Wednesday, November 25, 2009

mythbusting.

today i shall talk about the mythical gilded ox we have come to know as "finnish quality of days past". it comes in many forms in conversation: cheers such as "let's bring back the finnish clothing industry!", complaints such as "domestically produced used to be quality compared to this..." and factual statements such as "the loss of jobs to asia has diminished quality." i am referring to the often cited idea that finnish industry used to provide us with high-caliber products which is often uttered in combination with 1) the lament that after work was exported quality has diminished and 2) the desire to perk up the industry in order to regain quality.

after less than careful thought i suggest that there never existed such a phenomenon as "finnish quality", so entertain me: fact or myth?

let me start by stating some obvious points: first, i am writing this wearing a dress from samu-jussi koski's early line for marimekko produced in china. the weave came undone at the shoulder during the first wear, but otherwise the dress has been alright. you've got to take my word for it – there isn't a place for shooting pics in our pre-move apartment hell of boxes. second, i own a comparable vintage marimekko dress from my mother's collection from the late 60's, still in immaculate condition and obviously made in finland. thus, i could state that finnish manufacturing quality is better than chinese. but that would make me a simpleton with a preference for bubbles and i choose not to be one.

another point is the question of unemployment which i will not deal with here. on a personal level, i, as much as anyone, want my friends to have work they enjoy. on a larger scale, i cannot find a solid ethical reason why we should prefer a finnish laborer over a chinese one: call me an unpatriotic nomad (and i'll take it as a compliment), but if it was either marja-terttu or xiu ling facing unemployment, i could not decide between them. (if you can, i'd be incredibly interested in your chain of reasoning. feel free to elaborate in the comments section below.)

i would not feel this aggravated if the discussion revolved around claims such as the overall disappearance of quality products. the addition of nationalism that echoes at the level of "negros [sic!!] are great dancers because of their natural sense of rhythm" is what irks me – especially because i find the area of fashion a place of sanctuary from such irresponsible prejudice. at the most basic level the idea is that "made in finland" equals "good quality" as if domestic production by finns was essentially inherent in the latter.

so let's get on with it, now shall we. myths? right.

artisans vs factory labor? first of all, we must differentiate between artisans and skilled factory labor. artisan manual workers are a steadily diminishing breed since industrialization: there are a rare few who nowadays can create by hand. on the other side are skilled factory laborers who are responsible for industrial production. they are a very different and varied kind of a bunch whose efforts are directed towards providing standardized results. the first group has been overtaken by the latter and the phenomenon itself is not domestic, but global.

together with the decrease in artisan labor we have witnessed the emergence of romanticized appreciation of handmade products. the trend has accumulated to an extent where all sorts of crap is sold to finns who – in addition to some tourists – are hoofs enough to buy into the "handmade in finland" sales pitch. i sometimes wonder whether it is because we're sadists who take pleasure knowing that someone wasted precious time in producing something meticulous by hand and will never be compensated accordingly... and then we glee under the halo of supporting yet another "young designer". my point being that handmade does not equal artisanship. my point is not that all (young) finnish designers produce substandard handmade creations.

which brings us to the next point...

quality vs trash? the quality of items comes down to a set of limited basic requirements: design, material, skilled work and, most importantly, selective control according to accepted standards. product inspection takes time, time costs money, and spending money diminishes profit unless the price is increased. simple.

one of the popular arguments against pricing differences between brands is the observation that the same factories produce brand-name and no-name products, and therefore, the claim goes, brand-name items differ only by profit margin. well, it ain't quite that simple, really. if we ignore material selection, there is another important issue. before a pair of sneakers makes it into a nike box, it is inspected several times. compared to the nondescript pair the time consumed in quality control makes a huge difference. obviously it does not explain the entire price difference (or even the majority), but it is naive to say we're sold the same products and are just paying for the swoosh; the selection process does differentiate between products in regards to quality stability.

nevertheless, standards of quality have lowered overall, and we're each to blame, both consumers and producers. at the most fundamental level, we're not willing to pay for the time it takes to produce a high caliber garment. nevertheless, there is still careful production in addition to haphazard production but the latter seems to be taking over. again, this is a global phenomenon.

which brings me to the next point...

national vs global? was finnish industrial production before better than production abroad is nowadays? sure it was, but it hardly comes down to locale, but the fact that industrial production in general was better globally. actually, to put it more accurately, the slice of superior industrial products from the whole was larger than presently.

the diminishing quality has created distorted beliefs in people's minds: we associate chinese merchandise with low caliber. are we really trying to claim that the company that orders the product does not provide standards for the products they agree to receive? the reason we receive crap from china is solely due to the fact that we order and accept crap from china. if we were to order the items from finland, there is no guarantee whatsoever that the outcome was any better unless we adjust the standards.

my argument being, when factory labor is considered there aren't differences between nationalities: marja-terttu in lahti near helsinki and xiu ling in a small town of 18 million near beijing can produce garments of the same grade. the fact that nowadays xiu ling seems to get the job of marja-terttu comes down to such socialist fantasies (oh, the irony!) as strong union laws that prevent marja-terttu from being exploited to the extent of her colleague in the communist workers' paradise of china.

i may be going towards blasphemy here, but despite the fact that finns love to cherish the memory of good olden finnish factories producing amazing domestic quality, the reality is that our primary business partner was notoriously uninterested in quality and after the fall of the soviet, the crap we created could not be sold anywhere else. naturally, this does not mean that there wasn't quality production in addition to the spew.

which leads me to my final point...

re-establishing finnish clothing industry? would the effort to rebuild our factories improve the products we receive? hardly, unless we're changing the standards of impressiveness we demand and are willing to pay for. finnish production by itself does not equal quality work, materials, design or control – they are universals of quality and can only be achieved if strenuously demanded. the time of a finnish seamstress is more expensive than the time of her chinese colleague from which we can deduce that for the same input we are bound to get less – the uneasy result of global exploitation.

i am not denying that having factories available would not be beneficial for many people in addition to those who find work there. i understand that the endeavor of creating a line of clothing comes down to finding people for the execution, and because our domestic industry is nonexistent, only those with lots of funding or artisanal skills can succeed. a talented designer, like my friend jaakko and the nationally famous antti asplund, whose personal manufacturing skills are not up to the standards they wish their final products were, suffer from the fact that it is difficult to find laborers. moreover, a desire to expand and grow is hindered by the lack of makers. but would the reopening of local factories improve anything else except the availability of work force, i.e. would it mean better quality than they'd receive from china (provided there was funding)? i hardly believe so because whatever financial potential they had for investing into the production, the turnout would be relative and quality comes down to investing into time and control.

my points in short are that quality comes down to universal standards and inspection, the downfall of quality is a global phenomenon, the history of finnish industry is not as evidently superior as one might be lead to believe, and the general rules of industrial production apply here as they do everywhere else. if we do not demand quality and show intent to pay for it, it makes no difference qualitywise where the production takes place. therefore, the idea that domestic production could save us from inferior products seems to be a romanticized idea derived from a myth, rather than a fact.

the myth of finnish quality of days past – busted?

