Thursday, October 15, 2009

a framed life.

since you've seen my pics it probably does not come as a surprise that i wear glasses. because i believe you, my dear readers, to be extremely observant and keen for detail, you must have noted that my personal style, that i'd like to consider thoughtfully complete and playful at best, is complimented by a rather boring and unsuitable choice of spectacles. let me assure you that i am well aware of it, as well.

i have worn glasses since i was 8 years old. at entering the third grade, my teacher noted me squinting and i was quickly forwarded to my mother's ophthalmologist. my first pair of glasses were bright red and completely round, and i looked like a perky little professor. quite fitting, really, since i was a walking encyclopedia at that point in my life.

since then my sight has deteriorated at a pace that vexed my parents. around my 25th bday, my eyes found peace within and the degeneration stopped at -7.5 diopters, give or take a quarter. for those with perfect eye-sight i will elaborate: the figure translates to an ability to see 15cm sharply and things turning into a blur afterwards. the limit of severe myopia is -6 and official blindness starts around -10 diopters and, thus, i am pretty much as blind as a bat.

living with poor sight means that i completely lose functionality without my glasses: i have hurt myself numerous times at public saunas and at summer cottages because i have had to take them off for some reason or another. i keep an extra pair in my nightstand drawer in case i misplace my glasses accidentally: i cannot find the lost pair without another one on. the few times i have woken up and seen the ceiling means i fell asleep with my contacts – a rather painful experience. needless to say, the option of forgetting to wear them (something i hear happens to many people...) is unimaginable.

additionally, myopia comes with other little quirks: people who work with text often develop a slight strabismus, i.e. my eye wanders when it's attempting to focus on small details. this particular foible shows in photos and adds a touch of lunacy to my otherwise immaculate [sic!] look. moreover, i also suffer from nocturnal myopia, i.e. my night vision is worse than average. another source of creative stumbling at cottages and natural environments – no wonder i love cities with bright lights so much. contacts work fine when i'm off work, but concentrating on the screen of my laptop dries my eyes and causes pain.

i am one of the fifth of young adults in finland who need to wear corrective lenses, but the severity of my condition makes me a part of a very small minority. after over two decades of myopic life i have obviously lived through all imaginative phases of self-doubt: as a child i was never teased for my four-eyes, but when i reached puberty there wasn't such a creature as the cool indie nerd with ironic glasses. hipsters came a decade too late for me. for a girl spectacles meant you were an outcast, simple as that, and my first pair of contacts created such a memorable turning point in my social life that i still remember the two weeks between ordering and receiving them as anxiety filled and revolutionary: my personal paradigm shift of turning dateable.

the newly found freedom came at a price: after overexposing my eyes to contacts in high-school, i had to stop wearing them regularly for some years. fortunately, i was going to a place where nerds were accepted: during my time at the university the glasses grew on me and became a part of my personality – so much so, that i sometimes feel naked without them.

the cultural belief that glasses make you appear more intelligent lives on strong and i have been "accused" of wearing glasses to appear smart(er). there is research suggesting pleiotropical connection between high iq and myopia, but i find explanations pointing towards other correlations more convincing. that is, children suffering from myopia tend to be clumsier and, therefore, devote their time to activities that will not injure them – nearsighted kids read rather than play ball. myopic kids don't recognize their friends from the other side of the playground and can appear socially awkward – some more time for reading, then. moreover, kids with poor eyesight tend to be seated in the front of classes. needless to say, all these correlating factors work as an explanation only if other conditions are favorable: i learned to read at four when i was still very agile and fearless, and there are theories that lengthy visual concentration early in life can also induce myopia, not the other way around.

i have definitely used the stereotypes to my advantage when i started teaching. when half of my students were older than myself, they added credibility. even presently their effect is increased respect. therefore, i understand the desire to wear status glasses at times. the reason i haven't got rid of mine has nothing to do with credibility, however, but my hesitation to let a sufficiently healthy organ be tampered with needlessly. i already know what it means to be blind, and i have no intention of taking any risks that could leave me permanently so – there aren't odds low enough to mean i could not end up the unfortunate one with damage.

glasses it is, then. as an essential everyday accessory, glasses are a signifier of personal and peer style. for someone like myself who considers fashion a play of personality and belonging, wearing (or not wearing) glasses and the choice of spectacles is no small deal. not being able to wear glasses that fit one's image of oneself is dissatisfying to say the least and absolutely horrific at worst. when larger frames appeared five years ago i keenly went to the optician and returned with similar glasses you've seen me wear here. a couple years later large frames were everywhere, but i got the ones you've seen. i didn't want to, but i had to.

