we've seen it all already and keep on seeing the same. it's not that artisanal fairs should not sell whatever comes out of the hands of people who are skilled at crafts. my curiosity is directed towards students of our colleges and university of design. the same trinkets are presented on their sales tables every xmas and these are supposed to be the foremost creative minds of our country. what gives?
i have entertained the idea that design students fear that their original ideas will be stolen by others – some sort of mass production espionage – if they present them at public fairs before they have the opportunity to produce and sell them. it would make sense, really. somehow. maybe.
i have been told that the students often have very little time to prepare for the fairs and shows and, therefore, they just quickly put together something to sell. sure, makes sense. kinda.
additionally i have heard the claim that people are not willing to spend money at these seasonal markets, but are rather on the lookout for something inexpensive. they consider buying student work "charity", and are willing to invest just enough to show that they are into new design. therefore, the students do not offer work they'd have to ask a decent price for. this also makes sense. sorta.
a vicious circle really, it seems these events provide nothing interesting to anyone involved – assuming you're not on the lookout of yet another toy brooch or recycled cotton pouch. if i've understood correctly there aren't many opportunities for self-promotion for design students. at least cheap ones and ones that reach the general (buying) public.
needless to say, there are competitions for which entering demands quite a bit and publicity is, even for the winner, modest. sending out portfolios to manufacturers is probably important later in studies and after graduation, but hardly grows the knowledgeability of the consumers. one is lucky if they make it on the pages of a respectable magazine; many careers are made by just the simple preference of a magazine editor.
therefore, ignoring opportunities like school fairs and sales baffles me. the short term benefits of selling a dozen clumps of glass or a few cosmetics bags seem irrelevant when there is a free opportunity to make an impact on random people you might never reach otherwise. what is a hundred euro for thirty pairs of button earrings, if someone sees and remembers the amazing piece of dress jewelry you designed and orders it for the red carpet somewhere and makes it to a magazine?
my modest example is here.
i visited sprouts young designers 2009 last spring at stockmann's. this particular fair was a collaboration of better known and already established young designers and newcomers. nonetheless, nothing there really struck me as entirely impossible to realize with just graduate students.
i remember screening the room and my eye focusing on a piece of metal on the wall. a clean-looking yet funky shoe rack called me and i recall thinking "one day i'll need one of those..." i grabbed the business card.
when we moved, i realized that we had the perfect spot and the need for a shoe solution just like the one i saw. i had lost the card in the process of moving and could not remember the name of the designer. after some serious googling, i found it. the item in question was designer martina carpelan's "shoe shelf." i contacted the vasa born, central saint martin's educated designer and a fortnight later fetched the shelves from a few blocks away.
i needed two to be placed on top of each other and here they are: the perfect hallway accessory. promptly filled, they are a streamlined way to present the best of the sneaker freak's collection.
i am not saying my personal purchase was much value to the designer, but feel brave enough to suggest that i am probably not alone in spotting items that leave an imprint strong enough to create a desire later when a need emerges. at a later time i might be willing to spend more on something i need rather than dishing it out right there at the fair. the benefit of showing something worthwhile may not be instant, but if you're planning on making a living in your chosen field, what's the rush really?
i, among many others, visit design fairs regularly, and if even half of the times i left with at least one designer or design worth remembering, there'd be a possibility of future transactions taking place. unfortunately, in the past years i cannot recall a single designer from the graduate sales or fairs of the university of art and design, and i truly consider it a shame.
if you are a student in the abovementioned fields, can you explain why it seems sales have very little original design on offer? if you're just an avid follower, have you bumped into anything memorable lately? any young designers who have made an impact on you?
9 comments:
Kävin 2000-luvun alussa taidelukiota ja joka joulu järjestettiin joulumyyjäiset. Oppilaskunta myi jotain entisten opiskelijoiden grafiikkaa tms. varastoihin jääneitä töitä ja edelleen kirjoilla olevat myivät omia tuotteitaan. Valitettavasti taso oli, mitä oli -muutamia poikkeuksiakin onneksi oli, kuten parin ystäväni piirtämä horoskooppikalenteri, johon oli käytetty aikaa, parasta skannaustekniikkaa ja mielikuvitusta.