23 comments:

Sugar Kane said...

Hyvä kirjoitus, on totta, että suomalainen laatu on monesti toistelusta elävä klisee, ei välttämättä koskaan olemassaollut fakta.

Muutamia pointteja, jotka nousevat hajanaiseen mieleeni:

1. Näkisin myös, että vaatetusteollisuuden laadun heikkeneminen on globaali, ei vain suomalaismerkkejä koskeva ilmiö. Väitän myös, että suomalaisfirmojen tasoa (myös ja selkeästi esim kenkäpuolella) heikensi idänkaupan sujuminen - etenkin mallistojen muodikkuus ja brändääminen jäi jo kauan sitten (viimeistään 80-luvulla) länsinaapurin varjoon, johon taas 60-70-lukujen tuotantoa voisi verrata.

2. Meidän hyvinvointi - esim. juuri minun, pienituloisen ihmisen - perustuu nykyään kehittyvien maiden duunareiden riistoon. Osasyy suomi-nostalgiaan on toisaalta sekin, että kun maasssamme palkkataso oli matalampi, silti tavallisilla opislkelijoilla oli varaa MArimekon äidiltä tyttärille kestävään trikooseen - myös niillä, jotka MM:n tehtaissa niitä valmistivat. Nyt laatu on heikentynt, hinnat nousseet ja tuotanto siirtynyt muualle. Ei minusta ihme, että jengi miettiiä parempia aikoja (joita ei välttämättä koskaan ollut).

3. Olen kyllästynyt siihen, että laadun heikkenemisestä syytetään kuluttajaa, joka ei suostu maksamaan oikeaa hintaa tai tunnista ja vaadi laatua. MINÄ minä minä ja monet kaltaiseni osaamme vaatia ja tunnistaa - mutta kieltäydyn uskomasta, että "oikea" hinta millekään t-paidalle on esimerkiksi 80 euroa - etenkin ennenkuin minulle näytetään, että siitä hinnasta jää saumuria polkevan xiu jinin taskuun yhtään mikään merkittävä summa. Kuluttajia kyllä osataan syyllistää, mutta mä haluaisin nähdä läpinäkyvästi niiden riepujen kustannusrakenteen synnyn.

3. Uskon, että kun työväestön olot Kiinassa paranevat, elipalkat nousevat ja tasoittuvat "länsimaiden" kanssa, paradoksaalisesti tuotanto alkaa kannattaa myös meidän lähialueilla - Mistä hyötyvät pienet lafkat ja nuoret suunnittelijat, joiden on hankala tällä hetkellä järjestää kiinalaistuotantoa ja ennenkaikkea VALVOA sen eettisyyttä ja laatua. Kusettavia välikäsiähän löytyy, niistäkin on surullisia esimerkkejä.

4. Jatkan joskus, kun olen nukkunut 3 vuorokauden aikana enemmän kuin 5 tuntia, kiitos ajattelemisen aiheista!

Salka said...

Mulle taas se suomalainen laatu on tavallaan myytti, sillä mulla ei valitettavasti enää ole ehjiä perintövaatteita ( käytin äidin vanhat 70-luvun vaatteet puhki ollessani 12-13-vuotias), mutta ehkä materiaalit ovat aiemmin olleet laadukkaampia? Vintagevaatteet kun monesti ovat tehty hyvinkin järeästä, lähes ydinsodan kestävistä materiaaleista, ehkä se tavallaan myöskin vaikuttaa siihen, että ihmiset ajattelevat aiemmin tehtyjen suomalaisten vaatteiden olleen laadukkaita? Mutta toisaalta, materiaalitkin ovat kehittyneet..eivätkä välttämättä huonompaan suuntaan. Mä taas en koe oloani välttämättä kovin mukavaksi paksuissa vintagekoltuissa..

Mä arvostan itse kotimaisuudessa sellaista lähiruokatyylistä filosofiaa, musta olisi ihanaa ostaa lähellä tuotettuja asioita, mutta se ajatus toteutuu lähinnä utopistisella unelmointitasolla vaate- jne. puolella.

Entiset teollisuusmaathan alkavat yhteiskuntarakenteeltaan kääntymään "palvelu-ja kulutusyhteiskunniksi" ( tuolle termille on varmaan olemassa joku hieno nimikekin, jota en valitettavasti tiedä :D ), jolloin väistämättömästi teollisuusammatit siirtyvät halvan työvoiman maihin, mä taas en osaa ajatella tätäkään seikkaa nationalismin kautta, kun en koe ko. aatetta millään tasolla mielekkääksi.

Pääasia musta olisi, että sillä ompelijalla ( tai jollain muulla duunarilla) olisi hyvät työolot ja inhimillinen palkka, oli hän sitten suomalainen tai kiinalainen, molemmat tekevät aivan varmasti yhtä laadukasta työtä, eri asia on toki, mistä materiaaleista, millä aikataululla jne. he työtään joutuvat tekemään.

Jaakko said...

mä uskon kans et laatu on kaiken kaikkiaan huonontunu ihan globaalisti. lisäks olen taipuvainen ajattelemaan et ne vanhat vaatteet on säilyny niin hyvin koska ne on pidetty paremmin. esim. mun vanhemmilla oli nuoruudessaan ihan se käytäntö et isälle teetettiin puku rippijuhliin ja seuraava sitten häihin, eli ei myöskään ollu selasta vaatepaljoutta kaapeissa mitä vaikka mulla on (just muuton handanneena sen taas totesin..) ja se puku pidettiin sit nimenomaan pyhäpukuna. toisaalta taas se on ollu räätälin tekemä ja mulla puolestaan on usko siihen ehdan käsityöläisen tekemiseen. ja nimenomaan ammattilaisen vs vaikka jos ite tekisin puvun. vaatturin/räätälin ammatti on oma lukunsa ja miesten puvun tekemiseen tarvitaan sitä tietoa ja taitoa mitä mulla ei oo. siks musta oli sääli esim. et turussa on vaatturikoulu lopetettu koska olin sinnekin yhteydessä keväällä tarkotuksena alkaa jossain välissä suorittaa vaatturin ammattitutkintoa.

mä en o koskaan ajatellu asiaa suoranaisesti kysymyksenä suomi vs. muu maailma. enemmänkin omalta kannalta et musta olis helpompi ja mukavampi saada teetettyä vaatteeni suomessa koska se olis iisimpää eikä tarvis lennättää kamoja eri puolille ja pystyisin vaikka ite olemaan paikalla tarkistaaas et kaikki toimii (ja siitähän ne ompelijat varmaan ilahtuis kovasti jos luuhaisin kytiksel harva se päivä). enkä myöskään koe etteikö kiinassa sais tehtyä yhtä laadukasta ja laadukkaampaa kuin suomessa, mut siinä se onkin..

