although food has, for years, played an important part in my life, i was not raised in a foodie family. the sad truth may unveil itself more clearly if i told you that my elder brother asked me last year what the green grassy stuff i brought to the table was. he has not ventured far from our childhood days and did not recognize basic basil pesto...
bluntly put, my introduction to the fineries of nutrition came gradually and later in life. to be exact, my infatuation with food began with ethical questions and only afterwards moved on to culinary considerations.
on a daily basis i am easily pleased: bread and cheese keeps me going for a surprisingly long time. days, to be completely honest.
moreover, i am not picky nor do i expect the best, and i have been known to nibble on leftovers until they actually run out. i still cannot throw food away – a remnant of the frugal lifestyle of our family.
nonetheless, i appreciate and cherish every meal that is prepared with care, and although i have an inbuilt hostility towards routine, i have rediscovered the fascination of taking the time to plan and execute meals myself.
with our garden cottage, i've discovered the joys of seeing my food grow from minuscule seeds and have, i kid you not, experienced mothering tendencies with my plants. seriously, there is nothing maternal about me otherwise.
my latest pursuit goes towards creating items i would normally buy readymade: tortillas (which did not turn out but resembled little corn blinis instead... but i ain't givin' up.) and cheese.
 |
| stir stir... |
the simplest recipe is curdled with eggs and sour milk or creme fraiche, and is as easy to prepare as a plain soup – it just requires careful heating and stirring... and some more stirring...
take 3 parts (full) milk, 1 part sour milk or creme fraiche and add 1 egg per regular milk litre. heat the milk carefully to boil, mix the sour milk and eggs in another bowl. add salt and spices (such as cumin) to taste.
remove the milk from the heat and add the egg and sour milk mixture. reheat carefully, stirring constantly until the first bursts of boiling appear. remove from heat and pour carefully into a colander or a cheese mold. gently push down and add a weight on top. let cool in the fridge.
voila, you've got yourself a hefty glob of fresh, milky cheese.
 |
| final product. |
pics are from the garden cottage, a day before new year. old kitchen stove works for cheesemaking, too.
6 comments:
Nimimerkki "tuoka ruokka, suolet huokka" ihailee juustoanne! This week, I 'ave been mostly existing on cinnamon coffee.
sugar kane, kyl ruokka o hyväks ihmisel. detoxing, babes?
Kaunis juusto!!! :)
Itsetehdyt tuorejuustot ovat ihanuuksia: täytyy myöntää etten ole pitkään pitkään aikaan moista tehnyt, mutta isoäitini piimäjuustoresepti on kyllä varsin mainio. Kiitos siis muistutuksesta: mun pitääkin ensi tilassa kokkailla juustoa taas. Vaikka vaihteeksi tuolla sun reseptillä!
Stellagee, oon unohtanut ruoka-ajan useampana päivänä perätysten! Tänään oon kyllä pupeltanut senkin edestä.
Piti vielä sanoa, että itsekin elän tähteillä tosi kauan, ja pyhästi paheksuin taannoista uutisointia siitä, kuinka paljon jengi, etenkin Nuoret Naiset lappaa ruokaa roskiin. Minen voi. T. henkisen pula-ajan kasvatti.
Vau, näytää ihan mascarponelta tai muulta herkulta! Tykkään ruoanlaitosta mutten ole ikinä kokeillut tehdä mitään niin kuin juusto itse - vaikka äitini toki tekee itse viiliä ja kasvattaa itse omat vihanneksensa (niitä nuppineulanpään kokoisia sipuleita on vieläkin meidän komerossa jäljellä). Ehkä sitten vanhempana iskee sekä puutarhanhoito että viilinvalmistus?
Poikkis on vähän yllä kuvaillun kaltaisesta kodista - siis sellaisesta, jossa ei tunneta valkosipulia tai mustapippuria eikä maistella makuja, piste. Yksi tähänastisen yhteiselämämme iloista on ollut tutustuttaa ja maistattaa poikkiksella vähän kaikenlaista basilikasta rucolaan, erilaisiin juustoihin (homejuuston maistelu jatkuu edelleen) ja todeta miten uusia ruokarakkauksia syntyy. Joulukuussa tasan vuosi sitten katoin sushiaterian ja puikot toisen eteen ja nykyisin se osaa rullata sushia itsekin.
Vaan melkein hauskinta oli Berliinissä mennä random kebabkioskin luukulle ja tilata olemattomalla saksantaidollani ("ja, ja & vegetarisk") dönerit molemmille. Toisen neuroottiseen tiedusteluun mitä ateria sisälsi saattoi vaan ihan rehellisesti levitellä käsiään ja toistaa kuin papukaija alles alles (ei mitään aavistusta)! Onneksi molemmilla oli susinälkä, muuten olisi epäluulo ehkä voittanut, heh.
anna, kiitos! piimäjuustot ovat hyviä ja niin helppoja. mä en edes tajunnut ennen kuinka helppo homma tuo on...
sugar kane, pittää syyä! ja jep, mäkin ihmettelin sitä uutista ja tunsin itseni oudoksi: emmäävaan julkee heittää ruokaa pois...
e., sitä saattaa yllättää itsensä vanhalla iällä... heh.
mä muutin aika varhaisessa vaiheessa pois kotoa (lukion tokalla), ja silloin aukesi ruoanlaiton ja makujen ihmeellinen maailma. oli se aikamoinen shokki tajuta, että kavereilla on syöty kotona sellaista ruokaa, mitä mä näin vain ravintoloissa – joita me ei luonnollisesti harrastettu mitenkään paljon.
äitini piti ruoasta ja kokeili rohkeasti ravintolassa, mutta ei osannut laittaa ruokaa itse juuri ollenkaan. isä taas on turvallisuushakuinen, vaikka kokeilee toki kaikkea "outoa" mitä mä tuon – viimeksi wasabia porsaanleikkeen kanssa (tykkäsi), kun tein sushia mökillä. meistä lapsista veljeä lukuunottamatta on kasvanut aika rohkeita kokeilijoita, mutta mä olen kuitenkin se kaikkein monipuolisimmin ruoasta innostuva. hassua, miten erilaisia tyyppejä voi samassa perheessä kasvaa...
mahtavaa, että saat seurata sun poikkiksen "kehitystä"! mä muistan edelleen todella elävästi ne hetket, kun söin avocadoa leivän päällä ekaa kertaa ja niin monet muutkin jutut. ne on hienoja ja vaikka olisikin ollut mahtavaa, että olisin tottunut niihin pienestä asti, jotenkin mä osaan kai arvostaa niitä näin vanhemmiten paremmin. puolensa ja puolensa.
Post a Comment