Se, mikä meitä ns. valistuneempia oppilaita hämmensi, oli se, että tähdillä, sydämillä ja kukkaköynnöksillä printatut tyynyliinat myivät joka vuosi parhaiten. Me naureskelimme näille käsityöläisille, sillä he eivät millään tavalla olleet omaperäisiä tai edes erityisen lahjakkaita, ainoastaan tuotteliaita. Nyt, vuosia myöhemmin, nämä keijukaisia, printtityynyliinoja ja kukkasia tehtailleet ihmiset tekevät rahaa, koska tuotteet ovat sitä luokkaa, mitä IHMISET OSTAVAT. Muistan, miten irvailimme Kaj Stenvallille -ja yhä edelleen ankka-aihe viehättää ihmisiä. Samalla tavoin tähdet, sydämet ja keijukaiset pysyvät aina muodissa. Sellaiset tyypit, jotka osasivat kirjoittaa yleisöä omalla tavallaan kosiskelevaa tekstiä ("Tuntemattomassa sotilaassa miehet kokivat suurta tuskaa menettäessään kumppaneita ja hävitessään taistelun"), ovat tätänykyä toimittajia isojen kustantajien leivissä. Todella, aidosti lahjakkaat ihmiset, joiden näyttelyitä kehuttiin ja jotka ovat jatkaneet uraansa, taistelevat apurahoista ja miettivät, miten Suomen markkinoille saisi ujutettua sarjakuvia.
Eräs ystäväni kertoi viiltävän osuvasti, että häntä on aina kannustettu olemaan omaperäinen ja taiteellinen ja äkkiä hän havaitsi olevansa parhaassa työiässä ilman minkäänlaista toimeentuloa. Hän ei halunnut tehdä töitä mainostoimistoille, eikä ryhtyä piirtämään kukkia ja ns. helppoja aiheita. Muutama valistunut kuluttaja tai ammattitaitelijoiden piiristä löytyvä kehuja ei pysty kauheasti auttamaan, kun opiskelijan täytyisi saada voitakin leipänsä päälle.
Olen ollut viimeisen kymmenen vuotta sitä mieltä, ettei ns. taidekoulujen myyntivalikoima ole kovinkaan kaksinen. Ajanpuutteen sijaan syyttäisin nimenomaan sitä, että suurin osa kuluttajista ostaa mieluummin halvan sydänprintatun patalapun kuin kalliimpia design-koruja. Opiskelijan on siis valittava, myykö hän sarjatyötuotteita, jotka menevät kaupaksi, vai uniikkikappaleita, jotka suurin osa ostajista sivuuttaa ajatellen, että miten tuokin nuori luulee itsestään liikoja.
(Pahoittelen kyynistä sävyä, mutta olen seurannut taideopiskelijoiden elämää tosiaan sen viimeisen kymmenen vuotta, enkä usko, että taloustaantuma tulee helpottamaan asioita ollenkaan. Olen kuitenkin positiivisesti yllättynyt siitä, että joku muukin on havainnut taidekoulujen myyntivalikoiman heikkouden kuin me mukamas sisäpiiriläiset. :D)
Minua kyllä ihmetyttää sekin, että ihan ammattilaiset myyvät näissä tapahtumissa samaa dadaa. Kyllä, voihan se korvaan ripustettu muovinen teräsmies olla tosi hauska ja makea, jos on ns. sinne päin kallellaan (ja voi se olla hauska kenellä vain jos niitä ei ala roikkua joka paikasta). Aiheesta on keskusteltu usein, koska paljon on niitäkin joiden mielestä tuollaiset jutut ovat ihkuja ja hauskoja.
Myös on aika paljon ollut konsensusta siitä, että likimain kaikki, mikä nykyään myydään designin nimellä, on oikeasti craftia eli käsityötä. design on vain "muotia" ja sen patalapun ostaminen tuntuu kivemmalta kun se on "suunnittelijan" tekemä. Olipa se suunnittelija kuka tahansa. Niinkuin minä 10-vuotiaana, vastaavalla kamalla meidän luokka keräsi muutamissa joulumyyjäisissä rahat lapinretkeen.