Jaakko said...

(kone alko herjaamaa et liian pitkä kommentii..) mun ajatus ei o se et suomessa saa automaattisesti laatua, vaan nienomaan salkan mainitsema lähiruokafilosofinen (is that a word..?) ajatusmalli. toisaalta kävin neuvotteluja hämeenlinnalaisen firman (tai osuuskunnan, kai..) kanssa. eli se on valtion pukutehtaan entisiä työntekijöitä ja entinen tila (käsittäkseni) ja syy miks ilahduin tästä on se et siellä olis aika vankka kokemus ja konekanta nimenomaan miesten vaatteiden tekemiseen. ja se olis lähellä. vaikka suomalainen laatu onkin myytti tai heikentyny ni jotenkin olen taipuvainen uskomaan ettei armeijan/poliisin vaatteissa oo samalla tavalla luisteltu ku normivaatteissa. mutta ne neuvottelut tyrehty randomeihin syihin, mitkä ei vakuuttanu mua ihan loppuun saakka siitä et olisin halukas alkamaan just nyt yhteistyötä heidän kanssaan. eli voi kaiketi sanoo et suomalainen laatu kärsi siinä jo yhden kolauksen.

kyse ei o siis siitä että pitäs saada juuri suomalaista ja työllistää suomalainen kiinalaisen kustannuksella, vaan siitä et pitäs saada (tai haluais) läheltä. virossa tehdään paljon, eikä käsittäkseni viron hinnat edes oo mitään superhalpoja enää nykyään, mikä must on hyvä just niistä syistä ku on sanottu aiemmin et työntekijät saa kunnon korvauksen, tai ainakin paremman. ja samaan aikaan taustalla jylisee se ajatus et pystyis olemaan varma siitä et omien tuotteiden teettämiseen on käytetty vaan inhimillistä meininkiä.

Jaakko said...

aitohan ei sinällään maksa niin paljoa kuin aika. mut se taitokin nostaa arvoaan juuri siksi et ne taitajat alkaa kadota. mä en osaa suoraan syyttää kuluttajaa, koska kuluttaja maksaa sen minkä on tottunu maksamaan ja minkä kokee kohtuulliseks. se että kulutajat ei keskimäärin oo valmiita maksamaan kunnon hintaa (kohtuullista perustuen kuluihin) on osin sen syytä et ihmisillä ei oikeesti o välttämättä tietoa siit kuinka paljon vaatii työtä vaikka yhden takin tekeminen tai vaikka t-paidan. okei 80€ on t-paidasta aika jyrkkä hinta, mut lopulta jos sen tekee käsin kokonaan ni se taas ei oo ihan päätön, varsinkin jos tekijä haluaa saada siitä voittoa. se puolestaan tekee sen et niit täytyy tehdä sarjana useampia ja sit ollaan siinä pelossa ettei saa niitä kaikkia myytyä. siks varmasti se hinku teettää halvassa maassa on suuri ja pitää silti se 80€ hintalappu koska jos ei kaikkia saakaan myytyä saa edes omansa takasin jo muutaman myydyn kappaleen avula.

ja seuraavana on stellan mainitsema ero ihan käsityöläsien tekemän ja vaikka mun tekemän koska ei o varaa maksaa kelleen tekemisest. se ero on suuri. ja sit päästään siihen et kun ite teen vaatteen ni aika ajoin mun on vaikea laittaa siihen sitä hintaa päälle mikä oikeesti olis kohtuullinen, koska jälki ei vastaa sitä, ainakaan mun silmissä.

teettäminen kiinassa tai suomessa on tietty hyvin paljon riippuvainen myös sarjojen koosta. kuinka monta kappaletta tarvii teettää, kuinka paljon maksaa teettää vaikk 50 kpl housuja tai 500 kappaletta housuja, eli kuliut/pari ja jos siihen lisää rahtikulut niin ei o mielekästä teettää vaan pientä sarjaa. mulla eio tietoa mitkä tehtaat ulkomailla esim. tekee myös pieniä sarjoja, mut suomessa tiedänmuutaman ja rahtikulut on edullisempia kuin kauempaa. okei, nyt lisää kahvii koska en usko et mun ajatuksenkulku on ihan kohdillaan nyt..

stellagee said...

sugar kane, kiitos, juu.

1. olet varmaan ihan oikeassa tuossa ns. helpon markkinan tukahduttavassa (for lack of a better word) vaikutuksessa.

2. mä olen yllättynyt siitä, miten nostalgisesti puhuvien joukossa on niinkin paljon nuoria (minua paljon nuorempia), joilla ei tuosta ajasta ja sen kulutustottumuksista ole mitään käsitystä – minullakin hyvin hatarasti. se, että oli varaa marimekon trikooseen tarkoitti kuitenkin sitä, että sitä samaa t-paitaa käytettiin monta päivää viikossa ja vuosia – asia, johon en usko monenkaan nykysuomalaisen pystyvän.

3. SINÄ sinä sinä ja monet kaltaisesi ovat vähemmistöä suomalaisten kuluttajien joukossa mitä tulee vaatteiden hankkimiseen. suomalaisten enemmistö käyttää vuodessa alle 300 (vai oliko se 100) euroa vaatteisiin ja ostaa ne pääasiassa prismasta. kun mä ajattelen kuluttajaa, niin siihen joukkoon kuuluu myös se harmaa massa joka ei korvaansa lotkauta tuotantoasioille eikä välitä, jos biletoppi kestää tasan yhden pesun. syyllistäminen tietysti otetaan henk.koht., mutta kyllä meillä ns. tiedostavillakin on vastuu – ellei peräti suurempi juuri siksi, että me tiedetään mikä mättää.

ja onhan se totta, ettei "oikea" hinta voi olla selvä ennen kuin prosessi on läpinäkyvä.