why? because myopia as severe as mine limits the choices in frames – especially if you're interested in retaining a normal shaped head and eyes that do not resemble pin heads at the bottom of a glass jar. strong correction warps the entire area covered by a lens‚ and myopia is corrected with lenses that minimize everything visible behind them. therefore, the sides of the face become contracted and with a high enough frame your face ends up looking like a pear. with a jawline like mine, i haven't felt up for the challenge. minuscule eyes become more apparent the larger the lens area and ultimately disappear into the abyss of the face. nah, not up for that either...

so you can imagine how excited i was to see round frames making a comeback! round could work, look artsy and fresh on me, right? kinda like vuokko nurmesniemi whose style closes in on iconic...

right? wrong. comeback, yes; availability, nonexistent.

so i relied on my steady supplier, chanel. their frames come in sizes that are small enough for my face – yup, guess what, my face is so narrow that most frames do not fit at all, and the ones that do, i need a special order for. let's just say that specsavers is not my destination nor my price range because severe myopia does not come cheap. ever. a pair of glasses ends up costing around 750€ which means i don't purchase them on a whim.

i ended up ordering a pair of slightly larger frames from chanel's new denim line. they arrived a week ago and i have already noted another reason why larger lenses are not a great choice: my glasses weigh enough to hurt the bridge of my nose. nevertheless, i am content with them although they feel "old" already. happy or excited, nope, but alright and fine.

at times like these i just wish i could afford playing dame edna... sigh.



i'm sure i'm not alone... if you wear glasses, did you have trouble finding the right pair? how many do you have and do feel the need to change them with outfits? if you don't need glasses, have you ever considered (or do you) wear image glasses for any (tell me!) reason?

8 comments:

Sugar Kane said...

Thanks for your text, I definitely could relate, what with professor glasses at the tender age of 8, and all.

I'm quite addicted to my contact lenses - I have some sort of a ...thing in one eye that is more easily corrected by (proper) contacts (although I sometimes buy the cheaper ones that do not have the same effect). I'm fortunate in that my constant contact lense wearing of 18 years hasn't had any side effects on the eyes and I can even work on a computer without too much dryness.

When I do wear glasses (mornings, most evenings and a cpl of whole days a week), it's the trusty, 6 (!) years old pair of Chanel frames. They are narrow and light enough, and can be worn with my fringe down, without looking like hair and glasses swallowd my face. My face is quite square, which too many frames emphasize, and due to strong lenses I can't really wear the cool huge frames (although I did in the nineties...).

Salka said...

Kohtalotoveri ilmoittautuu! Mulla on ollut todella huono näkö jo lapsesta saakka, tällä hetkellä -7,5/-7. Näkökyvyn heikkeneminen on onneksi tuntunut pysähtyvän viime vuosina, jossain vaiheessa oikeasti pelkäsinkin, tuleeko musta loppujen lopuksi sokea.

Ja kyllä, muistan hyvin ajan, jolloin sain ensimmäistä kertaa piilolinssit, silloin ikäänkuin aukesi uusi elämä, enää muut eivät nähneet minua sinä friikkinä tyttönä, eikä kuittia pullonpohjalinsseistä tarvinnut kuunnella. Ja kyllä, tästä johtuen minulla on ainakin toistaiseksi traumoja omaa näkökykyäni kohtaan, enkä liiemmin julkisesti näyttäydy silmälaseissani. Mikä on harmi! Toivon mukaan jossain vaiheessa pääsen asian kanssa sinuiksi, ja olen unohtanut yläasteaikaiset traumat, sillä ne ihmiset eivät enää ( onneksi) ole mukana matkassani!

Mutta, haaveilen täydellisistä kehyksistä. Siitä, että jonain päivänä minäkin kykenen käyttämään lasejani ilman mitään häpeän tunnetta, eikä tarvitsisi jatkaa ainaista piilolinssirumbaa!

Omanlaisten pokien löytäminen onkin haastavaa, sillä itseänikin vaivaa mainitsemasi kasvojen muodon vääristyminen. Tällä hetkellä mulla on suhteellisen inhimilliset pokat, mutta jotenkin ne eivät tunnu omilta. Uusien lasien hankkiminen ei todellakaan ole halpaa, kun ei voi marssia Specsaversille ja tilata varastovahvuuksilla olevat lasit :)

Mutta sun lasit näyttävät upeilta! Haaveilen itse jostain vastaavanlaisesta, aavistuksen nörttimäisestä, mutta silti ajattomasta mallista :)

Anu said...

