all summer weekends are booked because we share two cottages between my sweetie and i. astonishingly, packing and planning our free time has made me more aware of growing up. since i don't have children and have not needed to assume responsibility for another generation, my realizations of obligations stem from my parents and our changing relationship. part of the discernment that parents are aging is noting that you float into a position of command in unprecedented areas. at some point summer houses become the responsibility of children, both materially and financially. my family still negotiates our responsibilities and i hesitate presenting my improvement ideas to dad: i don't want him to feel i'm stepping on toes or assuming control. my influence is, nevertheless, visible and it has become obvious that spending time "buys" one votes for development ideas.
vacation houses are lots of work. at the garden cottage we grow veggies and berries. at the sea cottage we mostly relax, but there's plenty of basic maintenance work all the time. timber-happily we cut down several large trees last winter which means lots and lots of dragging, chopping, piling and axing. as children you're hardly aware of the amount of time that goes into maintaining a comfortable environment shunning on chores and believing summer goes on forever. i have grown manifestly vexed over the insufficient number of summer weekends. thus, i am beginning to grasp the uneasiness my mother dealt with scarce time.
the growing up process with its additional responsibilities pays off. we divided our time between both cottages last weekend and came home with a hefty pile of different kinds of lettuce, potatoes, spinach and herbs. we planted the leek, fennel, brussels sprout outside, and some chili indoors. the greenhouse looks sparse, but believe me, there is plenty of yummy green coming up. it surprises me how excited i am about that...
are you slowly turning into your mother?
4 comments:
When I was a kid I always said to my mom "I will never be like you". Then gradually, year by year, I've started to be the exact image of my mom. Even my bf says so. It's dangerous but that's how it goes. There are sides to my mom that I try to avoid in my own behaviour but time will tell how it goes.
Vastauksena kysymykseesi: monessa suhteessa KYLLÄ, kuvaamassasi suhteessa tosin en. Äitini on intohimoinen (ja armoitettu!) puutarhuri, ja ihailen kovasti kaikkea sitä mitä hän ja isäni puutarhassaan kasvattavat. Kun asuimme koko kevään heidän kanssaan, minulla olisi tietenkin ollut loistava tilaisuus perustaa omaa kasvitarhaa jne. ja osallistua puutarhan hoitoon - mutta melkein hävettää myöntää, ettei minusta ollut heille oikeastaan mitään apua. Siis nautin täysin rinnoin kun saan hyödyntää vanhempieni ihanaa hyötykasvitarhaa yrtteineen, uusine perunoineen, vadelmineen, mansikoineen, rypäleineen jne., mutta olen tosi laiska paska enkä itse saa pantua tikkua ristiin. Mä todella en vaan ole viherpeukalo. Tästä johtuen lienee niin, ettei minusta myöskään ikinä ole ottamaan haltuun tuota kaikin puolin hienoa paikkaa vanhempieni jälkeen - se on mulle vaan ihan liikaa. Mulle taitaisi sopia paremmin se kuvio, mikä ko. paikassa vallitsi sata vuotta sitten: silloin vanhempieni talossa asui perheen kera kokki, sisäkkö sekä ainakin kaksi puutarhuria... :P
No, voi toki olla että olen tässä suhteessa vain myöhäisherännäinen? Ehkä Tyttö saa minut tajuamaan että ainakin lapsen takia pieni kasvimaa olisi kiva? Onko mulla toivoa??
huomaan itessäni koko ajan enemmän ja enemmän mutsini piirteitä. mulla ei myöskään o tarttunu.. oikeestaan on siis tarttunu mutsini täydellinen kyvyttömyys saada mitään kasvamaan oikeen kunnolla. siks olen luovuttanu vaikkakin mulla on nyt muutama viherkasvi himassa.
mut se, minkä oon periny/oppinu äidiltäni on hysteria. hysteria laatia listoja tekemättömistä töistä, tavaroista, tavaroiden säilytyspaikoista, listoja missä pidän listoja, rikkinäisten ja täysin tarpeettomien kamojen lokerointi eri kaappeihin, jatkuva tarve "tehdä jotain"; tehdä ihan mitä tahansa kunhan tekee jotain (laatii listoja tekemättömistä asioista) pakokauhua muistuttava tunne siitä et olen muille liikaa taakaksi ja lopulta silmät. tai oikeammin yläluomet. raskaat ja luultavasti jossain välissä operoitavat.
ai niin, kans tapa huokailla usein ja voivotella (oi voi, hui hai, huh huh, jaahas..), voivotella ja hyräillä randomeja kappalieta (nuotin vierestä).
anna-maria, haha, i know exactly what you're talking about... the thing that baffles me most here is the change in my interests towards my mother's, because we've always been very different (i think); the behavior i'm just letting slip in slowly but surely although trying to avoid some potholes...
anna, munkin äitini oli innoitettu puutarhuri ja naapuruston ihailemat kukkapenkit aina tiptop. mä kitken varmuuden vuoksi meillä sipulipenkit alkukesästä, koska erotan sipulivarret rikkaruohoista parhaiten. muuten voisi tulla korvaamatonta tuhoa.
mun kohdalla myöhäisherännäisyys (onko toi nyt oikea sana edes? ihan kuin olisin valaistunut jotenkin enkä suostu uskomaan, että halu upottaa sormet multaan olisi jokin ultimatekokemus, joka "pitäisi tajuta"... höm.) tässä asiassa taitaa toimia, mutta toisaalta miksi ottaa pienintäkään painetta. tori toimii yhtälailla, lapselle myös :)
maire, noita vanhempien piirteitä varmaan löytää itse kukin; mä olen oppinut päinvastoin rentoutta ja listattomuutta äidiltä, kun mulla on omasta takaa taipumus tehdä sellaisia. mitä tulee yläluomiin, niin miehenä sulla on varmaan toivoa siitä, että sun kulmakarvat kasvaa kunnon puskiksi niin voit sitten pinnillä kiinnittää yläluomet niihin, jos leikkaus ei onnaa? (oo, i kill meself!)
Post a Comment