4. olen samaa mieltä tuosta lähituotannon järkevöistymisestä, jos globaali talous saataisiin balanssiin, jossa ihmisoikeudet toteutuvat. mä en silti palauttaisi kiinalaistuotannon valvonnan hankaluutta autuaaksitekevään läsnäoloon (tietysti pienen toimijan kohdalla sekin on tekijä, jollei ole varaa matkustaa katselemaan tehdasta), vaan ihan niihin perusperiaatteisiin, jolla kiinalaiseen tuotantoon suhtaudutaan. ylilyönnit ovat ihan tiedossa meillä kaikilla, tuottajilla erityisesti, mutta niiden kohdalla valitaan sokeus. laadunvalvonta ei sekään ole suomalaisten erityiskyky, vaan tapahtuu tilaajan standardien mukaan...

stellagee said...

salka, materiaalien mukavuuden kehittyminen on varmasti tärkeä vaiktuttava seikka kestävyydessäkin: pehmeys esimerkiksi taitaa on asia, joka tulee (laadukkaaseen) puuvillatrikoovaatteeseen yleensä vasta monen pesun jälkeen.

mä myös kannatan tuota lähituotantoajatusta ekologiselta kannalta, mutta nationalistiset perusteet saavat mut varpailleen.

ehkä mä näkisin yhtenä ratkaisuna teollisuusyhteiskuntien kehityksen suunnan rukkaamisen sellaiseksi, ettei me ihan mentäisi sinne "kulutus- ja palveluyhteiskunnan" äärilaitaan, koska näyttää pahasti siltä, että sellaisessa mallissa toisenlaisten yhteiskuntien kansalaisten hyväksikäyttö otetaan annettuna. se, miten suuntaa ohjailtaisiin, voisi alkaa vaikka sieltä kiinasta, työolojen parantamisella ja ehkä ideaalisti johtaisi siihen, että lähituotannosta tulisikin järkevää ja mielekästä.

mutta siis noin päin – ei siksi, että suomalainen teollisuus pitää saada nousuun jonkun kansallisylpeyden vuoksi. hrrh.

stellagee said...

jaakko, säkin ehdit tänne! vaatteiden kestävyys ja vähäisempi määrä on sen verran paradoksi, että pakko kai on ajatella, että niistä pidettiin parempaa huolta – laatukaan ei selitä ihan kaikkea, koska kankaat nyt kuitenkin kuluvat.

mä tajuan tuon halun tuottaa lähellä siksi, että silloin varmasti tuntuu, että on enemmän kontrollia asioiden suhteen. mä jotenkin vain haluaisin peräänkuuluttaa maailmaa (idealisti juu), jossa voisi luottaa noinkin itsestäänselviin asioihin kuin siihen, että työntekijöitä kohdellaan inhimillisesti. laadunvalvonnan osalta homma kai etenisi maineeltaan hyvien kaukaisempien tehtaiden kanssa tai sitten sellaista lähempänä olevien, joihin pääsee itse tsekkaamaan ettei tehdä ihan sutta ja savea.

ja olet ihan oikeassa siinä, että vaatteen kustannusrakenteessa on hirvittävän monta seikkaa pelkän työn lisäksi (joita mä en tässä sen enempää huomioinut, kun se ei ole mun kotimaisuuspointin kannalta olennaista), että tavallisen tallaajan on välillä vaikeaa tajuta sitä. uskoisin, että käsityöläisen kohdalla se pihallaolo paljastuu – erityisesti jos käsityöläisellä on pokkaa hinnoitella työnsä siten, että siitä saa elantonsa. tuo ristiriita taidon ja työn jäljen kohtaamattomuuden välillä on todella hankala, jossa mä väittäisin että moni suomalainen käsityöläinen ei ollenkaan noudata niin suoraselkäistä ajattelua kuin sinä.

Anu said...

Mulle tulee tuosta Marja-Terttu vs. Xiu Ling -asetelmasta mieleen, että mä pystyn kyllä hyvin näkemään, miksi ihmisiä kiinnostaa Marja-Terttu enemmän. Marja-Tertulla on naapurin kasvot, mutta Xiu Ling on joku tuntematon jossain kaukana. Ja kun Marja-Tertun työ siirtyy Kiinaan, hänen naapurinsakin alkaa pelätä oman työpaikkansa puolesta.

Ja asialla on vielä kansantaloudellinenkin puoli - Marja-Tertun ja kaltaistensa työttömyys vaikuttaa suoraan siihen, mitä meidän verorahoillamme tehdään. Valtiolta on mennyt melkoisia määriä rahaa 90-luvun laman aiheuttaman rakenteellisen työttömyyden hoitoon.

Työpaikkojen siirtymistä muualle tapahtuu muuten muuallakin kuin teollisuudessa. It-alalla varsinkin suorittavan tason töitä - ja varmaan kohta suunnitteluakin - tehdään jo jonkun verran Intiassa. Eikä missään hikipajoissa, vaan intialaiset sovelluskehittäjät ovat käsittääkseni omassa mittakaavassaan ihan hyväpalkkaisia - mutta tekevät 12-tuntista päivää kuutena päivänä viikossa eivätkä vietä joulua tai juhannusta tai kuukauden kesälomaa.

Länsimainen talousjärjestelmä perustuu jatkuvaan talouskasvuun, joten työtä on tehtävä koko ajan enemmän ja pienemmin kustannuksin. Toisaalta taas kuluttajien pitäisi kuluttaa koko ajan enemmän, jotta raha pysyisi liikkeessä. Laadun vaatiminen tuskin käy lähitulevaisuudessa helpommaksi, koska kestävien asioiden valmistaminen ei liene enää kovin monen valmistajan intresseissä - varsinkaan vaateteollisuudessa. Kuluttaja voi toki vaatia laatua, mutta valinnanvara voi olla aika näennäistä.

stellagee said...

anu, empiirisenä havaintona on tietysti totta, että meillä on ihmisinä taipumus arvottaa lähellä olevat ja "tutunnäköiset" ihmiset korkeammalle kuin kaukana olevat vieraat. on myös ihan totta, että meillä on kaikenlaisia pelkotiloja, jotka ohjaavat käytöstä ja arvostuksia. mutta mä kysyinkin eettisiä perusteita asialle, eivätkä nuo sun mainitsemat toimintamallit kestä eettisten lähtökohtiensa tarkastelussa juuri millään tasolla.

kansantaloudellisestikaan asia ei ihan mulle aukea, koska talouden vaihtelut ovat asia, jonka joka ainoa yhteiskunta tietää ja joihin voidaan valmistautua hyvin tai huonosti. lamaan ei oltu valmistauduttu juuri mitenkään, joten romahdus seurasi sitäkin kipeämmin. tuotantorakenteiden vähittäinen vaihtelu ei aiheuta massatyöttömyyttä, jos sitä tarkastellaan avoimesti ja rehellisesti.

länsimainen talousjärjestelmä ikuisine kasvuineen on kupla, jonka logiikkaan voi uskoa vain putkiaivoinen talous"tieteilijä" – onneksi soraääniä kuuluu jatkuvasti. valitettavasti ihmisten muisti on varsin lyhyt ja nousukausi saa taas unohtamaan missä käytiin...

