cohesion is as close to perfection visual stimulants can get, and it actually hasn't been long since we've been valuing aspirations for intentional faults instead of excellence. or, more accurately, our sense of sublimity has changed to include flaws.
we have grown familiar with aesthetic mistakes: american avantgarde film makers of 1950's and 60's , such as stan brakhage, "destroyed" their prints with strange substances. their signature glitches are a part of today's mainstream visuals visible everywhere from advertising to music videos.
the net.art movement of the mid-90's took the style some steps further by creating art utilizing technical errors, such as computers crashing or visual distortion screenshots. one of my first awe-inspiring encounters with tech-glitches in mainstream online applications was the website for the movie requiem for a dream which still remains relevant as an example of creative web design although it dates back to 2000 and has been copied numerously.
(note to self: the reason it seems relevant is because you've been such a lazy schmuck that you haven't checked out any recent websites for films...)
an incongruous attitude is not limited to the visual imagery we are offered by arts. it seems flawlessness is read as staged and small glitches add a touch of reality and humanity. my personal style in both clothing and interior decoration has for years rested on creating a harmonious whole and then disturbing the cohesion with some elements that are "wrong". naturally, there is nothing spectacular or unique in my method, quite the opposite: it seems adding glitches is the style du jour.
then again, trends are a strange, ongoing process and seem to have revolved around themselves in fashion - probably due to faster cycles – and the most up to date styles are closing on attaining perfection again. whether it is ott bravado or minimalist, the obvious, intentional mistake (what a paradox!) is less prominent as an essential feature of a great look. it seems ok to sport a style flawlessly again. or is it just me, wearing all black all the time and thinking it must be a trend? oh, me smugness...
with interiors there's some lagging behind: the magazine look is very much still about combining good taste and ruining it with a touch of tackiness. that is, spicing things up with something that does not belong: a sleek modern environment disturbed with a rustic cabinet or a kitsch clock on the wall or, perhaps, a jolly old country house with a set of seethru kartell chairs – you know what i'm talking about, right?
since everyone concerned with interior trends tries to avoid copying the magazine appearance ('cause that's just lame), the logical addition of wrongdoings is catching up and balanced wholes of good and bad are taking over the slight failures to comply to aesthetic purity. we ain't far from sleek 80's black-white-chrome interiors without a hint of irony if my vision is right at all. judging by the past, i'm wrong which may not be such an awful prospect...
whether or not i am a slave to interior trends, without a doubt my perverse reverse snobbery applies to interiors in addition to clothing; if referred to or noted as "stylish" by the "wrong" people i feel the need to twitch and the same goes with my home. i want it slightly off and confusing.
but hee-haw, and why am i babbling about all this? well, i am in the midst of a decoration crisis. i got a wake-up call from my sweetie stating that our dining table lamp was looking "too retro". at first my reaction was "wtf? the beautiful yki nummi lamp from the 60's? never!", but soon i saw the point.
the thing is: you start collecting furniture and tend to feel the draw of certain styles. after a while the accumulation of stuff from various apartments starts to resemble a stage set mimicking the dreamy preference landscape of yer own brain – only it doesn't, but only exaggerates your primary penchants. needless to say, i do not believe a minute when people tell you that their collection of favorite pieces of furniture actually create a harmonious whole that does not look slightly too obvious. or maybe it's just me whose personal taste is so predictable.
in any case, some of our favorite pieces of furniture are starting to create ensembles that go overboard. the biggest problem is roundness and fluidity abundance (i love organic forms) which have inconspicuously taken over the place, and as much as i admire 70's spacey interiors, there's a point when things go too clockwork orange. below are the main pieces of our dining area – see what i mean?
it seems we lack straight angles in this apartment of curves galore, and have unintentionally turned our home toddler friendly. oh what a mess...any ideas? haven you stumbled across stylish pendant lamps that are not a) retro and b) round that i should know about?
10 comments:
Sisustaminen on vaikea laji, siinä on niin monta kompastuskiveä. Asunto näyttää helposti liian keski-ikäiseltä tai liian opiskelija-asunnolta, tai jos pyrkii tyylikkyyteen, lopputuloksessa näkyy liika yrittäminen... ja kuitenkin kämpässä pitäisi myös olla mukava asua. Itse kirjoitin juuri samasta aiheesta, lapsiystävällisyyden näkökulmasta. On aika haastavaa pitää kämppä "aikuismaisena" ja samaan aikaan myös lapselle miellyttävänä, sitä voisi helposti sortua kaikkiin niihin sisustuslehtien hupsutteluihin, joiden avulla rikotaan huolella luotu asiallinen kokonaisuus...