Mulla ei ole silmälaseja, mutta miehelläni on, ja olen hänen kanssaan päässyt pohtimaan kehysvalikoimien olemattomuutta. Suomessahan on paitsi usein aika ankeat, myös varsin hintavat valikoimat (reippain hintahaitari taitaa olla pyöräily/urheilulaseissa, Suomessa 600e ja Brittiläisessä nettikaupassa samat lasit linsseineen ja pokineen jotain 150e).

Miehelläni on ollut pyöreät kehykset ainakin sen 15 vuotta, minkä olen hänet tuntenut. Hänen hovihankkijansa on Silmälasistudio, joka kätevästi muutti Tampereelta Helsinkiin (Fredalle Alessin kaupan viereen) samoihin aikoihin kuin mekin.

Laseista on tosiaan tullut ihan eri tavalla hyväksytty "asuste" viime vuosina, ainakin verrattuna meidän lapsuusaikoihimme. Muistan omilta kouluajoiltani monta luokkatoveria, jotka eivät kehdanneet pitää laseja, vaikka olisivat tarvinneetkin.

Kuten mainitsin, itse en ole laseja tarvinnut, enkä osaa oikein pitää aurinkolasejakaan, vaikka mulla sellaisia muutamat onkin.

Maj said...

Luultavasti hankkisin jonkunlaiset lasit vaikka näkö ei olisikaan näin huono, sillä en osaa oikein pitää koruja kun ne tuntuvat liian... turhilta, ja lasit parhaimmillaan ovat sopivan selkeä ja yksinkertainen asuste. Ja jos näkö ei olisi näin huono, ei joutuisi maksamaan laseista niin paljon ja voisi ostaa useammat.

Sillä vaikka pidänkin silmälaseista teoriassa, omaan naamaan sopivien lasien löytäminen on todella vaikeaa muutenkin, saati että joutuu miettimään yksien ja samojen lasien sopivuutta arkeen ja juhlaan ja ja. Tällä hetkellä päässä on kompromissilasit, aina hienoisen vääränlaiset mitä ikinä sitten onkaan pukenut. Voisi tietysti käyttää piilareita aina esim. juhlavimmissa paikoissa, mutta jotenkin huono näkö tuntuu riittävältä rangaistukselta muutenkin ilman että vielä joutuu minuuttikaupalla törkkimään sormia silmiin vessan peilin edessä.

Vaikka tosiaan pidän silmälaseista enkä tietoisesti kaipaa olla silmälasiton tyttö, oli kumman vapauttavaa kun raaskin viime kesänä viimein hankkia aurinkolasit vahvuuksilla. Hyvänen aika, edelleen on jotain suojaavaa itsen ja maailman välissä, ja naama näyttää sopivan kehystetyltä, mutta se "silmälasipäinen tyttö"-olo puuttui.

Jaakko said...

mulla oli aikoinaan tarve hankkia lukulasit, sano silmälääkäri. ostin ne pyöreet gaultierit mist sittemmin on tullu taas aurinkolasit(ne oli siis alkujaan arskat) koska en koskaa muistanu käyttää niitä. eikä nykyään oo tarveta laseile, joskin uskon et jossain välissä se tullee eteen.

enivei, komppaan aurinkolaseja ihan hirveesti, voisin käyttää niitä koko ajan ellei se näyttäis niin dorkalta ja toiseksen hankaloittasi elämää suome pimeessä talvessa ja syksyssä.

ja noi denimit chanelilta, uskotko et noita on käyt eri väreissä kyttääs ja sovitteles eri puolilla etelä-suomee ja vissiin tukholmassakin?

Anna said...

Hyvä teksti!!

Mulla on lasit - näköni ei ole kovin heikko (miinusta noin 2 kummassakin silmässä), mutta sen verran kuitenkin että haluan käyttää laseja. Mä sitten taas kärsin pahasta kuivasilmäisyydestä (jota tää näyttöpäätteen ääressä istuminen ei varsinaisesti paranna...), joten piilolinssit on olleet mulle koko ajan täysin mahdoton vaihtoehto. Se ei sinänsä ole haitannut, sillä tykkään itsestäni lasien kera. Sain lasit vasta melkein aikuisena, joten en ole ikinä kärsinyt mistään niihin liittyvästä. Päinvastoin: sain yhden duunipaikankin pääasiassa sen perusteella että haastattelija piti mun laseista...