Jaakko said...

tää on musta hiukan sama asia ku vaikka tuotantoeläinten kohtelu. just se porukka kun käyttää vuodessa 300€ prismassa vaatteeseen. varmasti kaikkien mieltä kuohuttaa nähdä lapsia kurjissa oloissa tekemässä adidaksen verkkapukua, mut kuinka paljon se lopulta "keskivertokuluttajaan" (se mistä yllä puhuttiin) vaikuttaa? sama pätee teuraseläintenkuljetuksiin et on kamalaa kattoa miten lehmiä ja sikoja piestään ja hakataan mut silti ei olla valmiita tinkimään siitä omasta tarjousjauhelihasta.

omalla kohdalla mä taas ajattelen tätä koko kiina vs. suomi asiaa oikeestan vain ja ainoastaan omalta kantiltani, eli suht köyhänä suunnittelijana, joka haluais alkaa tekemään/teettämään omaa mallistoa jossain, ja ainakin alkuun kyseessä olis tietyst pieniä sarjoja.

ja syy miks peräänkuulutan vaikka suomalaisen vaatetusteollisuuden nousua on se et musta olis hienoa et olis olemassa se vaihtoehto ja mahdollisuus saada teetettyä suomessa(kin) laadukasta tavaraa jos haluaa olla ite vaikka sit kuskina ja roudata ne tavarat. se on mulla enemmänkin taloudellinen kysymys ja likimain 50/50 ekologinen kysymys. ja yhtä paljon eettinen (eli mun prosentit ei ihan täsmää.. 150%?) siinä mielessä et musta on vaan hurja ajatus olla tietonen et kaikki vaatteen tekemiseen osallistuneet ihmiset on ihan mukavasti kartalla tulojen ja työolojen suhteen. tästä nyt ei voi syyttää kiinalaisia (tai muitakaan halpatyövoiman maita) vaan nimenomaan eurooppalaisia ja amerikkalaisia jotka teettävät niitä vaatteita epäinhimillisissä oloissa naurettavilla palkoilla. siin mieles olen salaliittoje ystävä et mun on henk.koht. vaikee aina kaikkea uskoa raporttia ja tietoa et kaikki on hyvin, koska (vaate)teollisuus on niin täynnä sisar- ja tytäryhtiötä et vaikka se mun käyttämä tehdas olis puhtain paperein varustettu, voi sen alaisuudessa taas olla joku toinen tehdas missä alihankintana teetetään jotain osia tai sarjoja tai muuta. ja tähän tarvittais sitä läpinäkyvyyttä mistä on ollu puhetta, et kaikki osaset ja vaiheet olis kaikkien tiedossa ja nähtävissä.

ja se mitä anu sano siitä naapurista et se on herkästi lähempänä on just se mista aikasemmin puhuin et nostetaan tekijöitä enemmän esille. kun useampi saa kasvot ja nimen on vaikeempi olla välinpitämätön. myös sen kiinalaisen ompelijan.

Anu said...

Juu, nuo mun mainitsemat toimintamallit eivät kestä eettistä tarkastelua, mutta ne ovat tosiaan niitä, joiden mukaan ihmiset toimivat. Jos maailmaa halutaan muuttaa, pitäisi ottaa nuo seikat huomioon. Vähän vastaavasti "kaikki" tietävät, että lamaan pitäisi varautua, mutta koska sitä ei kuitenkaan tapahdu, pitää elää seurausten kanssa.

Yritän tässä siis ääneen ajattelemalla itsekin miettiä, mikä voisi olla riittävä porkkana muutokseen, koska halu toimia eettisesti tai edes pitkällä tähtäimellä järkevästi eivät selkeästi sellaisia ole.

Länsimainen talousjärjestelmä on kupla, mutta valitettavasti me elämme sen sisällä - eikä näköjään tämä viimeisinkään notkahdus riittänyt puhkaisemaan sitä.

stellagee said...

jaakko, tuo poissa silmistä, poissa mielestä -juttu on kai valitettava tosiasia myös. ja shokkitaktiikoistakin on tainnut olla puhetta ja niiden vaikuttavuuden väliaikaisuudesta eli niiden tekijöiden kasvojen pitäisi olla jatkuvasti esillä samoin kuin sen kärsivän tuotantoeläinen kuvan siinä lihatiskillä, että ihmiset muistaisivat mikä mättää...

josta mä oikeastaan pääsen anun kommenttiin eli siihen miten olennaista tosiasioiden tai status quon huomioiminen on käytännön muutosten alkuunpanemisessa. onhan sillä toki merkitystä, en sitä kiellä. mä pidän lähtökohtaisesti aika selvänä, että ihmiset keskimäärin ovat omaan napaansa tuijottavia ja ajattelemattomia tyyppejä, joita kiinnostaa laajimmilaan se, onko naapurin auto isompi kuin oma. rankasti yleistäen siis. siinä mielessä sen esiintuominen, että jengi on tuollaista, on mun mielestä epäkiinnostavaa eikä johda mihinkään oivalluksiin. sama koskee yleisesti ajatuksia, joissa todetaan, että me nyt vaan taidetaan ollaan tällaisia ja tää nyt vaan on tää mitä meillä on... mä henkilökohtaisesti pyrin siirtymään noista oletuksista eteenpäin.

se, mistä meillä taas on jatkuvia näyttöjä, on se, että ihmiset oivaltaessaan ja syvällisesti ymmärtäessään jotain muuttavat toimintatapojaan (vaikka välillä toimivatkin toisin kuin pitävät parhaana mahdollisena tapana). siksi esimerkiksi eettisten periaatteiden läpikäyminen on kiinnostavaa, koska siitä voi seurata muutos. siis halu toimia eettisesti on tietenkin ihan eri asia kuin eettisen koodiston sisäistäminen.

ihminen jolle esimerkiksi selvennetään miks marja-tertun ja xiu lingin työllistyminen on ihan yhtä tärkeä asia ja joka tajuaa sen, miksi näin on, on hyvin vaikeaa ymmärryksen jälkeen perustella itselleen, että "tuttuus" olisi merkittävä tekijä. satunnaisen yksilön "herääminen" on tietysti kokonaisuuden kannalta jossakin määrin yhdentekevää, mutta kun niitä heräämisiä tapahtuu riittävästi ja oikeissa paikoissa, on muutoksella mahdollisuus.

mä kuvittelisin, että viimeisimmän notkahduksen jälkeen on soraäänten määrä entistäkin voimakkaampi talousihmisten joukossa, mutta tietysti se voi vain vaikuttaa siltä mulle, joka olin liian nuori seuraamaan viime laman jälkikeskustelua ihan samalla tasolla.

se porkkana on oivallus, ymmärtäminen, käsittäminen. mä en siis pidä ihmistä olentona, joka ei toimi muuta kuin egoististen porkkanoiden ajamana. mä pidän ihmisten tyhmyyttä annettuna, mutta luotan myös oppimiskykyyn ja viisauteen. ja tietysti tajuan, että suurin osa vain seuraa niitä jotka saa aikaan...

