as someone who describes her own style as "urban androgyne", fashion designers who claim to embody the androgynous ideal always strike my fascination. there are at least two sides to fashion epicenism: first, combining feminine and masculine elements in order to create a somewhat balanced symbiosis of both and, second, dressing up in garments that are undecipherable as either feminine/masculine and/or that create a gender unapparent look.
our cultural heritage of regarding the male as the representative and exemplar human shows in how fashion considers gender ambiguous style: often androgynous women's fashion has meant dressing up in men's clothes and hiding feminine bodily signifiers. as a perfect paragon, hedi slimane era dior homme suit is still my dreamwear, but i do realize that one probably would not fit my curvature. although the epitomical le smoking mastered by ysl is a curve conscious reconstruction of menswear, androgynous dressing more often than not relies on having the body of a little waify boy. while i believe that the true feminine form comes in everything from flat-packed to erupting volume as equally womanly, an androgynous fashion line does not fulfill its purpose if it cannot suit both straight lines and some curve.
brands like complex geometries provide an easy association. their collection is almost fully unisex and created to suit different body shapes in ways many clothing brands only envision in their brand strategies. flowing cotton and wool knits provide a versatile basis for transforming a garment conformable to various bodies, but creating a unisex line with more constructed pieces is definitely more challenging.
therefore, i was happy to stumble into chrønicles øf never, the utilitarian, androgynous and (mostly) unisex line from gareth moody. the designer was one of the founders of tsubi (now ksubi), the indie and fashion credible surfer denim brand from australia, but took his own leap of faith in 2005. his collections from 2006 onwards are anything but the surfing beach bum type: they're as urban, architecture inspired as contemporary collections can be. a full line of clothing, shoes and accessories, the con (pun intended, supposedly) offers a full selection of goods i could imagine wearing. additionally, the website is a real gem: beautiful both visually and textually.
the appeal of the unisex imagery comes hand-in-hand with other aesthetic presumptions of mine. both aforementioned brands repeat certain styles and claim not to follow trends: their continuation is not based on accumulation and seasonal transformation as the fundamental core of style and fashion, that is, they do not evolve based on "reinvention" i.e. on creating new needs in their customers for yet more stuff. the topic of desire generation is something i want to return to, but here i'll settle for pointing out that, against the fashion world status quo, i believe it to be unnecessary to both love fashion and to accept the norm of new trend seasons after another. i don't yearn for static fashion or a slow fashion movement alongside all the other nauseating slow life trends, but a more cohesive appreciation of apparel as expression.
despite closing on sounding blasphemous, i will repeat myself from my posting on glasses: i consider my style "thoughtfully complete". the shivering the expression creates implies that i have devoured the consumer credo of fashion as a neverending process of desires like a slippery oyster. the utterance sounds self-satisfied and, most importantly, very unfashionable. admittedly, style completion does not imply an end to consuming, but it sometimes seems that once you're "done" personal fashion talk becomes futile. this urban androgyne is all but done, but i welcome the eradication of all the pre- and the cruise lines.
what do you say: does the amount of spewed out new trends overwhelm you? or do you love the fact that fashion never stops, but always recreates itself?
5 comments:
"i don't yearn for static fashion or a slow fashion movement alongside all the other nauseating slow life trends, but a more cohesive appreciation of apparel as expression."
There, you said it! Increasingly, I've been bothered by how easily "we the people" who claim to love fashion, accept the simplistic role of consumers. As if blindly following trends, or always dreaming of objects, never finding satisfaction in what we already have, and constant accumulation of THINGS is the only way to show we are "inspired".
I'm trying to blog about these issues soon, but thanks for expressing a lot of my thoughts, yet again!
Taidanpa itsekin kirjoittaa tästä lisää, mutta...
Oma suhteeni muotibisnekseen on pitkään ollut aika ristiriitainen, olen ärsyyntynyt siitä tavasta, miten se vyöryttää esiin koko ajan uutta pakko-saada-tavaraa. Toisaalta kuitenkin ihailen uusia ideoita, joita se myös tuottaa.
Varsinainen ongelma taitaakin olla huippu- ja massamuodin suhde, kun ensimmäinen muuttuu (kopioidaan...) jälkimmäiseksi, tulee mukaan se osta-osta-osta-mahdollisimman-nopeasti-ennenkuin-taas-tulee-seuraava-välikauden-välikausi-kuvio, joka pitää jälkimmäistä hengissä.
Itsekin huomaan innoittuvani lähinnä sellaisista suunnittelijoista, jotka keskittyvät kehittämään omaa juttuaan sen sijaan että yrittäisivät koko ajan uudistua.