Mä olen viime aikoina pyrkinyt tietoisesti lisäämään sisustuksen sattumanvaraisuutta (tietoinen sattumanvaraisuus... melkoinen oxymoron), annan tavaroiden ajelehtia paikoilleen ennemmin kuin mietin kokonaisuuksia etukäteen. Yleensä paikkaansa sopimaton esine ajelehtii ennen pitkää johonkin muualle.
Lamppuasiassa en osaa auttaa.
Hahaa, tutunoloista pohdintaa... Mulla ei juuri käsittelemistäsi syistä ole MINKÄÄNLAISTA otetta enää sisustukseen eikä taida olla pukeutumiseenkaan. Mistään lampuistakaan mitään tiiä.
anu, ihan totta nuo kaikki kompastuskivet, erityisesti jos sisustus rakennetaan kerralla. opiskelija haalii kamaa mistä saa, keski-ikäinen hakee kaiken sotkasta/iskusta/vepsäläiseltä tms. ja monesti "tyylikäs" näyttää siltä, ettei sisustussuunnittelijan työ mennyt hukkaan, niin hyvin sen huomaa kaikkialta.
tämä tilanne on mulle uusi, kuten sullekin varmasti lapsiystävällisen tilan rakentaminen. tässä vaihessa muuten pitää sanoa, että pidän kovasti teidän ajatuksesta rakentaa perheelle kotia, jossa jokaisen perheenjäsenen tarpeet huomioidaan niissä tiloissa joissa ollaan. vauvan huomioiminen koko perheen tilassa noin täysipainoisesti on asia, johon moni tuskin taipuu. tietoisen sattumanvaraisuuden (!!) lisääminen lienee asia, joka munkin pitäisi opetella.
mä olen kerännyt lempijuttujani vähitellen vuosia huomaamatta sitä asiaa, että ne muistuttavat yllättävän paljon toisiaan ja toistavat samoja teemoja. aina joukossa on ollut taloudellisen tilanteen sanelemana juttuja, joista en niin tykkää tai jotka ovat "väliaikaisia" ja eri tiloihin ei ole kaikkea saanut mahduettua. näin kokonaisuus on pysynyt ns. vahingossa harmonisena. nyt ne mahtuvat ja nyt kodista on tulossa jotain retrotelkkariohjelman sisustuksen ja kummallisen keräilijän välimuodosta... (ja tietysti vaan mun päässäni, ei tämä varmasti edes ole niin paha.)
pahinta on se, että mä niin kovasti pidän noista kaikista. rakastan tuota lamppua, mutta se nyt on periaatteessa se halvin ja helpoin vaihdettava tuossa kokonaisuudessa...
sugar kane, au contraire, my dear. sisustuksesta en tiiä, mutta pukeutumiseen taitaa kyllä olla.
lamppuvinkkejä otetaan edelleen vastaan... kiitos!
Mä rakastan kotiani, mutta sisustaja en ole. Kotimme on rakentunut hyvin sattumanvaraisesti ja vähittäin - sisustusideologiamme pääprinsiippeinä ovat aina olleet "laiskuus" ja "saamattomuus", myös "pennittömyydellä" on toki etenkin aikaisemmin ollut keskeinen roolinsa... (olen muuten huvittuneena pannut merkille viime aikoina, että tietty sotkuisuus ja arbitraarisuus lienevät tällä hetkellä myös varsin trendikkäitä juttuja sisustuksessa jos vaikka sellaisia julkaisuja kuin "Apartamento" on uskominen. Sanoinkin just Miehelle, että itse asiassa nää mun joka paikkaan ja joka nurkkaan levittäytyvät kirja-, lehti-, ja romupinot on itse asiassa ihan tietoinen pyrkimys rakentaa elämänmakuista, boheemia, rosoista, ei liian sliipattua kotia! ;))
Yllättävästi kodin keskeneräisyys ja tietynlainen rempallaanolo ei ole mua ikinä häirinnyt: elän ihan ongelmitta rojukasojen keskellä ja just taannoin meni yli puoli vuotta siten, ettei meillä remontin jälkeen ollut eteisessä oikein minkäänlaista naulakkoa. Nyt taas on - mut onhan se nyt ihan hirveä vaiva hakea naulakko kaupasta! (Se muuten ON hirveä vaiva, sillä mahdatteko tietääkään, miten vaikeaa on löytää sekä käytännöllinen että edes jossakin määrin siedettävän näköinen naulakko?) Kotimme on monessa mielessä myös tyylien sekamelska ja täysin fiilispohjalta rakentunut. Kai se sitten kuvastaa meitä asukkejaan?