Sugar Kane said...

Stellagee, selvennän viel sen verran, että itse asiassa ajattelen hyvin paljon samankaltaisesti kuin sinä. Vedin tuossa aiemmassa huoletta mutkia suoraksi, ja vedän edelleen: Mä elätän (utopistista) unelmaa maailmasta, jossa "työväki" herää uuteen, globaaliin solidaarisuuteen (me ollaan kaikki duunareita, ja me ollaan kaikki kuluttajia), joka lopulta pakottaa teollisuuden ja muut työnantajat, JA hallitukset (Kiina...) säällisiin työaikoihin, -palkkoihin ja olosuhteisiin kautta maailman.

Olen opettanut viime aikoina peruskoululaisille taas länsimaiden teollistumisen, työväenliikehdinnän ja sen sellaisen historiaa - mä en näe syitä, miksi vain meillä, jotka ne edut ollaan jo saavutettu, olisi tulevaisuudessakin oikeus niihin. Jos tehtaanomistajalta olisi 100-150 vuotta sitten Manchesterissa tai Tampereella pyydetty nätisti himmaamaan lapsityövoiman ympäriviikkoista hyväksikäyttöä, niin...

Poliittista liikehdintää ja joukkovoimaa tarvitaan aina, että asiat muuttuvat. Ehkä boikotit, "porkkanamafiat" sun muut kuluttajaliikkeet toimivat tässä päivässä siinä missä ennen joku työväenliike. Samalla vaaditaan maailman valtioiden hallintoelinten yhteistyötä, tarkkailua ja pakkokeinojakin. Kaikki ei muutu, vaikka mä kuinka ostaisin vain tarkkaillusti tuotettuja Nikejä.

Tuosta syyllistämispointista: Sitäkin käyttämällä voi mennä metsään - teidostavia ja parhaansa yritääviä kuluttajia on muitakin kuin me täällä blogissa keskustelevat, musta kiinnostavampaa on miettiä vaikkapa miten läpinäkyvyyden saisi pakolliseksi osaksi yritystoimintaa, kuin päivittelemällä, miten "peruskuluttaja" vaan ostaa halpapaitaa Prismasta. Isoissa automarketeissakin on muuten nykyään jo melkoiset valikoimat reilua tai luomuruokaa - kyllä nämä asiat ihan varmasti kiinnostavat "taviksiakin". Esimerkkinä jälleen oppilaani - ihan tavallisilla 15-vuotiailla on edelleen voimissaan vahva terve maailmantuska ja halu tarttua vääryyksiin.

Uskon, että KÄSITYÖNÄ tehty t-paita maksaa sen 80 euroa - mutta eihän vaateTEOLLISUUDEN kai ole tarkoitus mihinkään poistua, jos ei haluta palata aikaan jolloin pellava viljeltiin oman torpan takana, ja valmisvaatteisiin oli varaa vain yhteiskunnan rikkaimmalla 10%:lla? Siis, jos halutaan vaatettaa kaikki, ja niiden kasvavat kakarat, jonkinlaista teollisuutta jossain pitää olla.

Jos me sokeasti hyväksytään vaatteiden ja kunnon kenkien hinnan jatkuva nousu, kohta ollaan tilanteessa, jossa suomalainenkaan keskituloinen nainen (n. 2000e/kk) ei vaateta itseään eikä etenkään perhettään. Puhumattakaan virolaisista tai kiinalaisista sisaristaan.

stellagee said...

sugar kane, allekirjoitan.

ja selvennän osaltani, jos nyt joku kuvitteli (et kai nyt sinäkään, ethän?) että tarkkaillummat niket olisivat jotenkin parempi valinta kuin ne no name vaihtoehdot ja johtaisivat laadun paranemiseen, jos niitä suosittaisiin – mähän kommentoin tuolla pointilla pelkästään sitä laatueroa tuotteiden välillä tilanteessa, jossa väitetään, että brändiero palautuu pelkkään mielikuvaan.

ja totta, peruskuluttajan päivittely on epäkiinnostavaa, turha syyllistäminen on huonoa, mutta yhtä petollista on ajatella, ettei kuluttajilla olisi vaikutusta ja sitä kautta osasyytä. se harmaa massa vaikuttaa kyllä. ja mäkin paikannan pääsyys sinne tuotantopuolelle, en kuluttajille. senkin uhalla, että kuluttajaa syyllistetään liikaa, mä en suostu luopumaan siitä näkemyksestä, että me olisimme vain markkinaolosuhteiden uhreja...

mä en tiedä mistä 80€n esimerkkihinta ilmestyi eikä kai kukaan ole kieltänyt, etteikö käsintehty vs teollinen olisi eri hintaluokassa... enkä tiedä millä perusteella puhutaan teollisuudesta luopumisesta... mutta mä en kyllä usko hetkeäkään, että tilanne äityisi eettisen ja ihmisoikeuksia kunnioittavan teollisen tuotannon kautta sellaiseksi, ettei tavallisella suomalaisella olisi varaa vaatettaa itseään. sen ratkaisu ei mun mielestä (eikä kai kenenkään mielestä – en tiedä mistä ajatus on tässä yhteydessä tekaistu?) jatkuva hintojen nostaminen, vaan läpinäkyvyys. siitä voi seurata, että hinnat nousevat jonkin verran halvimmassa päässä, mutta toisaalta ne voivat myös laskea toisaalla, mikäli brändiajattelun hintarakenne selkiytyy.

Sugar Kane said...

Mää keksin sen kaheksankymppisen, ikäänkuin imaginäärisumman ilmentymäksi - siis siihen ilmiöön, että "kyllä mää maksan (mun merkkiteepaidasta) satasen, onhan se silloin eettisempikin valinta", jota joissain paikoissa joskus toitotetaan.

Ja oon kanssasi eritt.samaa mieltä, plus pahoittelen epäjohdonmukaisuuksia viestinnässäni, nasse-täti on nyt hyvin hyvin väsynyt.

stellagee said...

sugar kane, ehkä läpinäkyvyydestä seuraisi se, että merkkipaidasta maksaminen muuttuisi taas ihan rehelliseksi statuksen ostamiseksi sen sijaan, että se peitetään tiedostavaksi kuluttamiseksi? tää "ostan harvoin, mutta laatua (lue: merkkiä)."

ja siis mähän liputan statusostelun puolesta ihan kympillä, jos joku nyt ajatteli, että mua huvittaisi se, että diorin lappu niskassa on jonkun mielestä hienoa. mä ehdottomasti kannatan sitä, että brändierottelua on olemassa ja olen varmaan niin hullu, että maksaisin siitä lapusta niskassa ylimääräistä – mutta jos JA VAIN JOS kaikki muut asiat olisivat kunnossa.

eli hirmuiset brändinrakennukset ja -lisähinnat kunniaan, mutta ensin ne työolot ihan jokaiselle teollisuusompelijalle...