Mulla on aina vain yhdet lasit käytössä. Silmälasit ei ole mulle vain asuste, vaan keskeinen, olemuksellinen ja pysyvä osa muuten niin vaihtelevaa ulkoasuani. Tietysti lasit ovat myös törkeän kalliita, joten eipä niitä huvin vuoksi ostellakaan! Silti halpaketjujen ilmaantuminen markkinoille ei ole saanut minua pokashoppailemaan: en oikeastaan kaipaa vaihtelua laseihin kuin kolmen-viiden vuoden periodeissa. (Hämmentävää, mutta näin se vain on.)

Mieleisiä laseja on SUPERvaikeaa löytää. Niitä ei yksinkertaisesti ole saatavilla! Tykkään isoista laseista - ja pitkään niitä ei ollut saatavilla lainkaan. Nyt, vaikka ne muka ovat muodissa, niitä ei edelleenkään ole juuri missään, vaan optikot tyrkyttävät edelleen supermatalia laseja, jotka eivät mun naamatauluuni sovi alkuunkaan. Kasvoilleni edullisimmat ovat suurehkot ja kulmikkaat mallit. Eräs hanke joka mulla nyt on käsillä, on äitini 70-luvun vintagekehysten käyttöönotto. Ko. oranssit Diorit ovat todellista tv-ruutu -kokoluokkaa. En tiedä miten esteettiset ne lopulta ovat, mutta jotenkin ihan hypercoolit mun mielestä! En vain tiedä, missä moisiin saisi linssit asennettua sopuhintaan. Anyone??

Anna said...

Niin, ja tärkein tietty unohtui: mä tykkään ihan kympillä noista sun Chaneleista!! Mun miehellä on kanssa suurehkot Chanelin pokat, aika saman henkiset itse asiassa, ja ollaankin juteltu joskus, että Chanelilla on melkeinpä parhaat pokat nykyään - ainakin mitä suurten merkkien tarjontaan tulee.

stellagee said...

sugar kane, i envy the fact that your glasses from 6 years ago are still wearable. mine tend to start looking scruffy after a few years; the plastic turns muddy and i have been known to ruin a few lenses, as well. i know how to avoid it, but somehow cannot...

a square face does restrict the shape quite a bit...

salka, kiitos, mä kyllä ihan tykkään, vaikka paino näissä uusissa häiritseekin. taidan olla hyvin onnekas kai juuri siksi, ettei mua kiusattu laseista ikinä. juuri tuo kuittailu kai on saanut monet vierastamaan lasejaan. tosin myös se, ettei löydä omannäköisiä kehyksiä, vaikuttaa mulla kovasti haluun käyttää niitä – ehkä jopa vahvemmin. ja joo, olis kivaa kun voisi vaan marssia tarjousten perässä ja ostaa fiilislaseja...

anu, mun ehkä olisi pitänyt rohkaistua jonnekin pieneen silmälasiliikkeeseen. ehkä se, että sarjatuotantolasitkin tulevat mun kohdalla niin kalliiksi, pitää mut pois lasiputiikeista – olisipa voinut löytyä ne täydelliset pyöreät, jos olisi uskaltanut kysyä tarjousta...

maj, mäkin olen huomannut, että lasit korvaavat koruja. toisaalta se helpottaa, toisaalta se joskus turhauttaa, koska mä pidän kyllä kovasti korvakoruista ja joskus näyttävistä kaulakoruistakin. piilarit silloin vain päähän ja menoksi – ei siinä auta muu. kompromissilasit tuntuvat olevan yleinen ratkaisu, harmillista ja ärsyttävää.

aurinkolaseja vahvuuksilla en ole edes harkinnut, koska en jaksaisi vaihtaa laseja sisälle tullessani ja mun yksi ehdoton tyyli-ei on aurinkolasit sisätiloissa... ehkä pitäisi oppia joustamaan.

jaakko, hihhihii, taitaa olla chanel-armeija taas liikenteessä lahdentiellä, ellen väärin arvaa... great minds think alike.

anna, sulle sopii (ja sun likinäköisyyteesikin sopivat) isot pokat, joten odotan innolla sun vintage-hyödyntämistä! kyllä noihin käsittääkseni saa melkein mistä tahansa linssit hankittua, vaikkei mitään tarjouksia pääsekään käyttämään. käsittääkseni specsavers myy linssitkin halvemmalla, mutta muuten en kyllä tiedä.

ja kiitos.