Olen äärettömän laiska shoppailija mitä kalusteisiin tulee. Jotakin tiettyä vaatetta jaksan metsästää vaikka yötäpäivää, mutta huonekaluliikkeissä hermostun heti. Niinpä ostan aina vain silloin kun jotakin täysin sattumalta tulee vastaan. (Sama pätee muuten taidehankintoihinikin: en ikinä kiertele gallerioita ajatuksella "nyt haluan löytää taulun siihen-ja-siihen kohtaan olohuonetta", vaan taulut ovat vain tulleet vastaan kun ovat tullakseen.) Onneksi äitini ja isoäitini ovat aina ymmärtäneet hyvän päälle ja hankkineet hienoja esineitä ja mm. tekstiileitä: iso osa "kivoista" jutuista kodissamme on ennakkoperintöä heiltä - tai isoisäni, huonekalupuusepän, kädentaidonnäytteitä.
Summa summarum: olen kovin pahoillani, mutta minusta ei tässä asiassa ole mitään apua. Ja lamppu? En edes muista enää miten monta vuotta olemme tarvinneet uutta olohuoneen lamppua. Vielä ei ole löytynyt.
The striving for that off-perfect look may be the result of similar evolution as the manufactured goods have done.
The taste for ornamentation moved to simpler, "modern" one when ornamentation started to be too easily done with new factory equipment. Overly decorative pieces soon became icons of bad quality, fast production and cheap price.
The next step was moving back to the handmade, imperfect look. The sleek plastic surfaces, bright glistening fawless easy-to-clean surfaces and anything with too much of a factory-like appearance was replaced with the need to add at least one grandpa-made wood stool to the decor.
The irony in all this is that those large logistical machines that call themselves furniture sellers - the likes of Ikea - cash out on all this by providing these "handmade" or "old" or "imperfect" looks - straight from the factory, in million copies.
I recognize so well the tendency to by those wow-items all in one style. I like many styles, and prefer sort of messy combo of bright colous, patterns and coziness. My husband would not mind the comfiness of the tv-couch and pastels (!). There is really only one thing we agree on, which is very sleek, ultramodern look - so we have awesome simple design glass dining table, chair with sleek modern curves in bright red, etc etc. Everything we buy is that modern sleek style. When it is all put together, it becomes boring, unoriginal, and too clean - now we strive to get that cozy mess back to the apartment.
anna, sun koti on todennäköisesti juuri sellainen ihastuttava kokonaisuus, jota mä fanitan, mutta jota mä en osaisi luoda ja jossa mä en osaisi elää. mua häiritsee roju ja se, ettei tavaroilla ole oikeaa paikkaa – vaikka ne kamat lojuisivatkin satunnaisesti ympäriinsä, niillä pitää olla paikka. eli anun mainitsema ajelehtimisen hyväksyminen olisi mulle aika hyvä itsekasvatusprojekti...
"Se muuten ON hirveä vaiva, sillä mahdatteko tietääkään, miten vaikeaa on löytää sekä käytännöllinen että edes jossakin määrin siedettävän näköinen naulakko?" TIEDÄN. koskee muuten kaikkia muitakin huonekaluja... tällä hetkellä akuutisti lamppua... hehe.
KL, yes, it does seem that the style circulation has been strongly affected by industrial mass production as has all consuming. i guess we will continue to teeter between artisanal and mass crap regardless of the style of interior in question.
isn't it funny to note that when compromising with interiors in a relationship the result can be less a combination of two personal styles and more a linear interpretation of one mutually shared preference?
Sisustaminen on kivaa, mutta samalla ah niin hankalaa. Inhoan kaikkea ylimääräistä roinaa, sekä koen tulevani hulluksi liian täyteen tupatussa tilassa, siis sellaisessa jossa seinät ovat täynnä kuvia, verhot ovat räikeät, kirjahylly pursuaa koriste-esineitä..mahdollisimman minimalistista siis minulle, kiitos!