Anonymous said...

Tavallisen semisivistymättömän kuluttajan näkökulmasta: Mun elämääni helpottaisi suunnattomasti, jos olisi julkista tietoa paljonko minkäkin firman vaatteessa maksaa materiaalit, työvoima ja se merkki. Tällä hetkellä tuen kirpparitoimintaa senkin takia, etten koe opiskelijabudjetilla pystyväni muuten pukemaan itseäni mitenkään eettisesti.

Tuohon tutut kasvot (suomalainen vs. kiinalainen työvoima) -kommenttiin sen verran, että tuo nyt perustuu samantyyppisiin psykologisiin mekanismeihin kuin se, että massojen mielestä on ok syödä sianlihaa, mutta naapurin söpön pikku mustin kuolemaa itketään.

Käsittäisin että suurin syy kaikkeen pahaan on vapaa kilpailu, joka käyttää hyväkseen ihmisen loputonta ahneutta. Ennen vanhaan vaatteet olivat parempia ja kestivät "ikuisesti" verrattuna nykyiseen. Mutta se on niin paljon tyydyttävämpää shoppailla kassikaupalla halpoja rättejä kaikissa muotiväreissä joka sesonki, kuin kulkea siinä yhdessä ja samassa mekossa vuoden.

-a.s.

indie said...

"Mun elämääni helpottaisi suunnattomasti, jos olisi julkista tietoa paljonko minkäkin firman vaatteessa maksaa materiaalit, työvoima ja se merkki."

Musta pitäis muistaa yks juttu: otetaan vaikka pienen, brittisuunnittelija x:n housut. Housujen tuotanto maksaa jonkun verran, enemmän jos tekee pieniä sarjoja (esim. Laitisen vaatteet tehdään Italialaistehtaassa joka tekee pieniä sarjoja) -> suunnittelijan on pakko kerrata tuotantokulut ainakin kahdella jos haluaa päästä plussalle, maksaa vuokra ja syödä jotain. Ja vaikka markkinoida merkkiään, ottaa kuvia jne. Sitten suunnittelija x:n housut sisäänostaa helsinkiläisputiikki jonka on myös pakko kerrata hinta hieman yli kahdella jotta pääsisi plussalle, alessakin, ja voisi maksaa kaupan vuokran. Kaikki verot vielä päälle näihin niin 400 e vaikka Laitisen paidasta alkaa olemaan ihan ymmärrettävä hinta, kun volyymi on hieman erilaista kun hooämmällä.

Mitä mä näin 19-vuotiaana olen suomalaisen vaateteollisuuden kultakaudesta olen ymmärtänyt (erään suomalaisen suunnittelijan yhtiökumppanin valoittamana) on se että silloin ostettiin kotimaisia vaatteita kun ei muutakaan ollut ja ne olivat yhtä karseita ja normaaleita kuin ulkomaalaiset vaatteet, eivät kaikki siis Marimekkolaatutrikoota. Jos kultakausi olisi jatkunut, niin ostaisimme laadun lisäksi myös suomessa tehtyä ginatricotkamaa...olisihan se toki kiva työllisyyden kannalta..

Ei liity tuotantoonn, mutta musta on ihan mahtavaa että joskus 60-70-luvulla Vuokko Nurmesniemi yms. oli Rei Kawakubon mielestä siisteintä ja avantgardisinta mitä silloin oli.

Kamicha said...

On jo pitkään pitänyt kommentoida tähän, mutta halusin lukea koko jutun kommentteineen ajatuksella läpi... ...ja kun noita kommentteja on tänne vähän kertynyt niin kylläpä vanhalta kesti! Nämä ovat nyt tosi hajanaisia mietteitä, kun moni tärkeä asia on tullut jo sanottua.

Kunnostan parhaillaan yhtä turkisvaatetta. Keeppi on peräisin ehkä jopa 40-50-luvulta ja siitä saa vielä todennäköisesti käyttökelpoisen ainakin kymmeneksi vuodeksi. Turkis on leikattu pienen pieniksi kaistaleiksi ja koostettu uudelleen kaitaleiksi, joista keeppi on muotoiltu. Kaitaleratkaisu on turkeissa yleinen, kaitaleilla saa tasattua sekä turkiksen värin, että muodon - ja nahat saa yleensä paremmin hyödynnettyä. Mutta noin pieniä kaitaleita en ole nähnyt vielä missään. Melkein ajoittaisin turkin kaitaleiden koon takia sodanjälkeiseen aikaan, mielessäni liitän minikokoiset kaitaleet siihen, että materiaali on pitänyt saada hyödynnettyä mahdollisimman tarkkaan.

Kaikki kunnolliset turkisvaatteet on konstruoitu siten, että vuorin irrottaminen nahan hoitoa varten käy erittäin kätevästi. Samalla vuorin voi myös pestä. Jokainen huoltokerta tarkoittaa sitä, että joku ihminen omin pikku kätösin ratkoo vuorin irti, hoitaa nahan öljyn ja viinihapon seoksella, pesee ja silittää vuorin ja ompelee sen käsin paikoilleen.

Miten tämä asiaan liittyy? Yksi asia, jonka teollinen tuotanto murtaa monien esineiden (ei pelkästään vaatteiden) kohdalla, on nk. tuote-evoluutio, joka tarkoittaa artisaanimenetelmillä valmistettujen tuotteiden kehittymistä vähitellen sekä käytön, valmistuksen, että huollon kannalta mahdollisimman tarkoituksenmukaisiksi. Yksinkertaisissa ja verrattain standardoitavissa tuotteissa tuote-evoluutio voi jatkua vallan hyvin massatuotannossakin. Pahimmillaan se tarkoittaa sitä, että tuote kehittyy enää vain tuotannon ehdoilla (olenko ainoa, joka sai järkyttävät näppylät siitä, kun Finlayson alkoi ommella pussilakanoiden saumat oikealta puolelta saumurilla...).

Luulen, että joissain brandituotteissa, joissa tuote on melko vakio (kuten esimerkiksi lenkkarit), tuote-evoluution mahdollisuus on itse asiassa ihan hyvä, vaikka tuotantomäärät olisivat suuriakin - ainakin jos tuotantoyhteistyökumppania ei kilpailuteta säännöllisin väliajoin uusiksi. Ja tämä, tavallaan "hiljainen" tieto, joka pakkautuu designiin ja valmistusmenetelmiin voi joissain tapauksissa tosiaan nostaa laatua merkkituotteen kohdalla.