Olen kyllä sitä mieltä, että tuotteen ei tarvitse olla edes kallis ollakseen jollain tapaa ajatuksella tehty. Näin taannoin mielettömän hienon strukturoidun huopatyynyn jossain rintamamiestaloremonttiblogissa, ei vaatinut kuin hienon idean, 10 minuuttia ja vanhaa huopaa vintiltä. Näkisin tässä siis ennemminkin sellaisen viitteen että käsityöläisten parissa vallitsee oma estetiikkansa, ja jos sille alalle sujuttaudut, todennäköisesti omakin maku muuttuu. Ennen pitkää väännät niitä puisia peikkoja ja keijupatalappuja ihan tyytyväisenä. Samaan kategoriaan menevät useimmat kierrätysvaatteet, vaikka itse työ niissä olisikin ensiluokkaista.
Ja voi tietysti kysyä, onko siinä jotain vikaa? En itse menisi osoittamaan sormella kenenkään makua toista huonommaksi - kyllä, maulla voi erottua ja sillä on helppo luoda hierarkioita, mutta kyseessä on aika monimutkainen asia jossa maku muodostuu ajan virtauksista, erilaisten nyanssien ymmärryksestä ja siitä, mihin ryhmään nähden haluaa tyylitajunsa erinomaisuutta osoittaa. (Mielestäni klassinen esimerkki ovat it-bagit, joita jokainen itseäänkunnioittava muodinharrastaja nykyään kritisoi. Täysin pimentoon joukossa on jäänyt se fakta, että suurin osa väestöstä ei ikinä havainnut ilmiötä. Paitsi ehkä niin että käsilaukkuihin ylipäänsä kiinnitettiin enemmän huomiota, mutta se on eri asia.)
Olen siis itse luovuttanut ja todennut, että käsityöläisten parissa suurin osa vain tykkää tehdä mitä tykkää. Olisi toki kiva jos design-sanaa käytettäisiin vähän vähemmän lavealla pensselillä, itsekin liitän sen enemmän johonkin oikeasti omaan suunnitteluun.
(Nick KL vaihdettu google accountiksi.)
Täytyy myös muistaa, että nykyisin sekä alan opiskelijoilla että ammattilaisilla on niin monta eri kanavaa myydä tuotteitaan, etteivät he välttämättä ole enää perinteisen myyjäistoiminnan kannalla. Luulen, että Etsy, blogit ja designiin erikoistuneet putiikit syövät kiinnostusta mennä itse pöydän taakse istumaan ja kertomaan tuotteista.
ah, nyt en voi pitää suutani kiinni edustaessani itse taidealaa sekä käsityötä. Olen myös päätynyt siihen että näissä myyjäisissä tuppaa aina olemaan vähän kaikilla vähän samaa eikä varsinaisesti mitään maata mullistavaa. mutta rahalla, ajalla ja myytävyydellä on se paha kolminaisuutensa josta on vaikea sanoutua irti. en ole koskaan ollut itse myymässä, mutta sivusta olen seurannut ja mielessäni pyöritellyt näitä asioita. myyntipaikoista tieto tulee varsin myöhään joka syö aikaa tuotteiden valmistamisesta koska ei välttämättä ole halua tehdä tuotteita varastoon makaamaan. Jos tuote on myyvä täytyy niitä pystyä valmistamaan myyjäisten aikanakin paljon lisää tarkoittaen yöaikaan tekemistä kun päivät on myymässä. Kun on opiskelija materiaaleihin ei ihan valtavasti ole rahaa äkkiseltään panostaa. Ja tuntuu olevan niin että kun huomaa yleistyneen trendin joka myy tehdään siitä sitten omia variaatioita joita tosin ei usein erota muitten variaatioista. hyvässä ja pahassa. :D Monetkaan eivät ole tarpeeksi rohkeita myymään jotain uniikkia ja poikkeavampaa koska sen myyminen on riskialttiimpaa. Totta kai voi suunnitella hyvän tuotteen uudella idealla mutta helpompaa on aina olla varmemman päällä. Ja kuten aiemmissa kommenteissa kävi ilmi, ne pirun sydäntyynyliinat vain myyvät vuosi toisensa jälkeen. Se on käsittämätönsä ja usein miten vaikea tajuta. Itse en ole vielä päässyt siihen pisteeseen että olisin oivaltanut syytä tähän.