Mun unelmakodissa yhdistyisi 50- ja 60-luvun vintagekalusteet ( rrrakastan teakkia!) sellaiseen skandinaaviseen selkeyteen, tosin ihanaa olisi ottaa mukaan tietynlaisia trendihullutuksiakin-olen vahvasti sitä mieltä, että haluan unelmakotiini peuranpään seinälle. Ja ehkä jonkun överin puhviverhon ( josta mulla on aika hullu visio, hihhii!). Tällä hetkellä kotini näyttää ehkä aavistuksen liian ikean kuvastosta lainatulta, tosin vuokra-asunto jää helposti vähän puolivalmiiksi, kun ei täällä oikein voi lattiapintoja, keittiön kaapinovia jne. vaihtaa mieleisikseen..kokonaisuus ei vaan voi silloin koskaan näyttää melkein täydelliseltä :T
Mutta ne lamput. Äh, olen huono lampuissa, mutta teoriassa voisin ehdottaa sellaista jättikokoista hehkulampun näköistä lamppua, en nyt kuollakseni muista, kenen designia se nyt olikaan..jos olisin sisustussuunnittelija, ehdottomasti ehdottaisin ainakin jollekin asiakkaalle sellaista lamppurykelmää :)
salka, juu, vuokra-asunnon sisustamisessa on aina omat pakolliset kompromissinsa. oman sisustamiseen suhtautuu ehkä hiukan ehdottomammin ja joustamattomammin – tai ainakin mä teen niin, koska en halua väliaikaratkaisuja...
taidat tarkoittaa muuton hehkulamppua? sellainen roikkuu makkarin katosta :D jossakin blogissa, olisiko esban 2h+k, oli sellainen hehkulampurykelmä-lamppu, jonka hinta on joitan tuhansia (muistaakseni, jaiks!), mutta sen tyyppinen voisi itse asiassa tässäkin taloudessa toimia... pistetään siis mietintämyssyyn, eli kiitos!
Mun mielestä vuokra-asunnon sisustaminen on siinä mielessä jännä haaste, että siinä on tosiaan paljon tiukemmat ehdot sille, mitä voidaan muuttaa ja millaisella vaivalla (aina voi kinuta vuokranantajalta, että saisi vaikka maalata seinät, mutta mä olen niin laiska, etten kuitenkaan jaksaisi tehdä hommaa kunnolla loppuun, joten on parempi, että se on hoidettu mun puolesta).
Meillä on tällä hetkellä kämppä, jonka seiniin ei voi kiinnittää mitään (se tosin on asia, joka ei tässä asunnossa muuttuisi, vaikka se olisikin oma...), joten sisustusta pitää miettiä vähän toisenlaiselta kantilta, ottaa tila haltuun huonekaluin, ilman kuvia. Toisaalta sekä minä että mieheni teemme työtä, johon kuuluu loputtomasti kuvien pyörittelyä, joten valkoiset seinät ovat siinä mielessä aika rauhoittavatkin.
Mitä tulee ympäriinsä lojuvaan rojuun, meillä on lapsen lelujen lisäksi aika paljon kummankin harrastuksiin liittyvää kamaa, jolla ei välttämättä ole pysyvää paikkaa tai jota käytetään niin usein, ettei se pysy määrätyssä paikassaan. On tietyllä tavalla vapauttavaa hyväksyä se, että joka puolella lojuu työkaluja tai lankakeriä, koska muuten asian eteen joutuisi näkemään turhan paljon vaivaa. Ja siinä missä lapsi, myös harrastukset saavat mun mielestä näkyä kodissa, sehän on siellä asuvia ihmisiä varten.
Samoin kuin Anna, mä en viihdy huonekalukaupoissa, joten olen viime aikoina keskittynyt järjestämään juttuja uudelleen niin, että ne voisivat toimia eri tarkoituksissa. Meillä on vanha kukkapöytä sängyn vieressä yöpöytänä ja olkkarin vanha sohvapöytä on nykyään mun työpisteeni, esimerkiksi.
anu, tuo miten työnkuva vaikuttaa siihen, millaiseksi haluaa kotoisan ympäristönsä muotoutuvan, on asia joka kiehtoo mua loputtomasti. tunnen graafisia suunnittelijoita, jotka haluavat värimaailmaltaan mahdollisimman yksinkertaista ja "puhdasta" ja sitten toisaalta saman alan ihmisiä, joiden kodit ovat väri-iloittelun keskuksia.
olet ensimmäinen, joka kommentoi kuvien läsnäoloa ja selityksesi kuulostaa jotenkin kovin luontevalta. kuvaähky. (tosin tehän sen rikoitte juuri manhattanilla, eikö?) itse koen kuvattomat seinät levottomina, jotenkin odottavina – tiedä sitten miksi.
tuohon harrastusten näkymiseen: meillä näkyy harrasteista olennaisimpina kirjat, levyt ja, jep, vaatteet. ja joka puolella lojuu tietokoneita (ja oheislaitteita), jotka tosin ovat myös työhön kuuluvia. puoliskoni työ- ja harrastus näkyy myös alkoholina, jota en olisi koskaan voinut kuvitella asiaksi, joka on esillä kodissani. mutta näin vain kävi.
Post a Comment