Mutta on minulla paljon kyynisyyttäkin merkkituotteita kohtaan. Markkinointikustannukset lienevät yllättävän suuri siivu monen merkkituotteen hinnassa... ...tosin on hyvä muistaa, että samoilla markkinointikustannuksilla ratsastavat sekä törkeät piraattikopiot, että sallituissa rajoissa "inspiroituneet" tuotteet.

Kamicha said...

Olen Jaakon kanssa ihan samoilla linjoilla siinä, että tuotannon läheisyys on suunnittelijan kannalta oikeastaan ainoa järkevä lähtökohta moderniin laadukkaaseen tuotantoon. Jatkuva keskustelu valmistamisen asiantuntijoiden kanssa on ainoa keino varmistaa se, että design ei rapauta laatua - eivätkä valmistuksen laatutekijät - ja rajoitteet - designiä.

Yksi asia, joka itseäni ilahduttaa kuluvassa ajassa on se, että suuren rahan markkinoinnin voima murtuu koko ajan, kiihtyvällä nopeudella. Perusprosessi - valmista tuotetta massiivinen sarja, tee televisiomainos, myy tuotteet kuluttajamassoille - toimii yhä harvemmin. Kuten täällä on jo aikaisemminkin puhuttu, mitä pidempi valmistussarja, sitä suurempi on sarjatuotannosta saatava hyöty, sitä pienemmät tuotekohtaiset design- ja markkinointikulut jne. Mutta kun moni kuluttaja haluaa jo muutakin kuin massaa, on useiden valmistajien pakko etsiä joustavampia valmistustapoja. Tämä tarkoittaa aikaisempaa suurempaa työvoimavaltaisuutta, joka tietysti tarkoittaa sitä, että halvan työvoiman maat vetävät edelleen - mutta myös sitä, että taito saa vähitellen yhä enemmän arvoa. Ja jopa puhtaalla artisaanituotannolla on paremmat mahdollisuudet kuin pitkään aikaan. Katsokaa vaikka Etsyä.

Voi olla, että vanhan ajan teollisesti tuotetut vaattet olivat keskimäärin laadultaan parempia kuin nykyiset - mutta tämä ei enää välttämättä koske ihan viimeisiä kymmeniä vuosia. Tämä siksi, että rahvaalle tuotettujen vaatteiden variaatiovaatimukset eivät olleet suuria. Teollisesti tuotetut vaatteet oli tarkoitettu arkeen ja työhön. Pyhäpuku teetettiin ompelijalla.

Marimekolla on aina toteutunut suunnittelijoiden ja tuotannon läheisyys, Marimekko on aina ollut rehellisen teollinen, eli suunnittelijoiden on täytynyt ottaa designissä huomioon tuotannon vaatimuksen. Selittänee myös osittain laatua, enemmänkin ehkä, kuin "kotimaisuus". Marimekon tapaisia yrityksiä nähdään kyllä varmasti lisää tulevaisuudessakin, jopa länsimaissa. Ja ketjuuntuvia tuotantolaitoksia, jotka tekevät notkeasti lyhyempiäkin sarjoja, ehkä erikoistuen tiettyihin työmenetelmiin - tässä taidolla ja laadulla on toivottavasti yhä suurempi merkitys.

Mutta kuluttajilla on vastuu. Kaikki ei voi olla halpaa, halvan vaatimus on mieletön ja edesvastuuton. Samoin myös tavaroiden määrään kohdistuvat toiveet ovat tämän päivän kuluttajilla (itseni mukaanlukien todennäköisesti) aivan suhteettomia.

Kamicha said...

BTW, esim. Babooshka Boutiquesta, Etsystä saa hienoja pientuotentona ommeltuja t-paitoja. Materiaalin eettisyydestä ja ekologisuudesta ei ole tietoa, mutta laatu on hyvä. Hinta 40-50 dollaria paita, eli American Apparelin hintatasolla liikutaan.

stellagee said...

a.s., ihan totta helpottaisihan se, mutta silloin pitäisi tajuta myös kulurakenteesta aika paljon. eli ihan niin kuin indie tuossa alempana toteaa, näkyvät esimerkiksi sarjan koko ja välikäsien määrä sun muut hinnassa kertoimina. mä en pidä ihmistä loputtoman ahneena, vaan ahneus syntyy osana tätä kulutuskulttuuria, jossa on jatkuvasti nähtävillä myös vastavoimia. uskoisin, että jokainen semitiedostavakin kuluttaja käy keskustelua ahneutensa ja sen tekijöiden kanssa...

indie, sun keskustelusi vahvistavat siis munkin epäilyjä siitä, ettei "suomalainen laatu" ole juuri muuta kuin myytti, joka elää nostalgianälkäisten suomalaisten mielissä.

nurmesniemi on kestänyt aikaa tavalla, jolla todellinen avantgardisti sen tekee. edelleen ajankohtaista suunnittelua, jota ei varmaan muista suomalaisista voi sanoa...

kamicha, tuote-evoluution mukaan ottaminen vie tätä keskustelua tosiaan taas uuteen suuntaan. tuotekehityksen sitominen kustannustehokkuuteen vie tuoteidealta ja -merkitykseltä helposti paljon sitä, mitä alunperin haluttiin tuottaa.

lenkkariesimerkilläni en halunnut ottaa kantaa siihen, onko brändituotteilla ns. "hiljaista tietoa" jota vähemmän tunnetuilla tuotteilla ei olisi – tarkoitus oli tosiaan nostaa esiin se, että tuotekontrolli on aikaavievää puuhaa ja mitä tarkemmin se on tehty, sitä tasalaatuisempaa tavaraa asiakkaalle päätyy. tästä saattaa seurata se mielikuva, että brändillä on jotain tietoa mitä muilla ei ole, mutta ehkä kyse on siitä, että heillä on vain aikaa (rahaa) huomioida ne asiat, jotka kyllä kaikki tietävät. varmaan todellisuus on jonkinlainen yhdistelmä molempia?

mä en tiedä pitääkö tuo suuren rahan markkinoinnin murtuminen paikkansa... vaihtoehtoja on yhä enemmän ja niihin on helpompi päästä käsiksi, mutta mun havaintojeni mukaan isot, perinteisesti (tottakai hyödyntäen markkinointitrendejä) markkinoivat brändit porskuttavat tuolla tuhatta ja sataa edelleen.

tuollaisten "rehellisen teollisten" yritysten lisääntyminen olisi hienoa, vaikka suomessa niiden lähtökohdat taitavat olla järjestelmällisesti tukahdutettu: se kai vaatisi pienen yrityksen, jossa olisi pari suunnittelijaa ja tuotantolaitos.

jep, meidän tulisi päästä irti suunnattomista halvan ja määrän vaatimuksista...