Mielenkiintoista on myös erot käsityön, taiteen ja designin välillä. Kuka määrää missä menevät rajat ja voiko niin edes tehdä? Voisin jaapattaa tämän asian ympärillä ikuisesti.....
Näemmä en saanut mitään järkevää sanottua joten ehkä lopetan. :D
-m.
Pitää kysyä tuosta m:n mainitsemasta varastoon valmistamisesta, että onko tosiaan niin, että tietyt myyjäiset ovat tiettyjen tuotteiden ainoa myyntikanava? Itse olen kuvitellut, että se olisi vain yksi monien joukossa, jolloin myyjäisissä myymättä jääneet tavarat voisi myydä myöhemmin jotain muuta kanavaa pitkin.
Jos asia on noin toisinpäin, silloin ei oikeastaan ole ihme, että myyjäisissä myydään, mitä myydään. Nehän ovat myyjäisiä varten valmistettua kamaa, ei design-kamaa, joka nyt sattuu olemaan sielläkin esillä. (Oikaiskaa, jos olen hakoteillä.)
Itse kuvittelisin, että itse valmistetuille design-esineille (jotka siis eroavat "craftista" estetiikaltaan) olisi markkinoita, ne vain eivät ole suuren yleisön keskuudessa.
Min-a:n kommentista tuli mieleen, että Suomessa on usein aika jyrkkä kuilu taiteen ja kaupallisen kaman välillä. Joko tehdään sitä, mikä myy, tai tehdään hajurakoa jyrkästi toiseen suuntaan eikä suostuta kompromisseihin. Sellainen kama, mitä Stellagee (ja minä) kaipaa, olisi jotain tuolta väliltä.
Mun täytyy oikeasti pinnistellä muistini suhteen, sillä olen ollut hyvin huono käymään ylipäänsä myyjäisissä. Kovin omakohtaisia kokemuksia en siis voi jakaa :)
Mutta kai se sitten on niin, kuten muutkin ovat todenneet, että myyjäisiin valmistetaan omat myyjäistuotteet, jotka ovat kaukana siitä designista, jota ko. tekijä muuten työstäisi? Ainakin itse muistan oman kouluni myyjäisistä sen, että usein ne tuotteet oli etukäteen määritellyt ope, tai jotenkin ne ryhmässä päätettiin. Patalappuja ja nalleja ( jotka öö, taisivat vielä myydäkin, mutta väitän, että pohjoisemmassa ostovolyymi on vähän eri, kuin täällä pk-seudulla, siellä oikeasti kaupungin mamsellit tulivat myyjäisiin)..Kouluni oli toisen asteen oppilaitos, jossa oppilaiden ikäjakauma oli hyvin laaja ( nuorimmat 16-vee, vanhimmat 60-vee), ehkä siksi on ymmärrettävää myyntiartikkelien olleen ennalta määrättyjen.
Mutta muistaisin joidenkin opetuslinjojen oppilaiden valmistaneen omaakin designia niihin myyjäisiin. Muistaakseni lasipuolen tyypeillä oli ihan kivoja koruja, tosin samanlaisia taitanee mahtua tusinaan tuhat? Eli pääsemme jälleen siihen pisteeseen, mikä on käsityön ja designin ero?
Niin, summa summarum, myyjäisissä kai siis pätee ostajan lait. Jos kukat, sydämet sun muut kliseet myyvät, niitä kai sitten kandee valmistaakin tuollaisiin tilaisuuksiin? Mutta itse en kyllä lähtisi yhden yhtäkään meikkilaukkua tms. tekemään, toisin sanoen mä en varmaan ikinä sopisi myyjäksi myyjäisiin :) Mä en omaa designiani menisi likaamaan millään sydän- kukka- tai keijukaissyrjähypyillä ( jos siis olisin suunnittelija niinkuin oikeasti, en leikisti)! Likaaminen on ehkä vähän vahva sana, mutta tavallaan kuvaava, mä ainakin haluaisin pitää suunnittelijana tietyn kunnianhimon. Tosin, tällä asenteella en ikinä tulisi menestymään kaupallisesti!