Mainitsemasi slow life -trendit ovat aika ällistyttävää kamaa - ihmisille myydään ihan tavallista maailmanmenoa ja melkoisia itsestäänselvyyksiä jotenkin erityisenä ja uutena juttuna.
sugar kane, it has become rather warped, but i console myself with the reminder that fashion talk does not only take place in fashion blogs or fashion magazines. probably the reason i rarely read fashion magazines nowadays or have ever read fashion blogs... it seems other sources of inspiration work as well, or better, when consumption does not make the majority of the content. the result is, well, less consuming.
anu, tuo ristiriita on kovin tuttu mullekin. ehkä tästä seuraa mun kohdalla se, että seuraan muotimaailmasta lähinnä couture-näytökset ja that's it. ne ovat ja menevät taiteesta. niiden lisäksi inspiraationa on se kuvatulva, joka avautuu ihan missä tahansa vähän kiertelee ja katselee – ja tässä tapauksessa tarkoitan kuvilla myös ihan päivittäisiä kokemuksia kaupungilla. nopeiden trendien näkemistä ei voi välttää, mutta niihin hukuttautumista voi ainakin yrittää.
slow life ärsyttää mua jo aiemmin mainitusta syystä, eli siitä, että nopeana ihmisenä hidastelu tuntuu tekopyhältä ja väärältä, ja myös tuosta keinotekoisen trendin syystä.
Täällä jo esitetyt kommentit kattavat paljolti munkin näkemykset, mut sanonpa vielä sanasen hyvään aiheeseen!
Mä keskityn muotiharrastuksessani pääasiassa ihailemaan couture-näytöksiä sekä toisaalta muotia ennakkoluulottomasti ja luovasti omassa elämässään soveltavia yksilöitä (tähän parhaat katumuotisivut sekä suosikkiblogini, kuten tää sun, antavat tosi inspiroivaa matskua).
Tykkään henk. koht. eniten suunnittelijoista, jotka pyrkivät kehittämään omaa juttuaan "perustrendimyllystä" irroittautuen - toisaalta uskon että mikäli meinaa menestyä suunnittelijana omalla nimellään, edellä mainittu on ikään kuin välttämättömyyskin.
Se, että muotiteollisuus vyöryttää esiin koko ajan kasvavalla nopeudella uusia trendejä, on minusta pääasiassa ekologisesti ajatellen hirvittävää. Itse en perskohtaisesti ahdistu asiasta siinä mielessä, että ei mulle itselle näistä "väkisin väännetyistä" trendeistä juuri koskaan tule sellaista oloa, et "pakko saada". Pikemminkin päinvastoin: mä olen kyllä tietenkin ällöttävän snobistinen, mut myönnettäköön, että välttelen kyllä vähän tarkoituksellakin sellaisia juttuja, joita nyt "kuuluu" olla, ja joita sitten on kohta kaikilla. Kun enhän mä halua olla ihan niin kuin kaikki muut, mähän olen erilainen.... (Kirjoitettuna edellinen näyttää jotenkin tosi typerältä, mut tiedän että tietty erottautumisen tarve mua varmaan kuitenkin valinnoissani usein ajaa. Ja yksi juttu on vielä sekin, et toisaalta sit kuitenkin huomaan ikään kuin vahingossa usein pukeutuvani "trendikkäästi": esim. second handina tulee useinkin ostettua jotakin sellaista, jota henkkamaukka on pullollaan seuraavassa kuussa. Se on tää muodin logiikka...)
Anteeksi, nää jutut meni vähän asian vierestä!
anna, olet varmasti ihan oikeassa siinä, että menestyäkseen suunnittelijana täytyy löytää se oma linja, joka kehittyy. oikeastaan taitaa olla niin, että suunnittelijat itse hyvin vähäisessä määrin ovat vastuussa tästä trendien supernopeasta kierrosta ja välimallistoista – tyrkytyspaljous taitaa johtua aivan muualta tulevista paineista.
mä avauduin anun puolella siitä, että nykyisin enää todella harvoin tulee sellainen olo, että ensin näkee jonkun uuden kiinnostavan jutun, toiseksi alkaa pitää siitä, kolmanneksi miettii mistä sen voisi hankkia, neljänneksi näkee sen jollakin toisella joka on saanut sen jostain tai tehnyt itse ja viidenneksi päätyy ihailemaan sitä tämän päällä. prosessi on niin pitkä, että nykymyllyssä ei oikeastaan helposti jää aikaa sille. harmillista kerrassaan.
toisaalta sitten ne ihailun kohteeksi päätyvät ovatkin juuri näitä omilla ajatuskuvioillaan inspiroivia, trendien ulkopuolella hiihteleviä vaatettajia, kuten sugar kane, anu ja sinä.
Post a Comment