaa sellaisia. Omat työvaatteeni ovat lähes koko työhistoriani (ja nytkin) olleet sellaisia, että niiden kanssa voi ihan hyvin hengailla kotonakin (ja päinvastoin, myös). Toisaalta ymmärrän kyllä myös sen, että pukuun tai jakkupukuun työssään sonnustautuva haluaa erikseen pukeutua rennommin kotonaan. Tällöin kysymys on paitsi rituaalisesta eronteosta työn ja vapaa-ajan välillä, myös käytännön seikasta: kukapa nyt haluaa kallis puku päällä hengata kaiken aikaa.

Osittan halu erontekoon perustuu uskoakseni muuten työssäviihtymiseen: huomasin itse että kun olin työssä jossa en viihtynyt, halusin jotenkin konkreettisesti karistaa paikan yltäni kotiin päästyäni. Nykyään viihdyn työssäni mainiosti, joten samat vaatteetkin käyvät ihan loistavasti niin työssä kuin vapaa-aikanakin.

stellagee said...

anna, juu, mun työshistoriani on siinä mielessä samanlainen, että olen pärjännyt ilman kummempaa rooliasua tai asuvaatimuksia.

ehkä jossakin mielessä tuo viihtymisaspekti vaikuttaa myös erottautumishaluun, mutta aika varovasti kai siitä voi lähteä psykologista analyysia tekemään työviihtyvyydestä. joidenkin kohdalla varmaan ihan pätevä juttu, mutta varmaan (toivottavasti?) suurimman osan kohdalla ei.

LauLau said...

Mulla asia menee jotakuinkin toisin päin kuin ilmeisesti valtaosalla ihmisistä, eli töissä on erittäin käytännölliset ja kestävät vaatteet, mutta vapaa-ajalla haluan mielelläni pukeutua vähän paremmin. Mukavat vaatteet ovat yleensä molemmissa tapauksissa.

stellagee said...

laulau, kiitos tuosta huomiosta. tällainen toimistotyöntekijä helposti unohtaa, että univormuttomia duuneja on myös siihen suuntaan, jossa vaaditaan kestävyyttä ja käytännöllisyyttä.

mutta edelleen siis ero työn ja vapaa-ajan välillä... kiinnostavaa.