Ja kenkäteline pop's! :) Tuollainen kelpaisi meillekin, saisin miehen kengät eteisestä pois ja täten enemmän tilaa omille kengilleni :D
min-a, ilmeisesti oletukseni siitä, että myyjäisiin valmistetaan tuotteita siitä lähtökohdasta, mikä myy – ei niinkään siitä, mitä halutaan omasta tuotannosta esitellä. ymmärrän, että taidelukiossa vielä pitkäjänteisyys ei ole se, mitä kohti pyritään, mutta kun siirrytään esim. korkeakouluihin, luulisi että oman suunnittelijaidentiteetin välittäminen tapahtumaan tulijoille olisi tärkeämpää kuin muutaman hassun tavaran myyminen. silti esim. taikin myyjäisissä on ihan samanoloista kamaa...
mitä tulee noihin moniin paikkoihin promota omaa tuotettaan, niin mulla on aika erilainen kuva. mulle joku etsy on niin kaoottinen, etten osaa hakeutua sinne – mä kuitenkin liikun netissä aika kotonani. lisäksi pienten putiikkien osakkaiksi ryhtyminen on aika iso ponnistus monelle nuorelle suunnittelijalle – ainakin omassa tuttavapiirissäni – vaikka toki niissä on potentiaalia ja paljon. luulisi, että tuollaiset tilaisuudet kuten myyjäiset käytettäisiin hyväksi.
kriish, eli juuri niin kuin yllä sanoin, tuo sun pointtisi siitä, että ammattilaiset tekevät samaa, on hämmentävä. erottelu käsityön, taiteen ja designin välillä on liukuva, mutta anu tuossa alla hyvin tavoitti sen, mitä minä esimerkiksi haen.
en tiedä onko kyse siitä, että maut eroavat, sillä usein samojen tyyppien lopputyöt ovat kiinnostavia ja myyjäiskama juuri tuota lelukorvakoruosastoa.
m., tuleeko sulle mieleen tilannetta, jossa olisi rohkaistu esittelemään myyjäisissä vaikka protoja tai sitä, mitä on työstänyt viimeksi? sen sijaan, että pikapikaa valmistaisi "vain jotain", ottaisi pitemmän tähtäimen suunnitelman ja esittelisi sitä, mihin itsekin uskoo...
kiitos kaikille kommenteista! pyydän anteeksi ja palaan asiaan ja loppukommentteihin heti, kun vaan ehdin. nyt täytyy juosta...
"Ollakseen suosittu täytyy olla keskinkertainen." - Oscar Wilde
Kyllähän tuossa totuuden siemen piilee.
anu, juuri niin, mä oikeastaan yritin peräänkuuluttaa selvitystä siitä, miksi sinne myyjäisiin valmistetaan jotain "myyjäiskamaa". tavoitit mun pointin erinomaisen hyvin juuri tuolla määritelmällä taiteen ja kaupallisen (massoihin vetoavan) välisellä tuoteperheellä.
salka, kiitos, kenkäteline sopii meidän eteiseen kuin nenä päähän. sun blogin kautta kotiasi "tirkistelleenä" voisin kuviella, että se sopisi teillekin...
mä nyt toistan taas itseäni tässä, mutta mulle ei vain aukea se, miksei niissä myyjäisissä voisi esitellä sitä omaa tuotantoaan sellaisena kuin se näyttäytyy myös myyjäiskauden ulkopuolella. jos keijut ja muut ovat se oma juttu, niin kivajee, mutta miksi ihmeessä hetkellinen myyvyys ohittaisi sen, että voisi olla mahdollista tehdä lähtemätön vaikutus johonkin ja saada se oma juttu esille. ei tajua, ei.
jphm, totuuden siemen, todellakin. tosin onko suosio sitä, ettei kukaan muista ja erota toisista?
Post a Comment